Koira 2013

Viime viikonloppu meni koiramaisissa merkeissä Kennelliiton massiivisessa Koira 2013  -tapahtumassa. Torstaina olin talkootyöläisenä rakentamassa tapahtumaa ja perjantaina keräilin voimia... Lauantaina osallistuin Pulmusen kanssa Pohjoismaiden Voittaja 2013 -näyttelyyn ja sunnuntaina Voittaja 2013 -näyttelyyn. Sunnuntaina jäimme vielä shelttikehän laidalle kannustamaan Saraa. Tämän jälkeen Pulmu pääsi kotiin nukkumaan ja itse jäin vielä talkootyövuoroon loppupäiväksi ja illaksi. Tästä viikonlopusta toipumiseen meni muutama päivä ja maanantain agility-treeneissä Pulmu oli vielä melko kuutamolla... :)

Haukotus!

Lauantaina pihakoirat arvosteli Ulf Bråthen Tanskasta. Tuomari oli lupsakka setä, joka rupatteli Pulmulle tanskaksi. Pulmu sai arvosanan EH (Erittäin hyvä) ja seuraavan sanallisen lausunnon:

"13 months old. Enough substance in the head. Good neck. Enough forechest. Could be little shorter in the body. Good coat and color. Enough angulated behind. Good temperament. Moves ok from side, little loose in front." (Rodunomainen lähestyttäessä)

Olin tyytyväinen suoritukseemme lauantaina. Pulmu pysyi hallinnassa ja seisoikin ihan mukavasti. Pöytätyöskentelystäkin selvittiin kunnialla nyt, kun olen ottanut kasvattajan neuvoista vaarin ja tiedän oikeat otteet.

Pulmu poseeraa lauantaina. Kuva: Elisa Heleä

Sunnuntain kehätyöskentely olikin sitten melkoista farssia. Koiralla oli kova meno päällä ja kuono laahasi lattiassa. Tuomari tuskin sai mitään selkoa liikkeistä... En saanut koiraa myöskään seisomaan aloillaan. Esiintyminen oli ihan pannukakku enkä voi olla yhtään tyytyväinen suoritukseemme. Sunnuntain tuomarina oli Annika Ulltveit-Moe Ruotsista ja hän antoi seuraavaa tiukkaa palautetta Pulmusta EH-arvosanan kera:

"Kunde haft lite mera bredd i skallen. Framskjuten i skuldran. Lite lång i länden och även för åldern ville jag ha mer massa. Lite vek mellanhand. Lite mycket tecknad. Rör sig lätt överbyggt." (Rodunomainen lähestyttäessä)

Vapaa suomennos edelliseen: Kallossa saisi olla enemmän leveyttä. Eteentyöntyneet lavat. Pitkä lanneosa ja jopa ikäisekseen liian vähän massaa. Heikko välikämmen. Liian paljon merkkejä (väriä?). Liikkuu vähän takakorkeasti.

Nenä maassa -vetomeininkiä sunnuntain näyttelykehässä

Tuomarien arvostelut ovat mielenkiintoisia. Toisessa on paljon positiivista, toisessa taas lähestulkoon kaikki pielessä. Jos nämä kaksi yhdistäisi samaan nippuun niin esitys edustaisi koulussa suitsutettua sandwich-tekniikkaa, jossa ensin kerrotaan myönteisiä havaintoja ja sitten annetaan rakentavaa kritiikkiä. :D

Viikonloppu oli uuvuttava, mutta pihakoirakehän laidalla tunnelma oli taas kerran hilpeän hauska. Oli kivaa nähdä niin paljon koiratuttuja samalla kertaa. Seuraavaa koiranäyttelyä varten voisimme panostaa vähän enemmän näyttelytreeneihin, ettei homma menisi ihan läskiksi, kuten sunnuntaina. Oman sähellyksen jälkeen oli kiva kannustaa äitiä ja Saraa sunnuntaina shelttikehän laidalla. On se upeaa, kun koira seisoo kauniisti ja ylväästi. Ja juoksee vierellä ilman vetoa tai haistelumaniaa. ERInomainen ja ihana Sara! :)

Pulmu ja Sara shelttikehän laidalla

Kiitos pihiskavereille kivasta viikonlopusta! Kiitos Elisalle kauniista kuvasta! :)

Hillitty ja hallittu

Eilen oli Hillitty ja hallittu -kurssin kymmenes ja viimeinen kerta. Olo on hieman haikea, sillä kurssi oli todella hyvä ja viikon ilopilkku. Kyseessä oli Koirapalvelu Virikkeen kurssi, jossa pyrittiin keskittymään rentoutumiseen ja siedättämään koiraa erilaisille häiriöille.

Pulmu on perusluonteeltaan niin vilkas, että hillittyä hänestä tuskin koskan tulee - enkä sitä oikeastaan haluaisikaan. Hallittu koira on kuitenkin tavoittelemisen arvoinen asia ja pienen pieniä edistysaskelia tapahtui kurssin aikana.

Kurssin viimeisellä kerralla aloitimme kävelemällä treenitilaa ympäri tavoitteena kuljettaa koiraa kauniisti vierellä koirahäiriöstä huolimatta. Ensi alkuun namit olivat "vääriä" ja Pulmu oli melko kuutamolla. Kun vaihdoin lennosta ziwipeakit kivipiiroihin niin pienen koiran ilme kirkastui ja saimme kaunista remmikävelyä hyvässä kontaktissa. Tämän jälkeen teimme luoksetuloa Pulmu salin toisessa päässä ja Jerry toisessa päässä. Treeni alkoi hyvin, mutta kun korotin luoksetulokutsuani turhan innokkaaksi niin Jerry otti häiriötä, jonka jälkeen Pulmunkin keskittyminen alkoi rakoilla. Tauon jälkeen jatkoimme luoksetulojen parissa ja varoimme kommunikoimasta liian innokkaalla ja kovalla äänellä. Koirat alkoivat kuitenkin vilkuilla toisiaan. Pulmu jäi epätietoisesti minun ja Ossin väliin eikä tiennyt minne mennä: Ossin luo, minun luo vai Jerryn jengin luo. Pulmu näytti epävarmalta ja vähän säikyltäkin. (What? Pulmu, joka on aina niin reipas ja päättäväinen...) Pidimme tauon. Tauon jälkeen lähdin kävelyttämään Pulmua treenitilan keskelle katsoakseni, että onko Pulmu palautunut häiriöstä. Pulmu käyttäytyi edelleen omituisen epävarmasti eikä tahtonut seurata minua, vaan hakeutui takaisin Ossin luokse.

Olimme kaikki melko ymmyrkäisinä äkillisestä muutoksesta ja pohdimme mistä moinen käytös johtuisi. Ottaen huomioon raskaan viikonlopun, jossa teimme pikavisiitin Ruskolle (kuuden koiran shelttilaumaan) ja osallistuimme Jirka Vierimaan viiden tunnin tehotreeneihin - Pulmu taisi olla lopen uupunut. Päätimme jättää luopumiset sikseen ja antaa Pulmun levätä. Pieni pihakoira hakeutui matolle makaamaan ja painoi päänsä karva-alustaa vastaan. Kurssin loppumetreillä Pulmusta tuli kuin tulikin hillitty ja hallittu. <3

Hillitty ja hallittu.

Kurssin kuluessa olemme saaneet paljon työkaluja, millä selvitä kiperistä tilanteista tai esimerkiksi Pulmulle vaikeista odotteluhetkistä (kun mitään ei tapahdu ja pihakoira on kuolla tylsyyteen). Tästä eteenpäin on jaksettava tehdä kotitreenejä ja ylläpitää näitä keinoja. Ulkona kohtaamme päivittäin suuria haasteita, sillä kotioven ulkopuolella on jännittävä maailma. Yritän soveltaa kurssilla opittuja taitoja myös lenkkipolulla, mutta luopuminen luonnon, liikenteen ja muiden otusten aiheuttamista häiriöistä ovat kyllä melkoinen haaste. Hiljaa hyvä tulee ja askel kerrallaan.

Hillitty ja hallittu on ollut paras koirakurssi, jossa olemme tämän vuoden aikana käyneet. Tästä kurssista voisi tehdä kestoharrastuksen. :) Virikkeen Marianne mainitsee tunnustuksen,sillä hän on sydämellinen ja ihana kouluttaja, joka todella haluaa perehtyä ja paneutua oppilaisiinsa. Voin todella suositella tätä koirakoulua ja -kurssia kaikille. Suunnitelmissani on palata Virikkeen oppilaaksi tokon merkeissä. Toivottavasti suunnitelma toteutunee pian. :)

Synttärit

Pulmu täytti tänään vuoden. Vuoden!!! Onniteltuani koiraneitiä aamulla, Pulmu katsoi peilikuvaansa ja sai hepulikohtauksen rynnäten olohuoneeseen riekkumaan. Pian pikkuriiviö pisti sohvan alla säpäleiksi jostain löytämäänsä lyijykynää. Tällaista meillä on lähes päivittäin. Riiviöpallerosta on tullut riiviöjunnu. Ossi tokaisi aamulla lauseen mitä minäkin olen pohtinut viime aikoina; "Luulin, että 1-vuotiaat koirat olisivat  jotenkin... järkeviä." (LOL!) Niinpä, meillä tullaan viettämään pentuelämää vielä ainakin seuraavat neljä vuotta jos nämä merkit pitävät paikkansa. :)

Tänään juhlittiin Pulmun ja muutaman muun Yacatis-koiran 1-vuotissynttäreitä ja bileet pidettiin meillä. Synttärisankareita oli kolme: Pulmu, Majsa (Pulmun sisko) ja Jentta (samana päivänä syntynyt karvaturri). Lisäksi menossa olivat mukana n. 7-viikkoinen Emma sekä Pulmun serkku Lilli. Ihania pihisneitejä!

Actionia oli juuri niin paljon kuin 5 pihakoiraa vain voi saada sisätiloissa aikaan. :D Oli Pulmun onnen päivä, kun oli neljä tyttöä kylässä. Pulmu ei tiennyt miten päin olla ja kenen kanssa leikkiä, koska oli niin paljon kavereita läsnä. Koirat sähelsivät sohvan alla ja sohvan päällä. Karvamatolla oli hyvä leikkiä vetoleluja ja vetää toista perässään. Pieni Emma piti vanhemmille koirille jöötä, kun nämä tulivat liian liki touhuamaan. Miten ihana, pieni, pullukka pallero! <3

Ulkoilmakaan ei rauhoittanut leikkitovereita, vaan Lilli, Jentta, Pulmu ja Majsa juoksivat ympäri takapihaa, "kasvimaan" poikki ja leikkimökin ympäri pörräten. Pulmu ei olisi malttanut lopettaa, mutta rauhoittui lopulta juostuaan päin lasiovea ja muiden palattua sisälle.

Oli hauska nähdä Pulmu, Majsa ja Jentta samaan aikaan. Kaikki näyttävät niiltä koirilta, joita me kävimme Somerolla katsomassa viime vuoden lopulla. Pulmussa ja Majsassa on tavattomasti samaa näköä, mutta kuitenkin ovat niin erinäköisiä. Jentta näytti pikkupentuna ihan karvamarsulta. Nyttemmin Jentta on hurmaava pihisneiti, jolla on persoonallinen oravanhäntä. :)

Olipa lystiä! Kiitos Mia, Heli, Heidi, Juha, Anna ja Elisa!! :)

Jentta syö muoviluuta. Emma vahtii.

Pulmu syö samaa muoviherkkua. Majsa vahtii.

Uusi lelu!!

Pulmulla oli joulu... :)

Kaksin aina kaunihimpi

Prima oli meillä hoidossa viikon verran  ja tänä aikana saimme harjoitella elämää kahden koiran kanssa. Viikko oli antoisa ja opettavainen.

Pulmu ja Prima ovat kuin yö ja päivä. Pulmu haukottelee kovaäänisesti maukuen tai huutaen. Prima haukottelee ääneti. Pulmu retuuttaa leluja ja tekee äkkispurtteja. Prima ei katso Pulmua päinkään, kun tämä yritti saada toista leikkiin kanssaan. Kaksi kertaa Prima pihisti lelun Pulmulta ja meni sen kanssa sohvan alle piiloon. Pulmu itki sydäntäsärkevästi, mutta ei uskaltanut hakea lelua takaisin. Priman ilme valpastuu, kun on ruoka-aika. Pulmun mielestä syöminen on yliarvostettua. Prima osaa kävellä kauniisti remmissä. Pulmussa on vetokoiran luonnetta. Prima rakastaa vettä ja plutakoissa loiskuttamista. Pulmu hyppii lammikoiden yli (Yök, vettä!). Prima on seesteinen. Pulmu jotain aivan muuta.

Meillä oli mainio viikko, kun tarkkailimme näitä kahta hauskaa pihakoiraa. Toinen koira sopisi tähän talouteen paremmin kuin hyvin ja koti tuntui vielä vähän kotoisammalta, kun täällä sipsutti kaksi koirankuonolaista. Luonnollisesti kahdessa koirassa oli enemmän työtä kuin yhdessä. Rapaisia tassuja oli kahdeksan neljän sijaan ja remmit olivat usein aivan solmussa. Ruokailu oli melkoista sählinkiä. Mainittavaa on, että iloakin riitti kaksin verroin.

Pulmun koulutus on vielä niin kesken, että aika ei ole vielä kypsä toiselle koiralle. Toistaiseksi meille saa riittää tämä yksi, mutta maailman ihanin pieni piski. (Viikon aikana tajusimme sen, että vaikka olemme viime aikoina olleet aivan helisemässä hötkyilevän ja säheltävän juniorimme kanssa, niin on hän kuitenkin kaikkein paras, ihanin ja meille sopivin koira.) Tämä kahden koiran harjoitus oli niin mukava, että ehkäpä uusimme sen jonain päivänä.

Kiitos Mialle lainakoirasta! Prima, olet ihana!! :)

Prima ottaa rennosti.

Naurattaa!

Se vei mun pallon!!

Kaksin aina kaunihimpi.

Pulmu: Miksi se ei leiki mun kanssa? Prima: EVVK.

Tytöt menossa ulos.

Prima

Tänään oli pihisyhdistyksen syyskokous. Paikalla oli suunnilleen kuusikymmentä pihakoiraa ja kymmenittäin pihakoiraihmisiä. Mahtava osallistujamäärä! Syyskokouksessa järjestettiin joukkotarkastus, jossa tehtiin silmä- ja polvitarkastuksia. Lisäksi kerättiin verinäytteitä koirien geenitutkimukseen. Pulmu osallistui geenitutkimukseen, vaikka ei kovasti arvostanutkaan verikokeen antamista. Syyskokouksen virallista ohjelmaa Pulmu piti tylsänä ja haukotteli kovaäänisesti sylissäni. :)

Syyskokouksen jälkeen palasimme kotiin, mutta takakontissamme olikin kaksi koiraa! Saimme Pulmun kasvattajalta, Mialta, lainaksi Prima-nimisen leidin. Prima on kovin ihmisrakas ja kaikinpuolin kiltti ja lupsakka tapaus. Mikäli kaikki menee mukavasti niin, Prima on meillä viikon-puolitoista hoidossa. Tarkoituksena olisi katsella miltä elämä maistuu kahden koiran kanssa ja miten Pulmu siihen suhtautuisi. Pulmu on aina ollut muiden koirien perään, joten nyt Pulmu saa koittaa miten arki sujuu, kun olohuoneessa on kaveri 24/7.

