sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Match Show Soukassa

Lähdimme tänään treenailemaan näyttelyesiintymistä Marin ja Nooan kanssa Soukassa järjestettyyn Match Showhun. Mätsärin järjestivät Helsingin eläinsuojeluyhdistys ja  Eläinlääkärikeskus SoVet. Mari oli tarkkasilmäisenä bongannut tapahtuman ja vinkkasi siitä meille. Hyvä näin, sillä itse en ollut kuullut tapahtumasta lainkaan. Ei ollut moni muukaan, sillä koiria oli paikalla melko vähän. Meidän kannaltamme hyvä näin, sillä tämä enteili nopeaa päivän kulkua.

Viime mätsärissä homma meni aivan pöpelikköön, joten tämä treenitilaisuus tuli hyvään saumaan. Tänään ennen kehään pääsemistä Pulmu oli oma itsensä; riekkui remmissä, repi ja kiskoi, suti liskona pitkin maata, hyppi Maria vasten ja läpsi Nooaa. Itse yritin istua maassa odottelemassa kehien alkamista ja olin Pulmun sähellyksen vuoksi lopulta yltä päältä hiekassa ja koirankarvassa. Kun menimme kehään, pidin kivipiiraherkut vahvasti Pulmun tietoisuudessa ja tästä johtuen Pulmun käytös oli satakertaa kuuliaisempaa kuin viime kerralla. En tiedä miten Pulmu liikkui, mutta ilokseni sain hänet pidettyä vierelläni kiltisti. Tänään Pulmulla ei ollut tarvetta lähteä repimään ja hortoilemaan remmissä. Seisominen maassa meni ihan mukavasti ja pöydälläkään ei pelottanut niin paljoa kuin viime kerralla. Jes!

Pulmu oli sarjansa neljästä (!) pikkupennusta sinisten toinen - eli sarjansa "huonoin". Itse olin enemmän kuin tyytyväinen tämän päivän saldoon! Saimme todella hyvää treeniä ja positiivista kokemusta. Molemmilla oli kivaa! :) Tästä on kivaa jatkaa kohti ensi viikon ensimmäistä virallista koitosta...

Vakavana palkintosaaliin kanssa.

Kiitos Marille ja Nooalle kivasta päivästä! :)

1 kommentti: