Näyttelykurssilla

Rohkea rokan syö - tai lähtee säheltävän duracell-pennun kanssa näyttelykurssille! :D

Aloitimme tänään kolmen kerran näyttelykurssin. Ajatuksena oli lähteä hakemaan vinkkejä miten tällaista vetävää, hyppivää ja armottomasti säheltävää koiraksikin kutsuttua otusta voisi esittää näyttelyssä. Ja toisaalta etsiä taas yksi uusi tila ja mahdollisuus sosiaalistaa pentua merkillisiin tilanteisiin, joihin tulevaisuudessa melko varmasti joudumme.

Kurssi alkoi siten, että ohjaaja esitteli näyttelyssä tarvittavaa rekvisiittaa: remmejä, numerolappupidikkeitä, namupusseja, ynm. Siinä vaiheessa, kun puhe kääntyi esittäjän pukeutumiseen ja siihen, minkä väriseen jakkupukuun minkäkin värisen koiran kanssa tulee sonnustautua niin ajattelin, että nyt taidettiin vetää tyhjä arpa ja saapua aivan väärälle kurssille. Jakkupukuasiaa kesti onneksi vain kotvan ja pian päästiin itse asiaan.

Opettelimme esittämään koiraa näyttelyhihnassa seisottamalla koiraa ja liikuttamalla koiraa kehän ympäri. Ei lainkaan helppo nakki! Pulmu on kovasti namujen perään, mutta tykkää seisomisen sijaan istua maahan tai kääntelehtiä sinne tänne. Hihnassa liikuttaminen on sekin todella vaikeaa, sillä Pulmu hyppii ja säntäilee hihnassaan. Oikea-aikainen palkkaaminen on valttia myös tässä lajissa. Jokainen myös käytti koiransa kertaalleen pöydällä. Oh my! Tämä se vasta vaikeaa olikin. Miten saada jännittynyt pentu seisomaan kauniisti, kun kädet eivät riitä pitämään koiraa aloillaan (sehän voi tehdä kamikaze-hypyn pöydältä koska vaan), palkkaamaan koiraa ja kannustamaan koiraa oikeaan asentoon. Huh!

Ensimmäinen kurssikerta meni ohi yhdessä hujauksessa ja illan annista jäi todella positiivinen fiilis. Paljon on matkaa siihen, että kummastakaan meistä tulisi kehäkettua tai parkettien partaveistä. Se tuskin on tavoitteenakaan, mutta kaikki yhteinen tekeminen Pulmun kanssa on mielestäni kivaa ja kaikkeahan on kokeiltava! Ajatuksenani on myös se, että oli kyseessä mikä kurssi/harrastus tahansa - niin mitä vaan teemme yhdessä Pulmun kanssa niin se parantaa kontaktiamme ja suhdettamme.

Vihdoin ollaan kotona ja täällä chillailla poseeraamisen sijaan! :)

Vauhdikas viikonloppu

Pulmun vilustumisoireet alkoivat selvästi vähentyä viikon loppupuolta kohden. Tämän vuoksi uskalsimme lähteä tien päälle ja suuntasimme kohti Varsinais-Suomea. Siellä Pulmua odottivat äitini viisi karvakorvaa. Koirat alkavat olla jo tuttuja tapauksia Pulmulle ja niinpä hän jätti vanhemmat koirarouvat ja -herran lähes heti omaan arvoonsa ja heittäytyi heti painikaverinsa, Saran kimppuun. Sara oli aluksi melko ihmeissään, sillä Pulmu on kasvanut ja vilkastunut viime kerrasta entisestään ja hänen toimintatapansa ovat melko hyökkääviä... Melko pian Sara kuitenkin tokeni alkujärkytyksestään ja innostui leikkimään Pulmun kanssa. Kaverukset juoksivat ympäri keittiötä ja olohuonetta, söivät luita vieretysten, ja painivat. Toverusten touhuja on mahtavaa katsella, sillä he todella tykkäävät telmiä keskenänsä. :)

Vauhdikas luun nakertelija.

Luuahmatit, Pulmu ja Sara.

Painiottelu, Pulmu niskan päällä. (Kuva: Anna P.)

Sara ja muut koirat ovat mainioita babysittereitä, sillä niiden läsnäollessa Pulmu ei ole yhtä altis tekemään tihutöitä ja hän käyttäytyy paremmin. :) Olin myös erittäin yllättynyt, sillä Pulmu sai syötyä ruokansa! Pulmu ei yleisesti ottaen ole edelleenkään ruoan perään ja, kun olemme poissa kotoa niin ongelma korostuu. Vieraassa paikassa syömisestä ei ole tulla mitään, kun ympärillä on kaikkea muuta paljon jännittävämpää. Ehkä ahmattisheltit boostasivat Pulmuunkin ruokailuintoa, sillä Pulmu tyhjensi kuppinsa joka kerta (!).   

Tarkkaavaiset karvakorvat. (Kuva: Anna P.)

Kiltisti koiraportin takana. (Kuva: Anna P.)

Sunnuntai-aamulla Pulmu ja Sara ehtivät painia ja riehua intensiivisesti pari tuntia. Lähdimme melko aikaisin ajamaan kohti Espoota, sillä rallytoko-treeneihin oli kiiruhdettava. Pulmu nukkui automatkan kiltisti ja kun saavuimme treenihallille, niin koiraneiti vaikutti iloiselta ja levänneeltä. Rallytoko-treenit menivät kuitenkin aivan penkin alle ja paljon huonommin kuin viime kerralla. Pulmun kuulolaite oli pois päältä ja kontaktin saaminen tuntui ajoittain lähes mahdottomalta. Tekonurmellakin tuntui olevan todella paljon kiinnostavia hajuja, jotka häiritsivät radan suorittamista. Muutamaan kertaan jätin radan suorittamisen jopa kesken, sillä en saanut pidettyä Pulmua millään kontaktissa tai kiinnostumaan radan suorittamisesta kanssani. Taukojen pitäminenkään ei auttanut. Emme me viimeksikään kovin mallikkaasti pärjänneet, mutta silloin Pulmu oli kuitenkin todella kiinnostunut suorittamaan ratoja ja puuhailemaan kanssani. Se miksi treenit menivät aivan pöpelikköön johtunee melko varmasti siitä, että Pulmu oli aivan liian uupunut keskittymään. Viikonlopun vierailut ja intensiiviset koiraleikit olivat imeneet viimeisetkin mehut pienestä pennustamme... Täysin hukkaan treenit eivät varmasti kuitenkaan menneet, sillä aina välillä koin pikkuruisia onnistumisen hetkiä Pulmusen kanssa ja tämäkin sähellys oli tyhjää parempi. Vaikeasta kurssikerrasta oppineena suunnittelemee kalenterimme tästä lähin niin, että kurssipäiville ei ole muuta ohjelmaa kuin energian keräämistä ja laiskottelua. :)

P.S. Kiitos Annalle kivoista kuvista!! :)

 

On niin tylsää ! ! !

Pulmu on ollut kipeänä ja oireet näyttävät nyt siltä, että kyseessä ei ollutkaan nenäpunkki, vaan ihan kylmästä ilmasta johtunut vilustuminen. Oli mikä oli, tilanne alkaa onneksi näyttää jo paremmalta - mutta vielä toistaiseksi lepäillään kotona.

Pulmun mielestä tämä on niin tylsää!!! (Niin minustakin.) Ei ole koiratreffejä, ei mennä kursseille. Ei tapahdu mitään! Maleksitaan vaan kotona ja levätään. Eilen Pulmu tosiaan alkoi näyttää jo reipastumisen merkkejä eli toisin sanoen turhautumisen merkkejä. Vessapaperia on taas nyhdetty urakalla telineestä ja silputtu atomeiksi. Syyllistäviä katseita satelee ja yöllä Pulmu terrorisoi untamme herättelemällä meitä parin tunnin välein. Tämä johtunee siitä, että Pulmu ei ollut saanut purettua ylimääräistä energiaa rauhalliseen koti-iltaan eikä uni siksi maistunut pennulle. Viime yöstä viisastuneena olemme tänään tehneet vähän enemmän pieniä koulutushetkiä ja etsintäleikkejä kotosalla. Voi kun pian päästäisiin koirakavereita moikkaamaan ja harrastamaan! :) 

Lepoviikko

Alkavalle viikolle oli ohjelmassa kaikenlaista kivaa puuhastelua. Tälle illalle oli sovittu pentutreffit erään terrieripojan kanssa, keskiviikkona olisi ollut pentukurssin viimeinen kerta ja viikonloppuna oli tarkoitus lähteä kotikonnuille Varsinais-Suomeen, missä Pulmulla olisi 5 shelttikaveria. Sunnuntaina olisi rallytokoa... Mutta, pieni pihakoiramme sairastaa emmekä voi lähteä koirien ilmoille ennenkuin Pulmu on taas kunnossa eikä ole tartuntavaaraksi muille koirille...

Mikä Pulmulla on? Pulmu on niiskuttanut, tuhissut ja vähän pärskinyt. Itse kuulin oireet ensi kerran tänään aamulla, mutta kuulemma tätä on ollut jo pari päivää aikaisemminkin. Omaan korvaani tuo niiskutus kuulostaa kovasti nenäpunkilta. Soitin aamulla eläinlääkäriasemalle ja hoitaja kuunteli vuodatustani, mutta ei osannut varmaksi sanoa mistä on kyse. Hänen mukaansa nenäpunkkiasia ei ole akuutisti hoidettava sairaus, joten päätin odottaa torstaita, jolloin meille muutoinkin on sovittu lääkäriaika rokotusasioiden puitteissa. Voi myös olla, että Pulmu on vilustunut, sillä ulkona hän on usein palelevainen. Parina viime päivänä Pulmu on ulkona käyttäytynyt melko flegmaattisesti ja muutenkin levännyt kotona normaalia enemmän. En osannut tähänkään kiinnittää huomiota viikonloppuna, sillä itse oli lauantaipäivän poissa kotoa, ja sunnuntaiaamupäivän toivoinkin Pulmun lepäilevän ja keräävän voimia rallytokoilua varten. Mutta nyt kun mietin taaksepäin, niin Pulmu nukkui myös perjantai-illalla, mikä oli outoa, sillä hän harvoin arki-iltaisin malttaa ottaa torkkuja.Ja tuossa tuo taas nukkuu kopassaan...

Nenäpunkkiasia on hankala, sillä sitä on melko vaikea detektoida. Mistä sen sitten tietää, että onko niiskutus nuhaan liittyvää vai nenäpunkin aiheuttamaa? Kuumetta Pulmulla ei onneksi ole. Seurailemme nyt Pulmun vointia ja katsomme josko eläinlääkärikäyntiä pitää aikaistaa. Voi pientä Pulmua. Häntä hellikäämme! <3

Röhköpossukin sairastaa. Häneltä irtosi korva.

Rallytokoilua, osa 1

Aloitimme tänään Espoon koirakerhon järjestämän Rally-tokon alkeiskurssin. Lähdimme kurssille melko pitkälti ohjaajan innostamana. Hän vakuutti minut siitä, että kyseessä on hauska laji, joka sopii hyvin pienelle pennulle ja nimenomaan parantaa pennun ja ohjaajan välistä kontaktia lupsakassa ilmapiirissä. Lähdimme rohkeasti mukaan, vaikka useimmat arjen perusopit ovat edelleen katastrofaalisessa kunnossa.

Kurssi järjestettiin sisähallissa Veikkolassa. Halli oli suuri ja lämmitetty ja se oli jaettu puoliksi kahden eri kurssin käyttöön. Kun saavuimme hallille, toisella puolella oli käynnissä suojeluskoirakurssi ja sieltä kantautuikin melkoista mekkalaa, haukkumista ja huutoa. Rally-tokokurssille saapui 10 koirakkoa, joten meidänkin ryhmästämme lähti paljon innostuksen ääniä... Pulmu oli aivan täpinöissään! Hän repi ja riuhtoi ja oli kuristua pantaansa, koska into muiden koirien luokse oli niin suuri. 

Alussa kävimme kaksi erillistä rataa ja niiden kyltit läpi koirien odottaessa kentän reunoilla (Onneksi Ossi oli taustatukena ja piti Pulmusta tällä välin huolta). Katsoin kauhulla kylttejä. Niitähän on parikymmentä! Sivulle tuloa oikealta, sivulle tuloa vasemmalta, eteen (istu), maahan, vauhdista maahan, pujotteluja, spiraaleita, täyskäännöksiä, peruuttamista ja kaikkea ihan mahdottomalta kuulostavaa touhua! 

Innokas rally-tokon höyhensarjalainen odottaa radalle pääsyä.

Kun lähdimme suorittamaan rataa, oli Pulmu niin innoissaan namuista, että ei juurikaan enää ottanut häiriöitä muiden koirien läheisestä läsnäolosta. Mahtavaa! Liikkeiden suoritus olikin sitten ihan toinen juttu ja touhu olikin melkoista sähellystä, hyppimistä ja säntäilyä. Kokeneemman konkarin silmin meidän tekemisemme oli varmasti melko kauheaa katseltavaa. Palkitsin Pulmua usein melko virheellisistä suorituksista. Esimerkiksi vauhdista maahanmenon Pulmu teki nopeasti ja lävähti poikittain eteeni pötköttämään, kun olisi pitänyt mennä makuulle ohjaajan viereen. En osannut olla palkkaamattakaan, kun Pulmu niin innoissan touhusi ja noudatti käskyjä. Ehkä ensi kerralla pitää alkaa hinkkaamaan juttuja enemmän, mutta nyt en osannut ottaa mitään niin vakavasti, koska tämä oli Pulmun eka kurssikerta kyseisessä ryhmässä ja halusin panostaa enemmän hyvään fiilikseen ja tekemisen meininkiin kuin "pilkkusääntöihin"...

Lähtökuopissa.

Saimme tänään kontaktin säilyttämisestä muhkean oppitunnin. Kurssikerta kesti peräti 2 tuntia ja tämä oli Pulmulle aivan liian pitkä aika... Loppua kohden Pulmun maltti alkoi hiipua ja kontakti rapista... Kävimme pariin kertaan ulkona rauhoittumassa ja välillä teimme pieniä harjoituksia ratojen ulkopuolella. Toisaalta kahden tunnin kurssisetti oli hyvä, sillä sen aikana tosiaan oli mahdollista ottaa niitä aikalisiä ja suorittaminen oli omaehtoista ja oman koiran fiiliksen mukaan etenemistä... 

Kurssin jälkeen Pulmu nukahti välittömästi kevythäkkiinsä. Neiti onkin ollut todella hiljainen ja raukea unikeko koko illan. 

Kurssin jälkeen sikeässä unessa...

Pulmu kasvaa kohisten

Valmistelin Pulmun illallista keittiössä ja Pulmu tuli tarkkailemaan tilannetta maton kulmalla makoillen. Tämä hetki palautti mieleeni erään tammikuun alun ihanan päivän, kun seitsemänviikkoinen Pulmu muutti meille ja muutti elämämme. Tästä päivästä on monen monituista valokuvaa, mutta tässä yksi otos vertailuna tämän päiväiseen tilanteeseen. Pallero-pennusta on kasvanut teini-ikäinen tyttö ja kasvojen värityskin on tässä tohinassa muuttunut...

7-viikkoinen Pulmu ensimmäistä päivää uudessa kodissaan.

Pulmu, 4 kuukautta

Nooan herkkuluut

Pulmu täytti tänään 4 kuukautta. Tänään olikin erityisen kiva ilta, sillä lähdimme Pulmun kanssa leikkitreffeille Nooan ja Marin luokse. Jee! 

Astuin rappukäytävästä eteiseen Pulmu sylissäni ja välittömästi Nooan huomattuaan, Pulmu alkoi räpistellä villisti sylissäni ja pyrkiä alas Nooan luokse. Pulmu ei juuri ujostele tai pelkää. Ja miksi pelkäisi - onhan Nooa jo "vanha" tuttu! :) Tällaisissa erityistilaisuuksissa Pulmun riisuminen villapaidasta ja kaulapannasta voi olla erittäin haastavaa ja menikin tovi ennenkuin sain villisti räpistelevän pihiksen kuorittua palttoistaan... 

Leikkitreffien alussa Pulmu ja Nooa säntäilivät ympäriinsä villisti. Nooa haukahteli (innosta?) ja neljä tassuparia trimppasivat edes-takaisin. Pian Pulmu äkkäsi vanhan tuttavuutensa - Nooan lelukopan ja Nooan luut. Sitten alkoikin luiden järsiminen ja siitä ei meinannutkaan tulla loppua. Pulmun vietyä Nooan suuren herkkuluun kaivoi Mari pakastimesta Nooalle maukkaan hevosen luun. Arvata saattaa, että Pulmu ei paljoa kainostellut vaan varasti tämän Nooalta röyhkeästi. Mari kaivoi uuden luun pakastimesta. Nooa kantoi luita sänkyyn tai nojatuoliin, mutta kummasti Pulmu onnistui varastamaan niitä itselleen. Välillä toverukset päätyivät järsimään luitaan vierekkäin viltin päälle ja näyttivät somilta kuin vain kaksi pihakoirakaverusta voivat näyttää. Nooan herkkuluut taitavat olla niin paljon parempia kuin Pulmun omat mälsät luut täällä kotona. Täytynee tehdä shoppailureissu Murren apajille...

Niin siinä kävi, että leikkitreffeistä tulikin luidenjärsimis-treffit. Lopussa pihiskaverit innostuivat vähän enemmän leikkimään: pystypainimaan, juoksemaan perätysten, halailemaan ja kierimään. Pulmu ei ollut aivan niin riehakas kuin aikaisemmin, mutta saattaa olla, että luiden järsiminen kulutti suurimmat energiat päältä pois. Välillä Nooa tarkkaili tilannetta sängyn päältä, pää kenosa ja kummissaan; "Koska tuo lähtee pois? Sehän syö kaikki mun luut!"

Oli (taas kerran) mainiot pihistreffit. Kiitos Mari! Samalla tutustuin Marin ystävään, Lindaan. Voinkin vain todeta, että tämä koiraharrastus on myös siinä mielessä mainio harrastus, että olen saanut tutustua useaan kivaan uuteen ihmiseen. Koirat - connecting people... :)

Kuvat: Linda
 

Talviurheilua

Palaten vielä viime viikonlopun saaristolaistunnelmiin - seuraavassa kuvasarja siitä miten kömpelösti voi käydä, kun kirmaa koiraa karkuun lumihangessa... Pulmu vei voiton minusta, tälläkin kertaa. :)

Saaristolaiselämää

Vietimme kuluneen viikonlopun Saaristomerellä, Jurmossa. Kyseinen saari on osa Turun saaristoa, mutta sijaitsee kaukana ulkosaaristossa. Paikallisen asukkaan mukaan saarella asuu virallisesti 13 henkilöä ja siellä vierailee vuosittain tuhansia matkailijoita. Enkä hetkeäkään ihmettele mikä matkamiehiä saarelle vetää...

Matkasimme Espoosta autolla Nauvon Pärnaisiin, josta jatkoimme Eivor-yhteysaluksella n. 3,5 h merelle kohti Jurmon saarta. Matka oli Pulmulle pitkä, mutta hän jaksoi sen yllättävän rauhallisesti. Taisin itse stressata Pulmua enemmän, sillä pääosan matkasta Pulmu nukkui. Saavuimme Jurmoon pimeän aikaan ja vastaanotto oli hyinen. Tuuli oli jäätävä ja lyhyehkö matka mökeille tuntui pitkältä, koska ympärillä näkyi säkkipimeässä vain hataria muotoja viiman piiskatessa kasvoja. Hämmästyttävää oli säkenöivä tähtitaivas, jonkalaista ei mantereella näe. Taivas oli pullollaan tähtikuvioita.

Aamulla päivä valkeni kauniina ja aurinkoisena ja Jurmo sai ympärillämme muodot. Pakkasta oli edelleen sen verran, että Pulmulla oli vaikeuksia keskittyä tarpeiden tekoon, sillä mökin lämpö oli ulkoilmaa kutsuvampi pienen pihakoiran mielestä. Pulmun mieli kuitenkin reipastui, kun lähdimme seikkailemaan kallioille ja hangille käkkäräkatajien keskelle. Kävelimme kallioilla ja juoksimme hankien halki. Pulmu sai kiitää vapaana ja nauttia toden teolla luonnosta. Jurmossa oli mainiot apajat harjoitella myös luoksetuloa. :)

Veimme Pulmun myös katsomaan alpakoita. Pulmu tarkkaili omituisen näköisiä eläimiä sylistäni ja oli selvästi kiinnostunut  näistä pörröpäistä. Harmi, että Rouva Alpakka ei ollut yhtä kiinnostunut meistä, vaan käänsi meille pian selkänsä ja palasi talliinsa.

 

Olen aiemminkin ollut saaristossa,mutta en ole missään nähnyt Jurmon kaltaista maisemaa. Saaren miljöö on karuudessaan eksoottista ja vaikuttavaa. Vaikka matka saarelle oli pitkä, on Jurmoon päästävä vielä uudestaan. Kenties kesällä? Silloin ilmat olisivat leudommat ja Pulmukin jaksaisi liikkua luonnossa pitkiä matkoja. Kyllä, Jurmoon on päästävä uudestaan...

Mörköpossu

Pulmu sai uuden lelun. Sen nimi on Mörköpossu. Märköpossulle kävi kuitenkin huonosti, sillä ensimmäisen vuorokauden kuluessa olivat sen saumat jo auenneet. Lieneekö kyseessä huono laatu vai Pulmusen riehakas leikkimistyyli?

Mitä sitten tapahtui? Mörköpossu otettiin huostaan ja laitettiin pöydälle odottamaan korjaustoimenpiteitä. Pulmu ei tästä innostunut, vaan olisi halunnut Mörköpossun takaisin. Alkoi tuijottaminen.

Mörköpossu pääsi parsittavaksi. Pulmu odottaa. Ja odottaa... Kuinka kauan tässä voi vielä kestää???

Pian saumat olivat taas entistä ehommat. Ja Pulmu onnellinen. :)

Nooa & Pulmu

Pulmu on pari iltaa käyttäytynyt riiviömäisesti, kun olemme viettäneet "tylsiä" koti-iltoja. Koska Pulmu ei koko ajan ole saanut huomiota, on hän ärsyttänyt minua kiskomalla vessapaperia telineestä, retuuttamalla mattoja, varastamalla ikkunalaudalta ystävänpäiväkortin raadeltavaksi ja ties mitä.  Tänään samaiset turhautumisen merkit olivat taas ilmassa, kunnes alkuviikon kohokohta oli käsillä...

 

Ovikello soi ja Pulmu alkoi haukkua. Vuh!! Nooa ja Mari astuivat peremmälle ja Pulmu alkoi rähistä sylissäni kuin pahainen piski. Hän olisi halunnut päästä leikkimään Nooan kanssa HETI! Kun Nooa pääsi talutushihnastaan niin ilo oli irti. Nooa juoksi edellä, Pulmu perässä. Pulmu juoksi edellä, Nooa perässä. Enimmäkseen kuitenkin Pulmu Nooan perässä...

Painiottelu vai halaustuokio?

Nooa hyppi sohvalle turvaan, Pulmu perässä... Pian aloimme kuitenkin kieltää Pulmua hyppimästä sohvalle, sillä se on hänelle kiellettyä aluetta - paitsi silloin kuin me otamme hänet sohvalle syliin. Ja olihan hyvä, että Nooalle oli edes yksi turvapaikka kiihkeältä nuorelta neidiltä. Pulmu läähätti kieli pitkänä ja oli säntäilystä kuumissaan. Nooa oli välillä kovin kiinnostunut Pulmusta, mutta seuraavaksi taas katsoi riehuvaa duracell-koiraa kummissaan ja silmiään pyöritellen. "Mikä ihme tuo on ja miksi se on minun kimpussani?" "Vuh, vuh!" sanoi Nooa Pulmulle.

Hetken hengähdystauko...

Voi mikä härdelli! Ei tuota vauhtikaksikkoa voi vakavin naamoin katsoa. :) Lapsellinen neitiriiviö ja fiksumpi koiraherra. Kun Nooa ja Mari lähtivät, Pulmu jäi ulko-oven taakse ja hyppi ovea vasten ja itki kaverinsa perään... Awww... (Nooa tosin oli melko varmasti hyvin huojentunut päästyään ulos täältä Pulmusen pesästä.)