Kun tulimme kotiin Prima juoksi pitkin asuntoa ja tutki paikat. Läähätys oli kova ja taisi koiraa vähän jännittääkin. Iltaruoka upposi Primaan erittäin hyvin, mutta Pulmu taas jätti annoksensa kesken, sillä koirakaverin vahtiminen on paljon jännittävämpää puuhaa kuin ruokailu. (Ei kovin yllättävää!) Koirat ovat tulleet hyvin toimeen, mutta leikkeihin ei ole päästy. Pulmu on kovasti yrittänyt kutsua Primaa leikkeihin, mutta pikaisia laukkahyppyjä lukuunottamatta Prima on käyttäytynyt vähän pidättyväisesti Pulmua kohtaan. (Maltti on valttia Pulmu - antaa toisen nyt vähän kotiutua.)

Ulkoilu meni mainiosti. Prima käveli hihnassa nätisti ja tajusi varsin pian, että kontaktin hakemisesta voi saada namin! :) Pulmu oli tuttuun tapaan remmihäröilijä ja kiskoi minkä ehti. Parhaiten kuvio toimi siten, että minä ja Pulmu menimme edeltä ja Prima ja Ossi tulivat perässä. Tällöin Pulmulla ei ollut niin kiire, sillä hänen piti tarkkailla mitä Prima tekee takana. :)

 

Espoossa on rauha maassa ja koirat köllöttävät tahoillaan. Onpa kovin mukavaa! Katsotaan mitä uusi viikko tuo tullessaan. :)

Ilmapalloja

Hillitty ja hallittu -kurssin meininki on kerta kerralta rattoisampi. Kurssilla on todella positiivinen ja mukavan rento meininki. En usko, että tämän kurssin jälkeen Pulmua voi vahingossakaan erehtyä luulemaan hillityksi tai hallituksi, mutta ainakin meillä on ollut kurssilla ihan sairaan hauskaa! :)

Eilen teemana oli ilmapallot. Ensin piti luopua yhdestä ilmapallosta. Sen jälkeen palloja kahmittiin laatikosta yhä useampia ja useampia. Sen jälkeen oli pallomerta ja skeittilautaa... Lopulta piti kävellä koira nätisti sivulla pallojen keskellä ja muiden koirakoiden läsnäollessa. Oh boy!

Palloista luopuminen oli meille helppoa, sillä Pulmu ei kiihtynyt näistä suuremmin. Kun annoin vapautuskäskyn niin Pulmu katseli palloja epäillen, katsoi epäuskoisesti minua ("Mitä mun pitäis tehdä?"), kävi maahan ja haukkui pari kertaa palloja. Pallojen keskellä istuva ohjaaja oli kaikkein mielenkiintoisin häiriö. Kun muut koirakot kävivät tekemässä samaa pallokierrosta ja me odottelimme omalla paikallamme ja teimme mattotreenejä (Pulmu makaa matolla rauhallisesti, naks ja nami.) Kun toinen koira intoili ja riehui pallomeren keskellä oli Pulmulla vaikeuksia. Siispä harjoittelimme koirahäiriöstä luopumista. Pallomeren ja koirakoiden keskellä oli vähän hektisempi tunnelma. Välillä Pulmu säntäsi remmin päähän yrittäen päästä koirakaverin luo. Palloista ei ollut häiriötä, sillä koirakaveri on aina se ykkösjuttu. Saatiin kuitenkin aikaiseksi mukavasti onnistuneita luopumisia ja kaunista remmiseuraamista sekasorrosta huolimatta. :)

Odotan innolla jo ensi viikkoa! Mitähän meidän pään menoksemme on silloin keksitty...

Lahti KV

Lokakuun puolivälin jälkeen olemme uurastaneet asunnonvaihdon parissa ja uusi kotiseutu on tuonut paljon ihmetystä pienen pihakoiran elämään. Muuttolaatikoita on purettu urakalla ja järjestystä on yritetty loihtia uuteen kotiin. Tänään luvassa oli kuitenkin vaihtelua - Lahden kansainvälinen koiranäyttely. 

Lahden näyttelyyn osallistui 12 pihakoiraa ja tuomarina toimi tanskalainen Carsten Birk. Pulmu oli ensimmäistä kertaa mukana junioriluokassa. Edellisestä näyttelystä on vierähtänyt jo lähes kolme kuukautta ja olohuoneessa emme pahemmin ole näyttelytreenejä harrastaneet. Tässä oli yksi syy miksi estradille astuminen jännitti kovasti. Taas kerran.

Pulmu esiintyi mukavasti. Koira oli kehässä vähän levoton ja nuuskutteli kovasti mattoa. Pääpiirteissään liikkuminen meni kuitenkin kivasti. Pöydälläkin pärjättiin mukavasti ja sain Pulmun pidettyä seisomassa kasvattajan hyviä neuvoja hyödyntämällä. Pulmu ei todellakaan nauti pöydällä tutkittavana olemisesta, mutta kesti kokemuksen ja antoi nätisti katsoa hampaat. Hyvä Pulmu! Koiran seisottaminen lattialla on aiemmin ollut vahvuutemme, mutta se vaatisi ehkä vähän kertausharjoituksia... Korvat meinaavat sojottaa minne sattuu ja kauaa ei jaksaisi seisoa paikallaan. No ihmekös tuo - maailmassa on niin paljon muuta jännittävämpää kuin paikalla pönöttäminen. 

Saimme seuraavan arvostelun. 
"Good size but needs much more depth and substance for body for age, nice expression, dark eyes, dood muzzle and bite, well carried ears, too elegant neck, good croup, could have more bone, nice color & coat, free movement, nice character."
Laatuarvosteluksi tuli EH, rodunomainen lähestyttäessä.

Arvostelu osui kuin nappi silmään. :) Me kehitymme hitaasti (mutta varmasti?). Onnea Rondalle hienosta JUN ERI1 -tittelistä!! 

Näyttelypäivä oli mukava ja saimme viettää sen mukavassa pihis-seurassa. Kiitos kaikille tsemppauksesta ja hyvästä yhteishengestä. 

Pulmu odottaa junnuluokan alkamista.

Seuraavan kerran tepastellaan junnu-estradilla Voittaja-näyttelyssä joulukuussa. Nähdään siellä!

Pulmusen syksy

Blogissa on pitkään ollut hiljaista, sillä kirjoittaja on ollut väsynyt. Hektisen kesän jälkeen olen yrittänyt viettää vähän leppoisampaa arkea ja vähentää actionin määrää. Tämä on osittain onnistunut ja viikot ovat olleet vähän lupsakampia.

Tokoleirin jälkeen olen jättänyt tokon pois (Elisan ja Hipun kanssa tehtyjä puutarha-tokoiluja lukuunottamatta). Uskon, että treenitauko tekee meille hyvää. Mielessäni virittelen tokoiluun palailua alkuvuodesta. Virikkeen Hillitty ja hallittu -kurssilla olemme viihtyneet kerran viikossa ja tuo kurssi tuntuukin parhaalta mahdolliselta harrastukselta tämän hetkiseen "kehitysvaiheeseemme". :) Rauhallinen käytös ja maltti on Pulmuselle edelleen erityisen vaikeaa, mutta kurssin myötä meillä on työkaluja millä harjoitella tuota vaikeaa taitoa. 

Ossi ja Pulmu ovat kunnostautuneet agility-kentillä. Oma seura on edelleen hakusessa, sillä pääkaupunkiseudulla ryhmiin pääseminen vaikuttaa melko haastavalta. Viimeisen kuukauden sisällä Ossi ja Pulmu ovat osallistuneet pihisyhdistyksen agilitytreeneihin Liedossa, parille pienryhmätunnille Piskipajassa ja tänään alkaneelle alkeiskurssille Prodogissa. Kaikissa on ollut hyvä ja positiivinen tekemisen meininki - ja onkin ollut ilo seurata Pulmun ja Ossin ilakointia aksa-kentällä. Pulmua on pystynyt pitämään jo jonkun verran vapaana ja koira on pysynyt hallinnassa, vaikka välillä lähteekin lelupalkan saatua tekemään vauhdikasta kunniakierrosta innoissaan. Kentän laidalla odottaminen onkin vaikeampaa. Kerran Pulmu pujahti valjaistaan ja lähti kentällä työskentelevän koiran pallopalkalle - ja sai aikaan melkoisen härdellin. Hillitty ja hallittu -treenejä kertaillaan siis myös aksa-kentän laidalla.

Pulmu täyttää ensi viikolla 11 kuukautta, mutta neiti ei ole osoittanut kummoisia merkkejä aikuistumisesta. :) Viime viikkoina koira on saanut samankaltaisia hepulikohtauksia kuin pikkupentuna ja viihdyttää itseään juoksemalla edestakaisin olohuoneen ja eteisen väliä. Lenkkeily Pulmun kanssa on edelleen vaikeaa. Olemme määrätietoisesti yrittäneet päästä eroon vetämisestä (kun hihna kiristyy, pysähdymme ja matka jatkuu vasta kun hihna löystyy/koira ottaa kontaktin), mutta tämä tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa... On päiviä, jolloin pääsee helpommalla, mutta sitten tulee taas päivä, kun koira sinkoilee sekopäisesti remmin päässä. Ehkä tämä joskus tästä helpottaa...   

Siirryimme Pulmun ruokavaliossa barffilinjalle loppukesästä ja ruokailu sujuu nykyään paljon paremmin kuin aiemmin. Välillä tulee edelleen lyhyitä kausia, kun ruoka ei kiinnosta, mutta nykyään ruoka on kuitenkin Pulmun mielestä kohtuullisen mielenkiintoinen asia. :)

Kunpa pääsisi pian taas kentälle...

Hyvä fiilis!

Olen rypenyt treenimasennuksessa viikon verran. En ole tiennyt mitä pitäisi treenata. Toko-leiristä jäi toko-masennus päälle ja siellä heräsi epäilys siitä josko se kuitenkaan on meidän lajimme. Näissä fiiliksissä päätin, että pidämme Pulmun kanssa vähän toko-taukoa. (Ja miksi pitäisi aina treenata? No siksi, kun se on tähän saakka ollut huisin hauskaa koiran kanssa yhdessä tekemistä.)

Tänään lähdimme Virikkeeseen Hillitty ja hallittu -kurssin ensimmäiselle tunnille. Kurssin olin varannut jo kesällä. Kurssin ensimmäinen tunti oli jaettu kahteen puolituntiseen, joissa kummassakin oli oleva kaksi koirakkoa. Meidän koirakkokaverimme oli kuitenkin estynyt saapumaan paikalle, joten saimme Pulmun kanssa mainion yksäri-tunnin Mariannen ohjauksessa. Ja kivaa oli! :)

Kurssin aiheena on opettaa koiraa rauhoittumaan. Kuulostaa helpolta, mutta Pulmun tuntien tämä on paljon haastavampi nakki kuin monet toko-liikkeet! :D Tänään naksuttelimme, kun koira kävi alustalle makaamaan ja harjoittelimme (namista) luopumista. Pulmu oli kovin kärsimätön ja jos hän ei heti ymmärtänyt mitä odotin, niin jo alkoi vinkuminen ja itku. Saimme kuitenkin useita hyviä onnistumisia. Luopumiset menivät helpommin. Jotain on jäänyt päähän pentukurssilta, vaikka tuntuu että siitä on hurjan paljon aikaa...

Huomasin tänään itsestäni, että olen vähän kömpelö naksuttelija. Olen mielestäni hyvä kehumaan koiraani, mutta naksun kanssa olen usein jäljessä (tai unohdan kokonaan naksauttaa!). Tästä lähtien tulen käyttämään naksutinta enemmän treenatessamme. Namihoukuttelun sijaan yritän pyrkiä enemmän siihen, että koira keksii itse ja palkkaan naksuttimen ja namin avulla. Olenhan minä tätä aiemminkin miettinyt, mutta nyt toko-leirin jälkimainingeissa olen tajunnut, että olen mennyt liikaa namihoukuttelujen avulla. Sehän on se helpompi keino päästä alkuun. Pulmu on nokkela koira, joten on molempien etu, että siirrymme klassisesta ehdollistumisesta operanttiin ehdollistumiseen. (Ja kyllä, olen viime aikoina lueskellut Tommy Wirénin oppeja.)

Kenties tuo toko-leirin jälkeinen treenimasennus on ollut hyvästä, sillä nyt ajatukseni ovat kirkkaammaat ja fiilis hyvä! (Pidämme silti edelleen pientä hajurakoa tokoon, kunnes aika on kypsä jatkaa harjoituksia.) Siihen saakka, hillittyä ja hallittua... :)

TOKO-leirillä

Osallistuimme tänä viikonloppuna Pulmun kanssa HSKH:n eli Hakunilan Seudun Koiraharrastajat ry:n TOKO-leirille, joka järjestettiin Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa. Tätä leiriä olin odottanut koko kesän, sillä kyseinen seura vaikuttaa todella hyvältä ja aktiiviselta tokoa kouluttavalta taholta. 

Leiri alkoi perjantai-iltana pitkän linjan tokoharrastajan, Oili Huotarin luennolla.  Luennon sanatarkka aihe karkasi minulta ohi, mutta liittyi vahvasti siihen, että miten pennusta koulitaan mestari. Luennon aihepiiri meni välillä osaltani ohi hilseen, sillä se oli niin vahvasti kilpailuorientoitunut. Toisaalta luento oli mitä mainioin, sillä Huotari oli ihanan rehellinen ja avoin - ja kertoi omista virheistään ja vaikeuksistaan. Mielestäni luennon tärkein viesti oli siinä, että pentujen tulisi antaa olla pentuja ja pentujen tärkein "työ" on leikkiminen. Tämä oli hyvä muistutus ja herätti taas kerran ajatuksen siitä, että olenko treenannut Pulmun kanssa liikaa. Paljonhan olemme jo ehtineet tehdä, mutta lähes poikkeuksetta aina fiilis treeneissä on ollut se, että treenit ovat olleet hauskoja ja kepeitä - sekä meidän suhdettamme kehittävää yhteispuuhastelua. Oilin luento ei jättänyt ketään kylmäksi ja kysymyksiä kuultiin useita.

Yö Kunkkulassa meni melko mukavasti, joskin aamulla Pulmu alkoi käyttäytyä levottomasti käytäviltä kantautuvien koirien äänien vuoksi. Lauantai-aamupäivällä ehdin seurata kisaavien ryhmässä olevien treenejä hyvän aikaa. Jokainen heistä treenasi puoli tuntia kouluttajan ohjauksessa, muiden seuratessa treenejä. Kunkin koirakon treenit olivat kovin erilaisia, sillä jokainen sai keskittyä itse ennalta valitsemaansa aiheeseen yksityisohjauksessa. Nurmikentällä nähtiin upeita ruutuun menoja, esimerkillistä kontaktia ja kapuloiden noutoja. Wau!

Ruudussa lekottelua.

Kilpailevien koirakoiden treenien seuraamista.

Me aloittelevat koirakot treenasimme aamupäivällä 2 x 45 minuuttia eri kouluttajien ohjauksessa. Ensimmäisen puolikkaan aikana keskityttiin perusasentoon, kontaktiin ja seuraamiseen. Jälkimmäisellä treenattiin jääviä liikkeitä eli paloja liikkeestä maahanmenosta ja liikkeestä pysähtymisestä. Erityisesti jälkimmäisessä liikkeitä oli paloiteltu voimakkaasti ja opin uusia ja mielenkiintoisia tapoja opettaa näitä liikkeitä. Jälkimmäisen puolikkaan aikana Pulmu oli jo selvästi väsyneempi ja treeninamien tasoa oli nostettava vireystason alenemisen myötä. Aamupäivätreenien jälkeen Pulmu olikin kypsää käyrää kunnon päikkäreille. Itsekin olin aivan uupunut ja kaikkeni antanut...

Aamun treenien jälkeen...

Lounaan jälkeen lähdin taas seuraamaan kilpailevien treenejä. Samalla jännitin, että mitähän meidän iltapäivätreeneistä voisi tulla... Olisiko Pulmu ehtinyt levätä tarpeeksi? Iltapäivällä meillä oli luvassa toinen setti 2 x 45 minuutin treenejä uusien kouluttajien ohjauksessa. Pulmu oli levännyt ja melko virkeä, mutta ei kovin vastaanottavainen toiselle treenikerralle. Onneksemme iltapäivätreenit olivat eriluontoiset ja sisälsivät vähemmän toistotyyppistä tekemistä. 

Ensimmäisen kolmen vartin aikana kukin teki vuorollaan luoksetuloja. Ne menivät hyvin, sillä sain Pulmun istumaan ja odottamaan samalla, kun kävelin n. 10 metrin päähän. (Aiemmissa treeneissä Pulmu ei ole pystynyt odottamaan, vaan kouluttaja on pitänyt hihnasta kiinni ja remmi on kiristynyt.)  Luoksetuloa oli ripeä ja iloinen. Sain tosin ekalla kerralla noottia siitä, että poistumiseni koiran luota oli kamalaa katsottavaa ja näytin siltä kuin olisin pelännyt jonkun hyökkäävän kimppuuni. (No tokihan jännitin ihan sairaasti, että pystyykö Pulmu odottamaan.) Sain neuvoja, että pitää hengittää normaalisti (tai ylipäätään hengittää) ja kävellä luonnollisesti. Toinen kerta meni jo paljon paremmin ja keskityin hengittämiseen. :D Luoksetulojen jälkeen treenasimme kiertämistä. Kiertämisen avulla voidaan alkaa opettamaan liikkeestä pysähtymistä ilman, että tavalliset luoksetulotreenit kärsivät inflaatiota. Toisessa kolmevarttisessa treenasimme luoksepäästävyyttä (vaikeaa!) ja paikka-makuuta (kivaa!). Lisäksi Marko antoi kullekin koirakolle opetusta leikkimiseen. Kyllä - meidän täytyy opetella leikkimään paremmin. Pulmu leikki Markon kanssa paljon riehakkaammin kuin minun kanssani. :)

Pulmu seuraa treenejä.

Pihakoira nauttii auringosta.

Iltapäivätreenien jälkeen Pulmu oli väsynyt. Niin olin minäkin. Päätimme lähteä Jennin ja Hepun (ihastuttava russeli-poika) kanssa läheiselle niitylle, jossa koirat saisivat temmeltää hetken vapaana. Pienet juoksumittelöt ja painimatsit tekivät koirille todella hyvää päivän kurinalaisen (?) käyttäytymisen jälkeen. 

Hepun kanssa painimassa.

Seuraava yö nukuttiin vielä paremmin kuin ensimmäinen. Pulmu oli onnellinen, kun sai taas köllötellä sängyssä ja makuupussissani. Niin olin minäkin. Mikäs tuon kivempaa kuin kainalossa tuhiseva pihakoira. :)

Aamulla oli taas vuorossa kilpailevien treenien seuraamista. Aamupäivällä oli myös meidän viimeiset treenimme. Luvassa oli 2 x 30 minuutin treenit. Ensimmäisen aikana kukin koirakko sai treenata "omaa ongelmaa" kouluttajan yksityisohjauksessa. Minä päätin treenata kaukoja, sillä niissä meillä on probleemana se, että Pulmu alkaa hivuttautua eteenpäin luokseni. Kokeilimme takapalkkaa, mutta se ei tuonut apua ongelmaan. Lopulta päädyimme siihen, että olen edennyt liian nopeasti. Olen tehnyt motoriikkajumppaa namien avulla siten, että Pulmu oppisi oikeat liikeradat. En kuitenkaan ole tehnyt motoriikkajumppaa ilman namia - tai harventamalla palkkausten väliä. Näin ollen Pulmu ei ilmeisesti olekaan oppinyt oikeita ratoja, mikä näkyy heti kaukoissa... Eli back to basics ja pikku hiljaa kohti kaukokäskyjä...

Aamun toisen puolikkaan aikana teimme eräänlaista temppurataa. Radalla tehtiin sarjassa koiran tutkiminen (tuomari tsekkaa kokeen alussa onko nartulla juoksu jne), seuraaminen, patoutettu luoksetulo ja ruutuun lähetys. Tämä oli mainio ja tehokas opetustuokio ja muistutti siitä, että tokon treenaamisen ei ole pakko olla"tylsää" hinkkausta ja toistoa. Tämä ideologia pitäisi muistaa tuoda myös kotiolohuoneeseen. Lopuksi pidettiin epävirallinen loppukoe, jossa kaikki aloittelevat koirakot seuruuttivat koiriaan piirissä ja noudattivat liikkeenohjaajan määräyksiä (seis, liike seis, maahan, täyskäännös). Yksi koirakko kerrallaan tippui pelistä pois ja se koirakko kuka oli nopein liikkurin ohjeiden noudattamisessa voitti skaban. Voitto meni Hepulle ja Jennille. Hienoa!! Tämä pieni kilpailu oli hauska päätös onnistuneille treeneille ja hyvälle leirille. 

Lounaan, loppusanojen ja loppusiivouksen jälkeen leiri saatiin päätökseen ja edessä oli kotiinlähtö. Viikonloppu oli antoisa ja sain mukavia uusia tuttavuuksia. Leiri oli myös yllättäviä ajatuksia herättävä. Aloin viikonlopun aikana pohtimaan josko toko on kuitenkaan se "meidän lajimme". Tähän asti olen haaveillut alokas- ja avoimen luokan toko-kokeisiin osallistumisesta, mutta nyt nähtyäni (lähinnä voittaja- ja EVL-luokissa) kilpailevien harjoituksia - haaveeni alkoivat horjua. Onko minusta harjoittelemaan niin kurinalaisesti? (Ei ole.) Haluanko treenata kisoihin tähdäten? (En tiedä.) Onko sen tyyppinen treenaaminen tarpeeksi kivaa ja hauskaa? (Varmasti on, sillä kaikkihan on itsestä kiinni. Pitäisi olla, sillä eihän siinä muuten mitään järkeä ole.) Miksi sitten pitäisi pyrkiä kilpailemaan? (Hyvä kysymys, en tiedä.) Alokas-kokeeseen olisi mahtava päästä, mutta sinne meillä ei ole mikään kiire. Ylemmistä luokista ja menestyksestä en haaveile (tai en ainakaan enää tämän viikonlopun jälkeen). Haluan, että meillä Pulmun kanssa tekeminen pysyy mukavana pikku-puuhasteluna siten, että treenejä tehdään positiivisesti ja pakottamatta.

Tulevaisuus näyttänee, että missä seurassa meidän on hyvä harjoitella vai onko seuraan kuuluminen ylipäätään meidän juttumme. Aiemmin ajattelin, että johonkin seuraan olisi ehdottoman pakko päästä, mutta nyt en ole siitäkään enää varma. Tärkeintä lienee olla herkkä ja luottaa itseensä. Katsotaan mihin se kantaa. Ehkäpä me edelleen jatkamme tokoilua omalla hassulla tavallamme. Olohuone-treenaileminenkin on tosi kivaa! :) Ei tässä mitään luovuttamassa olla, mutta toisinaan pieni fokusointi ja pohdiskelu on ihan tervettä. :)

Kiitos HSKH:lle antoisasta leiriviikonlopusta! Erityiskiitokset Hepulle hyvästä painiseurasta (t. Pulmu) ja Jennille vertaistuesta!

