maanantai 4. maaliskuuta 2013

Let it snow, let it snow...

Ulkona on melkoinen lumimyräkkä. Tällaisella säällä ei Pulmun kanssa ole paljoa asiaa ulos. Pulmu pitää lumesta, mutta hänen huumorinsa loppuu heti, kun kylmä tuuli puskee ulko-ovelta vastaan. 

Eilen oli kaunis päivä ja olisi ollut mahtavaa lähteä metsään, mutta lunta oli tullut illan ja yön aikana aivan liikaa. Lähdimme koira-aitaukselle vain todetaksemme, että koska siellä ei ole käynyt koiran koiraa niin sinnekään ei ole mitään asiaa, sillä Pulmu uppoaisi täysin 30 sentin puuterilumeen... Suuntasimmekin sitten peruslenkille jokivarteen tuomiokirkolle päin, katsomaan Pulmun vanhoja tuttuja eli pullasorsia. Tällä kertaa sorsat eivät olleet enää yhtä ihmeellisiä kuin ensimmäisellä kerralla, mutta edelleen pihakoira jaksoi seurata sorsien menoja tovin jos toisenkin.

Sorsia tarkkailemassa.


Lenkin jälkeen suoritettiin arkisesti pieniä koulutussessioita: istumista, maahanmenoa, näyttelyremmissä kävelemistä ja seisomista. Etenkin istuminen on iskostunut hyvin Pulmun päähän ja tästä ei ole valitettavasti kovin paljoa apua näyttelykuvioihin... Pulmu tykkää läväyttää pyllyn lattiaan melkein aina, kun harjoitellaan näyttelyremmissä seisomista. (Tai yritetään harjoitella.) Muutama poseerauskuva saatiin tosin otettua eli kyllä Pulmu toisinaan malttaa hetken seisoa paikallaankin.


Mitähän tänään tehtäisiin? Ulos ei astuta pihaa pidemmälle, joten lienee paikallaan kaivaa kätköistään tennispallo ja ottaa ilta leikkimisen kannalta. :)

3 kommenttia: