Milan luona

Tänään oli Pulmusen onnenpäivä. Lähdimme Pulmun siskon eli Milan luokse kylään. Espooseen muuton jälkeen siskokset ovat tavanneet toisensa kerran aiemminkin, n. 8 viikon ikäisinä. Myös Majsa-sisko oli tulossa pentutreffeille, mutta valitettavasti he eivät päässeetkään osallistumaan karkeloihin.

Emme päässeet eteistä pidemmälle, kun Pulmu äkkäsi mistä on kyse ja oli heti aivan liekeissä. Mila oli hivenen skeptisempi siskoaan kohtaan (tai varuillaan vieraista ihmisistä). Siispä annoimme Pulmun ja Milan tehdä tuttavuutta ensin koiraportin eri puolilta. Pian siskot pääsivät kuitenkin samaan tilaan ja pienen alkujännityksen jälkeen Milakin alkoi innostumaan leikkikaveristaan. 

Leikkitreffeillä pienet pihakoirat keksivät monenmoista puuhaa. Ensi alkuun pennut juoksivat ympäriinsä ja vähän ärhentelivät toisilleen. Tämän vaiheen jälkeen alkoi puruluiden järsiminen. Siskokset makoilivat sohvalla vieretysten ja mutustivat luita. Pulmu käyttäytyi tapansa mukaan röyhkeästi ja kävi kursailematta Milan tuliaisluun kimppuun. Välillä kaverukset jahtasivat toisiaan, kun toinen vei "sen parhaimman" luun. Sitten läähätettiin vieretysten, käytiin vesikupilla yhtä aikaa. Mila innosti Pulmun vetoleikkiin kanssaan ja rökitti Pulmun 10-1. Lopussa molemmat alkoivat väsähtää ja tahti vähitellen hyytyä. 

Oli mahtavaa seurata pentujen telmimistä ja ilakointia. Oli myös kivaa vaihtaa kuulumisia ja kuulla miten Milan kanssa on mennyt ja vertailla tuoreiden koiranomistajien kokemuksia. Tämä oli varmasti Pulmusen viikon kohokohta. Ja melko varmasti myös minun! :) Mahtavaa, että Pulmulla asuu siskoja näin lähellä ja pentujen on mahdollista tavata toisiaan. Seuraavaa leikkisessiota odotellessa... :) Kiitos paljon Milan omistajille perheineen!!!

 

Pentukurssilla, osa 3

Viikonlopun järkytyksistä on suunnilleen selvitty ja allergiaoireetkin ovat jo lähes poissa (pientä punoitusta on edelleen kuonossa ja taipeissa). Olikin aika palata normaaleihin rutiineihin ja lähdimme pentukurssin kolmannelle oppitunnille.

Tänään oppitunti sujui jo paljon mallikkaammin kuin edellisillä kerroilla. Pulmu oli hivenen rauhallisempi ja kontaktin saaminen oli vähän helpompaa. Treenasimme istumista (samalla kun toinen ihminen tulee kättelemään minua tai kyykistyy koiran viereen), luoksetuloa, hihnassa kävelyä ja (pallosta) luopumista. Hihnassa kävelemisessä otimme edistysaskelia, vaikka paljon on vielä opittavaa. On kuitenkin motivoivaa, kun edes jotain edistystä on tapahtunut. :)

Tällä kerralla Pulmu väsähti melko lyhyen ajan jälkeen. Keskittyminen vaatii veronsa... Välillä otimme pieniä rauhoittumishetkiä sylissä ja lattialla liskolelun kanssa leikkien.

"Kontaktin ottamista"

Tällä kerralla treenattiin myös pöydällä tutkittavana olemista. Tämä meni yllättävän huonosti ja Pulmu vaikutti välillä pelkäävän pöydällä olemista ja aristelevan kouluttajaa, joka häntä tutki. Voi olla, että viime viikonlopun eläinlääkärikäynnillä oli negatiivista vaikutusta pöydällä tutkittavana olemiseen, mutta selvää on myös se, että olemme treenanneet asiaa aivan liian vähän kotosalla. Asia nostetaankin nyt prioriteettilistan kärkeen ja aloitetaan aiheen tehotreenit.

Pöydällä "tutkittavana"

Allerginen reaktio

Lauantaipäivällä kaikki oli hyvin. Vietimme ihanan seikkailupäivän Meri-Rastilan metsissä ja siskoni luona Vuosaaressa. Iltapäivällä kotona katselin Pulmu eturaajoja ja kummastelin, kun niihin näytti ilmestyneen suonikohjun näköisiä kohoumia. Mietin, että olenko aiheuttanut Pulmulle ylirasitusta, vaikka olen yrittänyt seurata liikunnanmäärää tarkasti ottaen huomioon pennun voimavarat. En kuitenkaan pitänyt kohoumia mitenkään erityisinä ja ajattelin, että täytyy kysyä niistä myöhemmin joltain viisaammalta pihis-ihmiseltä.

Lähdin kaverini luokse viettämään synttärijuhlia ja illan mittaan seurasin Pulmun uneliasta iltaa valvontakameran välityksellä. Lauantai-iltana palattuani kotiin, ulkoilutin Pulmun ja annoin iltaruoat. Sitten alkoi huoli painaa sydäntäni, sillä huomasin, että Pulmulla ei ollut kaikki kunnossa. Silmäluomet olivat turvonneet ja toisesta silmästä näkyi enää kaksi kolmasosaa. Pidin äitini kanssa puhelinpalaverin ja päätin odottaa aamuun ja Espoon eläinlääkäriaseman päivystyksen aukeamista. Tällöin luulin, että kyseessä oli silmätulehdus. Kahdelta yöllä nousin tarkkailemaan tilannetta ja silmät näyttivät jo paljon paremmilta, sillä turvotus oli lähes poissa. 

Aamulla Pulmun silmät näyttivät väsyneiltä ja normaalista poikkeavilta. Aamuruoan ja ulkoilun jälkeen soitin kuitenkin päivystykseen, sillä halusin konsultointiapua tilanteeseen. Samaan aikaan, kun puhelin eläinhoitajan kanssa puhelimessa alkoi Pulmun toisen silmän luomet turvota voimakkaasti. Mitä ihmettä? Lähdimme päivystykseen, jonne päästyämme silmät näyttivät taas paremmilta, sillä turvotus oli tähän mennessä  ehtinyt taas laskea. Ehdin jo ajatella, että olenpa tyhmä, kun tulen sunnuntaina päivystykseen, kun oireet ovat hävinneet. Asiantuntevan eläinlääkärin katse näki kuitenkin välittömästi paljon enemmän kuin itse näin, ja totesi Pulmulla allergisen reaktion. Silmäluomien turpeuden lisäksi muita oireita olivat oikean korvan punoitus, kuonoalueen punoitus ja "papilla-turvotus" eturaajoissa - kaikki siis allergisesta reaktiosta johtuvia oireita. Oireita hoidettiin antibiootti- ja kortisonipiikein sekä kortisoni-silmätipoilla.

Koska kotonamme ei ole uusia tekstiilejä, yritin miettiä mikä Pulmun ruokavaliossa olisi viime päivinä muuttunut ja päädyin jauhelihaan. Eläinlääkäri sanoi, että naudanliha voi usein aiheuttaa koirissa yliherkkyyttä tai allergisia reaktioita jos on herkästä koirasta kyse. Hän kehotti meitä siirtymään ainakin toistaiseksi riistalihaan naudan sijaan. Toki potentiaalisia vaihtoehtoja voi olla muitakin. Siirryimme vasta viikko sitten Royal Canin -kuivamuonaan, joten sen osuus lauantain reaktiossa on tuntematon. Pelottavaa on myös ajatella mitä kaikkea Pulmu kerää suuhunsa kadulta. Mikäli näissä "herkkupaloissa" on jotain allergeeneja niin kohtauksen aiheuttajaa on lähes mahdotonta löytää ja varoa... Nyt kun mietin asiaa tarkemmin niin muistan Pulmulla olleen kuonon alueen pientä punoitusta jo muutaman viikon ajan, mutta en muista koska se on tarkalleen alkanut. Onneksi olemme kuitenkin pitäneet melko tarkkaa ruokapäiväkirjaa Pulmun aterioista. Mikäli allergia on ravintoperäistä, on päiväkirjan avulla helpompi hahmottaa mitä hänelle milloinkin on tarjottu ruoaksi.

Pulmu säikäytti minut pahasti ja toivon todella, että uusia allergisia reaktioita ei enää ilmene. Pulmun ravintoa onkin nyt syytä miettiä tarkkaan, jotta sopiva ruokavalio koiralle löytyisi. Mahdollinen ruoka-aineallergia ei olekaan aivan helppo nakki, sillä Pulmu on pienen ikänsä aikana osoittautunut olevan kaikkea muuta kuin ahne pieni possu. Se mikä Pulmun mielestä on syötäväksi kelpaavaa ei välttämättä ole hänelle ollenkaan hyväksi. Juuri, kun löysimme maistuvan kombinaation on palapeli yritettävä koota taas uudestaan... 

Pieni potilas "odottaa" päivystykseen lähtemistä.

Perjantai

Ihanaa! Vihdoin on perjantai ja viikonloppu. Tarkoitukseni oli lähteä töiden jälkeen Pulmun kanssa Suomenojan Mustin&Mirrin pentutreffeille, mutta aikataulun ollessa turhan kireä päätin jättää treffit sikseen. Sen sijaan suuntasimme samaan Kirkkojärvenrannan koira-aitaukseen, eli paikkaan jonka eilen olimme todenneet hyväksi. Paikalla ei taaskaan ollut koiria, joten uskalsimme aitauksen sisälle, jossa Pulmu sai taas nauttia vapaana juoksemisen riemusta.  

 

   

Kotimatkalla treenasimme taas hihnakäyttäytymistä - ja matka tuntui erittäin pitkältä... Hiljaa hyvä tulee ja maltti on valttia. Minähän aion kouluttaa Pulmun kävelemään kiskomatta!

Taisin onnistua väsyttämään Pulmun, sillä nyt hän nukkuu pedissään kuin enkeli. Lienee hyvä hetki minunkin pötkähtää sohvalle ennen kuin neiti herää taas tarmoa täynnä. :)

Laiskamatoilua?

Tiistaina olimme Nooan luona leikkimässä. Eilen matkasimme taas kerran bussilla ja junalla pentukurssille ja takaisin. Tänään olikin luvassa laiskamatoilu-ilta - vai oliko kuitenkaan?

Töistä kotiin päästyäni vein Pulmun ulos. Annoin Pulmulle iltapäiväruoan ja vein taas Pulmun ulos. Tämän jälkeen ajattelin, että nyt voisimmekin huilia hetken, joten keitin iltapäiväkahvit ja kaivoin esiin mehukkaan naapurileipomosta hakemani runebergintortun. Njams! Nautiskellessani kahviherkuista Pulmu oli jo ehtinyt tympääntyä.  Lattialle vaihtamani sanomalehtipaperit oli silputtu pieniksi paloiksi. 

Pulmun askarteluja...

Sanomalehden silputtuaan, Pulmu aloitti tuijotustaktiikan ja katseli minua hiljaa, mutta syyttävästi. Laiskamatoilu ei tässä perheessä vetele! (Ei varsinkaan silloin, kun avomies on Punaisella merellä sukeltelemassa ja minä tarvitsisin vähän hengähdystaukoa superreippaalta pihakoiran pennulta...)

Pienen koiran syyttävä katse. "Laiskamatoilu ei vetele!"

Joten, puin Pulmun taas kerran villapaitaan ja valjaisiin ja lähdimme valloittamaan uusia kulmia naapurustosta. Tiesin, että uimahallin takana syrjässä on koirapuisto tai pikemminkin -aitaus, jossa en ole nähnyt koiria. Aitaus olikin taas tyhjä, joten uskaltauduin Pulmun kanssa peremmälle. Aitojen sisäpuolella Pulmu sai kirmata rauhassa vapaana ja treenailimme vähän luoksetuloa. Kauaa en uskaltanut koirapuistossa olla, ettei Pulmu paleltuisi tai väsähtäisi tyystin. Palasimme takaisin kotiin uusia reittejä. Matka kesti pitkään, sillä aina kun Pulmu kiskoi hihnassa (= usein) - jähmetyin paikalleni seisomaan, kunne hihna taas löystyi. Tätä toistimme useaan otteeseen (niinkuin aina muutoinkin lenkillä)...

Kotiin päästyämme, sain vihdoin laiskamatohetkeni, sillä nyt Pulmu malttoi pötkähtää pienille nokkaunille. Laiskamatoiluhetki meni kuitenkin kodinhoitoaskareita hoidellessa - pyykinpesuun, tiskaukseen ja ruoan laittoon. Tämän jälkeen Pulmu oli tietysti kärppänä vierelläni ja taas oli keksittävä actionia. Teimme vähän erinäisiä harjoituksia, kuten näyttelyremmissä kulkemista, istumista paikallaan, kun minä liikun, maahanmenoa, katsekontaktin ottamista. Muutama toistoa kustakin ja homma luisti hyvin. 

Nyt Pulmu taas nukkuu, mutta mitä minä teen? Kirjoitan blogia ja mietin, että seuraavaksi kaivan laukusta työpapereita ja teen vähän töitä (tälle on hyvä syy ja normaalisti en tuo töitä kotiin). Ehtiihän sitä laiskamatoilla viikonloppunakin. Vai mitä tähän sanoo Pulmu? :)

Nooan luona kyläilemässä

Pääsimme Pulmun kanssa kyläilemään Marin ja Nooan luokse. Matka taittui mainiosti bussilla, mikä oli jälleen hyvää harjoitusta pienelle pihakoiralle. Päästyämme perille meitä odotti innokas vastaanottokomitea, joka sanoi "Hau!" koputtaessamme oveen. Nooa ei kenties muistanut edellistä tapaamista Pulmun kanssa ja vaikutti erittäin iloiselta ja kiihtyneeltä saatuaan eteiseensä pienen pihis-neidin. Pulmu oli muutaman sekunnin mietittyään vähintään yhtä riemuissaan kuin Nooa. Valjaiden ja villapaidan riisuminen olivat työn ja tuskan takana, koska heti olisi pitänyt päästä leikkimään...

Päästyään taloksi, Pulmu äkkäsi olohuoneessa Nooan lelukopan ja unohti lähes tyystin leikkikaverinsa. Lelukopassa oli toinen toistaan ihmeellisempiä leluja ja herkullisempia luita, joiden kimppuun Pulmu kävi turhia kursailematta. Nooa katseli toimintaa ihmeissään. "Mistä tuo pieni riiviö ilmestyi ja mitä se tekee minun lelukopassani ja syö minun luitani?" Nooa ei onneksi ollut mustasukkainen leluistaan, vaan antoi Pulmun peuhata kopassa. 

Pulmu tonkii röyhkeästi Nooan aarteita. Kuva: Mari T.

Vasta, kun Mari piilotti parhaan luun alkoi Pulmu innostua leikkeihin Nooan kanssa. Nooa ja Pulmu pinkoivat pitkin asuntoa ja Pulmu tapansa mukaan läähätti kieli pitkänä ja hyökkäili kaverinsa kimppuun. Oli hyvä, että Nooalla oli tällä kertaa kotikenttäetu, sillä nyt hän pääsi pientä riiviötä karkuun hyppäämällä sängylle tai nojatuolin turvaan. Muutoinkin Nooa uskalsi nyt paremmin "näyttää tunteensa" ja äristä Pulmulle, kun tämä kävi liian ärsyttäväksi. Pulmu osaa käyttäytyä varsin rasittavasti jos toinen koira ei pistä häntä ruotuun. Eli muutama murahdus ja ärähdys olivat erittäin ansaittuja! :)

Nooa ja Pulmu leikkimässä. Kuva: Mari T.

Pus, pus! Kuva: Mari T.

Nooa turvassa Pulmu-vapaalla alueella. :)

Ilta meni hujauksessa ja loppua kohden Pulmu alkoi silmin nähden väsyä, vaikka ei olisikaan halunnut luovuttaa... Myös Nooa taisi olla melko väsynyt illan leikkisessioista. On rankkaa olla Espoon suosituin leikkisetä ja pienten pihakoiraneitien suosiossa!! :)

Kiitos Marille ja Nooalle emännöinnistä ja isännöinnistä! Pulmu ja Satu kiittävät ja kumartavat. Oli megakivaa! Seuraavaan tapaamiseen... :)

Nuuksiossa

Pidämme Ossin kanssa kovasti retkeilystä ja lempipaikkamme Espoossa on kiistattomasti Nuuksion kansallispuisto. Viime syksynä kävimme Nuuksiossa lähes joka viikonloppua ja sienestämisen yhteydessä haaveilimme omasta retkikoirasta. (Älkää pitäkö meitä hulluina, mutta koirakuumeessamme taisimme jopa useaan otteeseen harjoitella luoksekutsumista, jotta mielikuvituskoira ei karkaisi omille teilleen.) Tänään palasimme talvitauon jälkeen Nuuksion metsiin ehta ja oma pihakoira kainalossa ja esittelimme Nuuksiota Pulmulle. Tai Pulmun Nuuksiolle. :) Kuinka ihanaa!

Nuuksio oli lunta pullollaan. Emme päässeet alunperin suunniteltuun määränpäähän Pitkäjärven vierelle, sillä parkkipaikka oli niin täynnä lunta, että sinne ei päätieltä päässyt kääntymään. Siispä jatkoimme ajamista Nuuksion sydämeen, Kattilajärvelle. Pulmu oli riemuissaan päästessään lumiseen paratiisiin haistelemaan metsän hajuja, tonkimaan aarteita lumen alta ja kirmaamaan sydämensä kyllyydestä. 

Retkiemme ehdottomasti tärkeimpiä hetkiä (ainakin omasta mielestäni) ovat eväshetket! Asetuimme taloksi laavumaiseen grillikatokseen ja kaivoimme repusta esiin kahvitermospullon ja porkkanakakkua. Pulmulle oli varattu jauhelihaa ja pätkä dentastickiä. Myös Pulmu näytti arvostavan eväshetkeä. 

Pulmu näytti siltä, että olisi jaksanut laukata Nuuksion lumisilla poluilla koko päivän, mutta lähdimme kuitenkin kotiin ennen kuin hän ehti uupua. Pennun voimavarat ovat rajalliset, vaikka hän ei sitä itse ehkä huomaisikaan. 

Reippaan ulkoilun ja raikkaan ulkoilman uuvuttamina perheen naiset nukahtivat lähes välittömästi nokkaunille kotiin päästyään. :)

Alkujuurilla

Palasimme tänään Pulmun alkujuurille eli vierailimme Pulmun kasvattajan (ja virallisen omistajan), Mia Satamon luona. Somerolainen vastaanottokomitea oli erityisen innokas ja energinen - ennen kuin olimme saaneet Pulmua kevythäkistä ulos oli autossamme 3 aikuista pihakoiraa hämmentämässä tilannetta. :) Pihikset eivät turhia kainostele! <3

Pulmu pääsi sisällä ottamaan lähikontaktia emäänsä Nappiin, sekä Nanoon, Kassuun, Nelliin ja Venlaan. Meininki oli melko reipasta sähellystä, mutta kunnon leikkeihin Pulmu ei aikuisten pihakoirien kanssa päässyt. Nanon kanssa melkein löytyi yhteinen sävel. Nappi ei tainnut enää tunnistaa pentuaan - sen verran ärjysti se nosteli ikeniään ja näytti hampaitaan Pulmulle. Pulmu oli tilanteesta hieman hämillään ja hakeutui syliin. Tai syleihin. :) Pulmu oli kuitenkin silmin nähden innoissaan eikä kyllä vierastanut Miaa, Pasia tai muita lainkaan. Mahtavaa, että Pulmu on niin reipas ja innostunut uusista tilanteista! Tämä luonnollisesti helpottaakin sitä faktaa, että Pulmun olisi hyvä oppia ajoittain vierailemaan kennel Yacatiksen päämajassa Somerolla, sillä suurella todennäköisyydellä hän tulee viettämään siellä tulevaisuudessa useampia viikkoja - mikäli suunnitelmat sijoitusnartun tulevaisuudelle (= puppies!) toteutuvat.

Olipa mukavaa käydä moikkaamassa Miaa ja Pasia! Niin paljon on sydämellä liittyen Pulmuun, Pulmun luonteeseen ja käyttäytymiseen ja siihen miten olemme lähestyneet näitä asioita ja haasteita. Hyville neuvoille on aina käyttöä, joten kiitos Mia (taas kerran) tuesta ja vinkeistä. :) 

Reissussa väsynyt pieni pihakoiramme on torkkunut kotiin palattuamme koko iltapäivän kevythäkissään. Tarkoittaako tämä sitä, että Pulmu haluaisi kevythäkin pakattavan taas auton takapenkille ja että kuono olisi suunnattava kohti uusia seikkailuita? Kyllä. Heti huomenna... :)

Lunkia namustelua

Pulmun kynsienleikkuu sujuu kuin valssi. Ossi on Pulmun ykkös-kauneudenhoitaja ja hänen mukaansa manikyyrisessio on "lunkia namustelua". Kynsienleikkuu suoritetaan siten, että Pulmu röhnöttää rennosti Ossin sylissä. Ossi napsaisee kynnen jos toisenkin ja palkitsee sitten Pulmun tämän kiltteydestä ja rauhallisuudesta. Tilanteen seuraaminen herättää minussa suurta iloa ja rakkautta, kun nämä kaksi armasta pelaavat niin hyvin yhteen. Ensi viikolla minäkin voisin vihdoin opetella kynsienleikkuun jalon taidon. Katsotaan mitä tunteita se sitten kenessäkin herättää. :)