Pihispatikka Evolla

Edellisviikonloppuna järjestettiin Evolla pihakoirayhdistyksen patikointiretki. Evolta oli vuokrattu tukikohdaksi Latvatuvan eräkämppä saunoineen ja tarkoituksena oli patikoida sekä lauantaina että sunnuntaina kämpän läheisyydessä.

Pihispatikka starttasi kokoontumalla Latvatuvan eräkämpälle lauantaina puolelta päivin. Olimme Ossin kanssa mukana tämän tapahtuman järjestämisessä ja kuten kunnon hulivili-järjestäjien tapaan kuuluu - eksyimme kartalta lähestyessämme mökkiä ja 20 minuutin ylimääräisen kiertoajelun jälkeen saavuimme kokoontumispaikalle liki viimeisinä. Latvatuvalla syötiin vähän eväitä, jaettiin koirille näyteruokia, kerrattiin yleiset pelisäännöt ja tehtiin pieni tutustumiskierros osallistujien kesken. Mukana oli 13 pihakoiraa, terrieri ja 14 ihmistä. Sopivan kokoinen porukka metsässä liikkumista ajatellen.

Lauantai oli kaunis ja ihanteellinen ulkoiluun. Reitti kiemurteli metsäpolkuja pitkin ja välillä matkaa taitettiin hiekkatiellä. Matkaa patikalle kertyi n. 17 kilometriä, mutta sen taittaminen sujui helposti ja vaivatta. Pieni takapakki oli se, että karttaan merkitty laavu oli merkitty virheellisesti väärälle puolelle järveä ja jäimme näin ollen ilman kunnon taukopaikkaa. 

 

Patikan päätteksi grillailimme ja nautimme illasta Latvatuvalla. Osa retkijoukosta osallistui vain lauantain patikkaan ja lähti grillailujen ja pannukahvien jälkeen kotikonnuilleen. Iso joukko jäi nauttimaan saunasta ja yöpymään Evolle.  Sauna oli ääriä myöten täynnä ja osoitti, että lauteet kestävät hyvin 10 ihmisen ja parin pihakoiran painoa. :) Järvivedestä en voi sanoa muuta, kuin että se oli kylmää.... Erittäin kylmää.

Saunan päätteksi turisimme kirkkaan tähtitaivaan alla ja nautimme nuotion leiskusta. Tämän päivän päätteksi unikin maistui teltassa hyvin.

Sunnuntai oli harmaampi päivä. Nautimme rauhalliseen tahtiin aamupalaa ja päätimme myös lämmittää aamusaunan. Saunominen teki hyvää telttayön jäykistämälle kropalle. Puolelta päivin alkoi sataa. Meidän porukkamme (minä, Ossi ja Pulmu) lähti tässä kohdin ajelemaan kohti Lempäälää ja kummitytön 2-vuotissynttäreitä. Sisukas 5 ihmisen ja 7 koiran koiran porukka lähti vielä kiertämään sunnuntain lenkkiä sateeseen...

Viikonloppu oli todella onnistunut ja jälkipuinti osoitti tämän olleen mielekkääksi koettu ja mukava viikonlopputapahtuma. Itselleni tämän oli yksi kiistatta kesän mukavimmista viikonlopuista! Uskoisin, että tästä tulee jäämään perinne pihisyhdistyksen jokavuotiseen toimintaan.Tänä vuonna Evo, ensi vuonna kenties jokin uusi kohde. :)

Kalkkoaivilta Torisenolle (ja takaisin), osa 5

Torisenolta Vuontisjärvelle

Maanantai-aamulla sateen lakattua sää oli harmaa ja ankea. Söimme aamupalaa hivenen alakuloisissa fiiliksissä. (Lienee turha mainita, että Pulmua ei aamupala ja kuivamuonat kiinnostaneet. Eilisiä kalanpaloja hän vähän näiversi ja muutamia kuivalihan kokkareita raksutteli kuivana.) Aamupalan jälkeen pakkasimme leirimme taas kerran kasaan. Pulmu lataili akkuja ja makoili viimeiseen saakka paitaani kääriytyneenä. Loimme viimeiset katseet Torisenon leiripaikalle. Reittimme oli saavuttanut lakipisteensä ja nyt lähdimme palaamaan takaisinpäin - reitti tosin erosi menomatkasta ja suuntasimme kohti tämän päivän etappia, Vuontisjärveä.

Pulmu ottaa lunkisti, kun leiriä paikkallaan.

Sää muuttui pian kauniiksi ja aurinkoiseksi, mutta alakuloinen oloni ei väistynyt. Tajusin pian mistä oloni johtui. Tankkaus oli suoritettu vähän normaalia kevyemmin ja energiani olivat aivan lopussa. Välipalakeksit ja auringonkukan siemenet eivät helpottaneet hyytynyttä olotilaani. Ensimmäisen puropahasen kohdalla tuikkasimme kaasukeittimen siniseen liekkiin ja keitimme pastalounaan. Pian syömisen jälkeen oloni alkoi kohota lähes eksponentiaalisesti ja matka jatkui taas hilpeissä merkeissä.

Lounastauon jälkeen Ossin ja Pulmun filosofinen hetki.

Poromiesten kämppä matkan varrella.

Päivän reitti (8 km) piti sisällään vähän raskaampia nousuja ja laskuja pitkin rakkaisia harjuja. Aikaa taukojen pitämiseen ei enää loppumatkasta ollut, sillä harjuilla puhaltava äkisti alkanut tuuli enteili sadetta. Pian ukkonen jo jyrähteli naapuritunturin yläpuolella. Leiripaikkamme oli harjusta järvelle ulkoneva pitkän mallinen hiekkatasanne, jonne ehdimme juuri ennen sadetta. Laittaessa teltan viimeisiä tappeja maahan alkoi sade piiskaamaan rantaa ja järveä. Ehdimme nipin napin teltan suojiin kuuntelemaan sateen huminaa. Pian ukkonenkin jyrähteli yläpuolellamme. Uskomattoman hyvä ajoitus!

Sateelta turvassa.

Sadetta kesti tunnin verran (juuri sopiva aika pikku tupluureille), jonka jälkeen aurinko alkoi taas paistaa. Ilta oli kaunis ja seesteinen. Pulmu piti kovasti rannasta ja tepsutteli pitkin rantahiekkaa, kaivellen välillä kuoppia märkään hiekkaan. Illalla Pulmu intoutui syömään Ossin hänelle keittämää harjusta. (Jes! Se söi jotain!)

Sateen jälkeen paistaa aurinko. Pulmu kuopankaivuu-puuhissa.

Kaunis auringonlasku pysäytti myös pienen koiran ihailemaan järven tyyntä pintaa.

Yöllä satoi toistamiseen, mutta tiistai-aamuun mennessä aurinko taas porotti ja kuumensi telttaa. Miten nopeasti säätila voikaan Lapissa ja tuntureilla vaihtua!! Pulmu oli heti aamusta aivan uuvahtanut ja makaili makuupussissaan meidän touhutessamme aamupalojen kanssa. Pitkällinen ruoasta kieltäytyminen yhdistettynä luonnossa liikkumiseen alkoi nakertaa Pulmun voimavaroja... Katsellessamme laihtunutta ja väsynyttä koiraa, alkoi omakin mieli muuttua vähän apeaksi, sillä huoli Pulmun hyvinvoinnista alkoi kaivertaa mieltä. Tästä syystä olimme jo aiemmin päättäneet lyhentää vaelluksemme kestoa yhdellä päivällä ja pysyimme päätöksessämme. Aamulla Pulmu sai kuivamuona-keitetty harjus -aterian, mistä koira ronkki kalan erilleen nappuloista ja söi vain kalan. (Onneksi söi edes jotain!)

Vuontisjärveltä Kutukoskelle

Jatkoimme tiistaina matkaamme Vuontisjärven vaaleilta hiekkarannoilta kohti Kutukosken autiotupaa.  Kyseessä oli siis sama hyväksi todettu kohde, jossa yövyimme ensimmäisenä vaellusyönämme. 