Hauskaa oli ja kunnon iltaunet ovat taatut! Kiitos Nooa ja Mari, hyvästä ja vauhdikkaasta seurasta!! Seuraavaan tapaamiseen... :)

Let it snow, let it snow...

Ulkona on melkoinen lumimyräkkä. Tällaisella säällä ei Pulmun kanssa ole paljoa asiaa ulos. Pulmu pitää lumesta, mutta hänen huumorinsa loppuu heti, kun kylmä tuuli puskee ulko-ovelta vastaan. 

Eilen oli kaunis päivä ja olisi ollut mahtavaa lähteä metsään, mutta lunta oli tullut illan ja yön aikana aivan liikaa. Lähdimme koira-aitaukselle vain todetaksemme, että koska siellä ei ole käynyt koiran koiraa niin sinnekään ei ole mitään asiaa, sillä Pulmu uppoaisi täysin 30 sentin puuterilumeen... Suuntasimmekin sitten peruslenkille jokivarteen tuomiokirkolle päin, katsomaan Pulmun vanhoja tuttuja eli pullasorsia. Tällä kertaa sorsat eivät olleet enää yhtä ihmeellisiä kuin ensimmäisellä kerralla, mutta edelleen pihakoira jaksoi seurata sorsien menoja tovin jos toisenkin.

Sorsia tarkkailemassa.

Lenkin jälkeen suoritettiin arkisesti pieniä koulutussessioita: istumista, maahanmenoa, näyttelyremmissä kävelemistä ja seisomista. Etenkin istuminen on iskostunut hyvin Pulmun päähän ja tästä ei ole valitettavasti kovin paljoa apua näyttelykuvioihin... Pulmu tykkää läväyttää pyllyn lattiaan melkein aina, kun harjoitellaan näyttelyremmissä seisomista. (Tai yritetään harjoitella.) Muutama poseerauskuva saatiin tosin otettua eli kyllä Pulmu toisinaan malttaa hetken seisoa paikallaankin.

Mitähän tänään tehtäisiin? Ulos ei astuta pihaa pidemmälle, joten lienee paikallaan kaivaa kätköistään tennispallo ja ottaa ilta leikkimisen kannalta. :)

Nuuksiossa

Miten voisi paremmin viettää lauantaita kuin lähtemällä retkelle Nuuksioon. Suuntasimme Kolmperä-järvelle (tai pikemminkin lammelle) ja lähdimme samoilemaan metsään järven kulmalta. Ilma oli melko harmaa, mutta tästä on syyttäminen vain omaa vätystelyä, sillä onnistuimmehan tuhlaamaan keskipäivän aurinkoiset hetket Murren Murkinassa ja kauppakeskus Sellossa... Harmaudesta viis, oli ihanaa päästä tuulettamaan keuhkoja kansallispuiston syvyyksiin.

Pulmu alkaa jo oppia lähestyvän seikkailun merkit. Kun kevythäkki tuodaan eteiseen, menee hän valmiiksi häkin sisään ja odottaa, että saamme ulkovaatteet puetuksi. Automatkalla Pulmu latailee akkuja ja on heti valmiina rientoihin, kun saavutaan perille. 

Tämä oli Pulmun toinen visiitti Nuuksioon. Tälläkin kertaa Pulmu oli aivan riemuissaan metsämiljööstä ja vapaana juoksemisen mahdollisuudesta. Pulmu kipitti metsäpolulla innoissaan ja pääsi hankikantoa pitkin monenlaisia pusikoita haistelemaan. Retkellä saimme kokea mitä kaikkia aarteita metsä voi pienelle pihakoiralle tarjota - käpyjä, oksia, kaarnaa... Luonnon aromeja, joita on hyvä maistella ja mutustaa. Mitä kaikkea keväällä lumien alta vielä paljastuukaan, kun Nuuksio näyttäytyy Pulmulle koko komeudessaan. Sitä odotellessa... :)

"Tulkaa jo! Ei vätystellä siellä perällä!"

"Mitäs eväitä mulle oli pakattu?"