Pentukurssilla

Pulmu meni eilen kouluun ja hänestä tuli pentukurssilainen. Pentukursseja on melko runsaasti tarjolla pääkaupunkiseudun monissa yksityisissä koirakouluissa. Olin valinnut Koirakoulu Konstin ja Hulalupan pentukurssin lähinnä siksi, että sen ajankohta sopi meille ja Pulmun ikään hyvin. Kurssi on kuuden kerran mittainen ja siellä on tarkoitus käydä läpi muun muassa koulutuksen perusteita, kuten koiran motivointia ja kontaktia, luoksetuloa, luopumista, istumista, rauhoittumista ja hihnakäytöstä.

Matkasimme Pulmun kanssa puolen tunnin matkan koirakoululle julkisella liikenteellä (lähijuna + bussi). Koirakoulu oli sympaattinen ja kodikas pieni paikka Leppävaaran lähellä. Paikalla oli meidän lisäksemme 4 muuta pentua omistajineen. Pulmu oli niin innoissaan muista koirista, että tuskin sai henkeä (kiskoessaan hihnassa niin pahasti). Pentukurssi ei kuitenkaan ole pentujen leikkikoulu, vaan tila oli jaettu sermeillä erillisiin looseihin, joista kuhunkin oli yhden pentukurssilaisen omistajineen asetuttava. Loosiin asettuminen ja rauhoittuminen (tai sen yrittäminen) muiden pentujen läheisyydessä taisikin olla Pulmulle se pahin pala purtavaksi.

Kurssi eteni siten, että yksi koirakko kerrallaan teki ohjaajien avustuksella tiettyä tehtävää muiden keskittyessä looseissaan kontaktin hakemiseen ja rauhallisena pysyttelyyn. Ensimmäinen tehtävä oli luoksetulo, jossa toinen koirakoulun ohjaajista piti pentua kiinni ja omistaja meni muutaman metrin päähän, lähti kävelemään pennusta pois päin ja kutsui tätä luokseen. Ajattelin heti, että tästä me emme selviä, sillä Pulmu oli sata kertaa kiinnostuneempi muista koirista kuin minusta. Mutta niin vaan kävi, että luoksetuloharjoitukset menivät upeasti ja Pulmu laukkasi innoissaan luokseni, kun annoin käskyn. Seuraava harjoitus oli hihnassa käveleminen omistajan vierellä. Hihnakävely ei ole kotikorttelissa osoittanut kovin helpoksi nakiksi, sillä minun ohjaamanani Pulmu vetää todella (!) paljon. Harjoitus ei mennytkään helposti ja vierellä kävelemisen sijaan harjoittelimme sellaista, että Pulmu seuraa minua kun kävelen hänen edessään takaperin ja toinen ohjaajista pitää Pulmun remmistä kiinni. Harjoituksia ja kontaktin hakemista lienee syytä harjoitella vastedes kotona myös sisäoloissa. 

Lopuksi kukin harjoitteli pennun rauhoittamista looseissaan. Rauhoittaminen on ollut niin vaikeaa kotona, että päätin rauhoitella Pulmua muuten kuin yrittämällä haastavaa kylkiasentoa. Tässä vaiheessa Pulmu oli jo niin väsynyt, että ei jaksanut enää kurkkia muihin looseihin. Kurssin ohjaaja tuli opettamaan meille maahanmenoa ja neuvomaan rentoutumisharjoitusten tekoa.  

Kurssin jälkeen Pulmu oli täysin uupunut ja kannoin hänet sylissäni bussipysäkille. Kotimatkan Pulmu nukkuikin sylissäni eikä jaksanut ihmetellä junan suhahduksia tai bussin tärinää. Saapuessamme Espoon keskuksen juna-asemalle Pulmu selvästi tunnisti kotikontunsa ja reipastui silmin nähden. Virkistymiskohtaus oli tosin vain hetkellinen, sillä kotona pentu nukahti petiinsä lähes välittömästi.

