Vuosi vaihtui ja näin on takana
toinen onnellinen vuosi elämää ihanimman Pulmusen kanssa. Takana on taas
monivivahteinen vuosi ja kaikenlaista on puuhailtu. Tottelevaisuuden parissa
teimme töitä vähemmän kuin ensimmäisenä vuonna ja tällä hetkellä pidämme taukoa
kyseisestä lajista. Löysimme mejän. Se oli aivan ihanaa, mutta osoittautui
liian kiihdyttäväksi Pulmuselle. Verijälki-puuhastelu kiihdytti Pulmun
ihan kierroksille hajuista ja sen jälkeen metsässä ja luonnossa on liikuttu
välillä korvat täysin kuuroina hajujen perässä ja peuroja on jahtailtu pusikot
paukkuen. Tämän vuoksi jouduimme jättämään mejän (ainakin
toistaiseksi). Pulmun ja Ossin vuoteen on mahtunut paljon agilitya -
kurssimuotoista treenailua ja omatoimi-treenailua. Koirakko on edistynyt
hurjasti ja mikä parasta - tyypeillä on ihan kauhean hauskaa treenihallilla.
Uuden vuoden omatoimitreenit ovat jo käynnistyneet ja seura-aksailu starttaa
ensi viikolla. :)
Koko viime syksy ja loppu vuosi meni lääkekuurilla. :( Pulmulla on
aina ollut satunnaisia ja välillä yltyviä hengitystieoireita, joihin viimein
viime syksynä tajusimme reagoida. Asiaa alettiin selvittämään useamman
eläinlääkärin toimesta ja lokakuussa koiraa kuvattiin laajemmin. Sen jälkeen
Pulmua on lääkitty antibiootilla ja kortisonilla ja asian selvittäminen on edelleen
vireillä. Eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti olemme yrittäneet pitää koiraa
aisoissa eli hengästyttämättä koiraa. Eloisan pihakoiran kanssa se on välillä
haastavaa, mutta olemme mm. tarkoituksellisesti vältelleet kiihdyttäviä
koiratreffejä. Agilityssä ei ole tehty ratatreenejä, vaan on keskitytty
hidastempoisempaan tekniikkatreeniin. Ensi viikolla koiraa taas kuvataan.
Toivotaan, että olemme sen jälkeen taas vähän viisaampia.
Viime vuonna meillä oli useita tavoitteita. Katsotaan miten ne
toteutuivat:
Satun tavoitteet:
- Opettaa koira seisomaan
näyttelyssä. à Koira osaa seisoa käskystä. Se seisooko koira näyttelykehässä onkin monen tekijän summa. ;)
- Päästä takaisin toko-harrastuksen
pariin. à Palasimme toko-kursseille - ainakin kahdelle. Tokoilu tuntui
edelleen liian haastavalta Pulmusen levottomassa sinkoilu-elämäntilanteessa,
joten aloitimme uuden tauon. :)
- Vahvistaa luoksetuloa. à Emme
tehneet tätä tarpeeksi. Luoksetulo on hyvällä mallilla, paitsi silloin kun
lähimaastossa temmeltää pupusia, peuroja tai muita eläimiä. Tällöin
luoksetuloa ei esiinny edes satunnaisesti.
- Kehittää remmilenkkeilyämme
mukavammaksi, siten, että koira ei vetäisi ja että ohitustilanteisiin
saataisiin jotain tolkkua. àVuosi oli vaikea, mutta lopulta pääsimme tilanteeseen,
jossa pystymme ohittamaan muita koirakoita ilman, että koira on käskyn alla.
(Vastaehdollistaminen!) Aihetta treenataan edelleen päivittäin, mutta olen
optimistinen tulevaisuuden suhteen.
- Hartain toiveeni olisi se, että
Pulmu kiinnostuisi ruoasta ja alkaisi syömään hyvin - ilman sen suurempia
kikkailuja. Ihan vaan syömään ruokakupista normaalisti niinkuin useimmat muut
koirat. à Kyllä. Löysimme sopivan ruoan ja nykyään koira syö
innoissaan. Joudumme jopa tarkkailemaan mahdollista ylipainoa!
Ossin tavoitteet:
- Osallistua
agilityn mölli-kisoihin. àYhdet
möllikisat takana upealla menestyksellä! :)
Tälle vuodelle asetamme luonnollisesti muutamia tavoitteita. :)
Satu:
- Tihutöiden vähentäminen. Haluaisin löytää jonkun
koulutuksellisen tavan vähentää pyykkitelineen hävikkiä ja tavaroiden
tuhoamista.
- Lisäksi toivon (!),
että löytäisimme syyn Pulmun hengitystieoireisiin.
Ossi:
- Agility-kisoihin
(virallisiin) osallistuminen.
Iloista ja koiramaisen kujeilevaa
uutta vuotta kaikille!
Pulmu Nuuksiossa (Karjakaivo) |