 

Vuontisjärveltä oli Kutukoskelle matkaa 6,5 km. Matka oli lyhyt, mutta raskas, sillä poropolkuja ei ollut juurikaan tarjolla ja reitti kulki pitkään loivasti ylöspäin märkien suotyyppisten ryteikköjen halki. Pulmua piti välillä kantaa sylissä, sillä vaivaiskoivupusikoiden ja märkien suonsilmä-tyyppisten sammallammikoiden yhdistelmä oli pienelle koiralle turhan haastava. Kun vihdoin pääsimme ylös tunturiin, sai hikinen taivaltaminen taas merkitystä. Maisemat olivat upeat ja sää kauniin aurinkoinen. (Miten voikaan olla niin kaunista! Miten voi taivas olla niin syvän sininen ja suuri! Ja ne tunturit joka puolella horisontissa...) Laskeutuessamme tunturilta alaspäin jokivartta kohden rämmimme taas kerran koivuryteikköjen halki ja Pulmu kulki "käsimatkatavaroissa". Kutukosken tuntumassa pääsimme tutulle mönkijäuralle ja loppu oli helppoa kuin heinän teko. 

Kutukosken autiotuvan pihapiirissä Pulmu tunnisti paikat ja oli kuin kotonaan. Itselläkin oli kotoisa olo ja nautin autiotuvan rauhasta lukemalla useamman tunnin ajan matkakirjaani. Iltasella autiotupa alkoi täyttymään, kun kaksi vaeltajaa asettui taloksi ja liittyi seuraamme. Pulmu oli kuin mikäkin vahtikoira ja haukkui taloon tulijoille kovasti (Mitä, eihän se ennen ole haukkunut?). Ehkä tämä oli jokin stressireaktio ja vieraille oli ilmoitettava, että autiotupa oli Pulmusten reviiriä... Pian pihakoira kuitenkin tyyntyi ja meni rinkan päälle järsimään puruluuta. 

Alkuyö meni autiotuvassa mukavasti, vaikka laverilla oli muitakin nukkujia. Yhden aikaan yöllä erämaan rauha kuitenkin järkkyi, kun autiotupaan ryysäsi vielä viiden hengen porukka, joka osasi pitää meteliä itsestään. Yö oli pitkä ja vähäuninen ja siihen liittyi myös episodi, jossa kävin lukemassa ulkona möliseville mullikoille vähän käytöstapoja. Pulmu oli onneksi sen verran pöyristynyt yöllisestä rynnäköstä, että ei osannut edes haukkua. Kehnotapainen porukka lähti onneksi aamuvarhain liikkeelle - ja me neljä alkuperäisasukasta + koira saimme torkkua vielä aamupäivän myöhäisiä tunteja rauhassa. Tästä autiotupayöstä voisi kirjoittaa yhden kokonaisen blogikirjoituksen, mutta jätän vatvomisen nyt sikseen. Kyseinen yö oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että Lapin kauneus houkuttelee kaikenlaisia kansalaisia "nauttimaan" luonnon rauhasta ja aina filosofiat eivät täysin kohtaa. (Sitä on vaikea ymmärtää miksi jotkut haluavat lähteä erämaahan örveltämään.)

Kutukoskelta Kalkkoaiville - Loppusuora

Aamupalan jälkeen keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme viimeiselle etapille. Tie Kutukoskelta Kalkkoaivintielle vei täsmälleen samaa reittiä kuin ensimmäisen päivän vaelluksemme. Tällä kertaa mönkijäura vei meitä tasaisesti ylöspäin tunturissa. Tie oli helppo, mutta tasainen ja loputtomalta vaikuttava ylämäki ei ollut suurta herkkua - etenkään, kun ilma oli harmaa ja samea. Välillä saimme niskaamme pienen pieniä sadekuuroja.

Pulmu kirmaili mönkijäuraa pitkin energisena ja iloisena. Energiaa pienessä koirassa oli vähän liikaakin, sillä Pulmu yllätti meidät lähtemällä jahtaamaan poroja ja katosi (!) hetkellisesti tunturikumpareen taakse. Luoksetulo oli karannut täysin lapasesta ja koira oli vapauden hurmasta sekaisin. Kun vihdoin saimme koiran takaisin niin Pulmu kytkettiin remmiin  ja loppuvaellus patikoitiin koira hihnassa kiskoen. Erämaan rauhaa ja poroja ei sovi häiritä... Hihnan käyttäminen tuntui todella rasittavalta usean hihnattoman päivän päätteeksi. (Tämä tunne oli varmasti molemminpuoleinen hihnan molemmissa päissä.)

Vihdoin koitti se hetki, kun auto alkoi häämöttä tunturin rinteessä. Ensin pienenä pisteenä ja sitten vähän suurempana. Kun lopulta pääsimme autolle niin alkoi sataa kovasti ja viimeiset katseet kohti tuntureita ja jokea jäivät lyhyiksi ja vaisuiksi. Edessä oli pitkä automatki halki kivikkoisen Kalkkoaivintien. Tie oli viikon aikana vettynyt, mutta tällä kertaa ajomatkasta selvittiin hieman reippaammalla tahdilla, koska kuski muisti entuudestaan parhaat ajoväylät ja ehkä ajo-otekin oli hieman rohkeampi kuin menomatkalla.

Vähitellen Kalkkoaivi ja Suomen käsivarsi jäivät taakse ja köröttelimme kohti Hettaa ja sieltä Puljun erämaan vierestä kohti seuraavaa kohdettamme - Sirkkaa. Sirkassa meitä odotteli mökki Ounasjoen varressa ja ajatuksena oli levätä pari päivää ja pudistaa erämaan pölyt harteilta ennen paluuta kotiin.
(Tämä onkin taas toinen tarinansa...)

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Miten vaellusviikkomme kaiken kaikkiaan sujui? Viikko erämaassa oli elämyksellinen ja ikimuistoinen. Olen aiemmin vaellellut Itä-Suomessa (Ruunaa) ja Karhunkierroksella Kuusamon tienoilla. Myös Irlannin nummilla ja vuorilla on tullut samoiltua sekä hengailtua Lapissa joen varressa kultavaltauksella. Ikinä en kuitenkaan ole näin konkreettisesti kokenut Suomen Lapin tuntureita ja erämaata kuin tällä reissulla. Jokaisena päivänä hämmästelin tunturien jylhää kauheutta ja mielettömiä maisemia. Enpä olisi osannut näin paljon toivoa.

Koiran kanssa vaeltaminen oli todella mukavaa. Pulmu sopi tiimiimme kuin nappi silmään ja hänellä oli oma selkeä roolinsa lauman vahtijana ja hyvän hengen ylläpitäjänä. :) Pulmu tosin aiheutti meille huolenaihetta syömättömyydellään. On vaikea ymmärtää millä voimilla pieni koira jaksoi vaeltaa kanssamme ilman riittävää energian saantia. Pulmu on aina ollut kovin hoikka, mutta viikon vaelluksen aikana koira laihtui ruipeloksi ja vyötärölinja kuroutui vinttikoiramaisiin muotoihin. Toisinaan koira oli todella uupuneen oloinen ja vetäytyi heti leirissä nukkumaan. Välillä energiaa riitti ylimäärin ja tällöin oli ihanaa katsella pienen koiran riemua jänkhällä kirmatessa ja uusia hajuja ihmetellessä. Mitä olisimme voineet tehdä toisin, jotta koiran ruokkiminen olisi sujunut paremmin? En osaa sanoa. Oppaissa sanotaan, että raakaravintoon tottunut koira oppii kyllä parin päivän jälkeen syömään vaelluksella kuivamuonaa. Missään ei kuitenkaan kerrota miten nirson koiran ruokkiminen noissa olosuhteissa olisi mahdollista... Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Päivämatkat olivat varsin maltillisen pituisia ja vaelluksen kokonaiskesto melko napakka. Kenties pidemmällä vaelluksella koira olisi jossain kohtaa alkanut syömään. Kenties ei.

Kalkkoaivilta Torisenolle ja takaisin. Mikä ihana tapa viettää kesälomaa, elää vahingossa viikko talviajassa ja kuunnella teltassa ukkosen jyrinää samalla, kun pieni pihakoira tuhisee makuupussissa ja vetelee sikeitä. Vaelluskenkien kanssa pääsee sinne minne auto ei enää pysty. Tarvitaan vain hyvät varusteet ja sopiva määrä retkievästä. Toisinaan on hyvä heittäytyä seikkailuun ja katsoa minne polku voi pienen matkalaisen kuljettaa. Mainittakoon, että erämaamatkailussa on toki se huono puoli, että siihen voi jäädä koukkuun. Uudet seikkailusuunnitelmat kytevätkin jo mielessämme... 

Tässä oli meidän tämän kesäinen vaellustarinamme. Toivottavasti se antoi inspiraatiota ja ideoita muillekin vaelluksesta haaveileville. Seuraavan fiilistelykuvaan lienee hyvä lopettaa tämä pitkällinen turinointi ja tarinointi. :)

Iloinen retkiseurueemme jossain Vuontiskeron lakeuksilla. :)

Kalkkoaivilta Torisenolle (ja takaisin), osa 4

Vuontisjoelta Torisenolle

Lauantai-aamuna lähdimme patikoimaan kohti pääkohdettamme, Torisenoa. Toriseno on joki, jonka kalastamisesta retkikumppanini oli haaveillut koko alkumatkan ajan. Matkaa etukäteen suunnitellulle leiripaikalle oli kuutisen kilometria eli luvassa oli lyhyehkö patikka.

Reittimme kulki kumpuilevien niittyjen, vaivaiskoivikkometsien ja harjujen yli. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Pala sydäntäni jäi erääseen laaksoon, jonka kedolla kasvoi sinisiä kelloja. Maisema oli niin utopistinen, että odotin horisontista pelmahtavan paikalle vähintäänkin bronttosauruksia tai muita muinaisia eläimiä. Voi autuutta! Voi erämaan kauneutta ja moninaisuutta!

 

Seurueemme oli kevyin mielin ja maailman murheet eivät paljoa harteillamme painaneet. Pulmukin oli taas oma iloinen itsensä ja taittoi matkaa kevyesti. Tänä  kolmantena vaelluspäivänä Pulmu otti itselleen uuden roolin - lauman vahtimisen. Pulmu kipsutti Ossin (matkanjohtajan) jäljessä, mutta pysähtyi säännöllisesti tarkastamaan, että pysyin joukon jatkeena. Aivan kuin pieni pihakoiran penikka olisi aikuistunut reissun aikana. Pysähtyessämme tauolle, myös Pulmu asettui lepäämään välittömästi - joko maahan tai syliin. Koira oli viisastunut parissa päivässä ja ymmärtänyt, että vaelluksella on hyvä säännöstellä voimia  ja levättävä on silloin, kun siihen annetaan tilaisuus.

Lepohetki patikan varrella. Pulmu torkkuu.

Kepeää mieltä varjosti pieni huoli taivaalla havaitsemistamme kahdesta kotkasta. En tiedä ovatko kotkat vieneet koiria, mutta Pulmun kokoinen pikkukoira olisi petolinnulle helppo nakki. Onneksi Pulmu ei lähtenyt omille teilleen, vaan pysyi tiiviisti meidän välissämme. Kotkiakaan emme sen koommin nähneet eli aiheeton pelko taisi varjostaa vain rikasta mielikuvistustani.

Leiripaikkamme Torisenolla oli upea ja ainutlaatuinen. Pystytimme leirin joen rauhallisen suvannon viereen muodostuneeseen painaumaan, eräänlaiseen hiekkamonttuun. Leiri oli suojassa alhaalla eikä sieltä näkynyt viereiselle arolle, jonka poikki porot taivalsivat. Näin saimme olla mukavan lokoisasti rauhassa ja Pulmun mieltä villitseviä asioita (= poroja) ei leiriin usein eksynyt.

Leiripaikkamme.

Pulmu vartioi leiripaikkaa.

Pulmu ei vielä leiriin päästyäänkään huolinut ruokaa, joten käytännössä koira oli ollut päivän syömättä, kun takana oli jo monta vähäruokaista päivää. Päätimme leiriytyä Torisenolle pidemmäksi aikaa, sillä lepopäivä tekisi hyvää koiralle - ja itse kullekin. Illalla saimme nauttia Torisenon antimista ja ruokalistalla oli kalaruokaa. Pulmukin innostui syömään paistettua harjusta! (Wohou! Se syö sittenkin!)

Ossi, Pulmu ja harjus.

Mainittakoon, että Pulmu sai myönnytyksen ja pääsi apsidista telttaan sisälle nukkumaan. Alunperin Pulmun pääsy telttaan oli evätty, koska oli pelko, että koira kynsineen säheltäisi ohuen-ohuen teltan pohjakankaan rikki. Pulmu oli kuitenkin myönnytyksenä ansainnut ja nukkui teltassa (ja makuupussissani) kuin pieni enkeli.



Lepopäivä Torisenolla

Aloitimme lepopäivän eli sunnuntain vieton lähtemällä päiväretkelle! :) (Ei kai sitä nyt leirissä jaksa maleksia...) Patikoimme Torisenon myötäistä harjua Torisenon ja Kovajoen risteyskohtaan parin kilometrin päähän leiristä. Harju oli osin rakkainen, mutta ilman rinkkoja kulkeminen kivikossa oli vaivatonta.

Laiheliini harjulla.

Päästyämme joelle, Ossi paineli kahluuhousuissaan jokeen ja me jäimme Pulmun kanssa tarkkailemaan kalastusta rannalle. Joki tarjoili perhokalastajalle useita alamittaisia harjuksia. Tämä ketutti paitsi kalamiestä - myös Pulmua, joka itki vapautettujen kalojen perään. Aina, kun uusi kala tarttui perhoon, oli Pulmu toiveikas. Ja aina, kun sintti vapautettiin jokeen, purkautui pienen koiran pettymys itkuna... (Voi tätä kalastus- ja keräilykulttuurin dramatiikkaa!)

Ossi kalastaa. Pulmu seuraa tilannetta jännittyneenä.

Ossi kalastaa. Pulmu odottaa kalaa.

Vihdoin onkeen tarttui mitat täyttävä 30 cm harjus. Tämä otettiin talteen Pulmua varten. Vaan mitä teki koira? Koira oli tavattoman innoissaan kalasta, mutta jahka harjus oli perattu ja paloiteltu niin into sammui kuin saunalyhty. Tuoko pitäisi syödä? Yök. (Huokaus.) Pulmu maisteli joitain paloja, mutta ei innostunut syömään kalaa, vaikka varmasti oli nälkäinen kieltäydyttyään aamupalasta. Miten voi koira olla näin hankala ja näin nirso? Ikivanhat pusikoista löytyvät kalanperkeet maistuvat kyllä, mutta tuore fisu taas ei...

Jätimme Ossin kalastamaan ja lähdimme Pulmun kanssa kohti leiriä poimien mustikoita matkan varrelta. Leirissä Pulmu otti päivätorkut ja minä lueskelin pokkaria ja söin pähkinöitä. (Kyllä, olin pakannut matkalukemista mukaan. :)). Illalla maistelimme mustikoita voissa paistettujen ohukaisten kera. (Njams!) Auringonlasku oli uskomaton ja värikäs.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ilma oli kylmä, +8 astetta. Aamuyöstä alkoi sataa rankasti ja ympärillä velloi ukkonen. Pulmu oli aluksi vähän hämillään paukkeesta, mutta kömmittyään syvemmälle makuupussiini, ei koira enää välittänyt salamoinnista. (Hienoa!)

Seikkailu jatkuu osassa 5...