Ensimmäisen kurssikerran jälkeiset fiilikset olivat kurssin jälkeen (ja edelleen tänään) pelkästään positiivisia. :) Pentukurssin ohjaajat olivat todella ihania ja tunnen saaneeni kullanarvoisia vinkkejä ja tukea asioihin, jotka koen haastavina Pulmun käyttäytymisessä, luonteessa ja keskinäisessä kontaktissamme. Lisäksi kurssi antaa paljon lisämotivaatiota ja ideoita pennun kouluttamiseen. Paljoa eri harjoituksia ei ensimmäisen tunnin aikana ehditty tekemään. Toisaalta kurssitilassa muiden koirien läheisyydessä tehdyt kontakti- ja rauhoittumisharjoitukset olivat niin vaativia pienelle vilpertille, että hän ei varmasti olisi jaksanut vastaanottaa enää yhtään komentoa ja uusia juttuja. Varmasti myös juna- ja bussimatkailu uuvuttivat pentua. 

Odotan innolla seuraavaa pentukurssikertaa! Sitä ennen harjotuksia jatketaan kotona. :)

Little Miss Dyykkaaja

On se upeaa asuaa lähiössä, jossa ihmiset ovat välinpitämättömiä ja viskovat roskia minne sattuu. En halua yleistää, että kaikki Espoon keskuksessa asuvat ihmiset olisivat roskaavia urpoja, mutta kyllä täällä sellaisia tapauksia taitaa lymyillä ja paljon. 

Kaduilla on roskia siellä täällä. On take away -kuppeja, hampurilaismuoveja, ällöttäviä papereita, suklaakääreitä ja tupakantumppeja. Ja tietysti meidän pikku Pulmusemme on kaikkien näiden inhoitusten perään ja luonteeltaan varsinainen superdyykkaaja. Pulmu tuntuu muistavan parhaimpien roskien olinpaikat ja saattaa viattoman näköisenä rynnätä lumikinokseen nuuhkimaan ja kaivaa hangen alta kestosuosikkinsa. Kaikenlaista jätettä olen kaivanut Pulmun kidasta: papereita, banaaninkuoren, useita tupakantumppeja, karkkipapereita, ilotulitusraketin, ja niin edelleen... 

Samaan hengenvetoon tekisi mieleni myös pauhata koirankakkajätöksistä, joita valitettavan useat koiran ulkoiluttajat jättävät haisemaan pientareelle (tai keskelle tietä). Mutta jääköön kakka-aihe muhimaan ja odottamaan päivää, jolloin herne on syvemmällä nenässäni.

Lumiukkoja ja sorsabongailua

Laskiaissunnuntai on lunta pullollaan! Ja lumesta talvipentumme Pulmu pitää kovasti (kun ei ole muuhunkaan tottunut). Aamulla ei meinannut tarpeiden teosta tulla mitään, kun piti päästä kinoksiin kahlaamaan ja tunkemaan päätä lumionkaloihin... Tähän saakka olemme ulkoiluttaneet Pulmua lähinnä korttelimme kupeessa. Nyttemmin Pulmu alkaa kuitenkin jo olla niin reipas ja rutinoitunut ulkoilija, että hän jaksaa ulkoilla jo huomattavasti pidempiä matkoja. 

Lähdimme laskiaisen kunniaksi laajentamaan reviiriä vähän kauemmas uusille kulmille. Pulmu oli erityisen innoissaan päästessään Kuninkaantien hotellin viereiseen puistoon hyppimään kinoksiin ja haistelemaan uusia hajuja. Hauskuutta aiheuttivat myös puistossa nököttävät lumiukot. Lumiukon käsinä törröttävät oksat olivat pennun mielestä miltei vastustamattomia ja niitä olikin pakko päästä nakertelemaan. (Hieman vain maisteltiin - mitään täystuhoa ei lumiukkosille aiheutettu.)

 

Puistosta jatkoimme matkaa vielä Tuomiokirkon suuntaan ja jokivarteen, jossa meitä odotti alkukeväinen yllätys - sinisorsat! Aluksi Pulmu ei säntäilyiltään huomannut sorsia, mutta pian hän erotti pullasorsien vaakutuksen puron solinan alta. Tilanne vaati akuuttia tarkkailuja ja Pulmu valitsi näköalapaikan joelle sillan kaiteen kyljestä. Pieni sorsabongarimme! Tärinä paljasti sen, että tilanne oli ainakin lievästi jännittävä. Eihän Pulmu ole ennen kohdannut parinkymmenen sorsan seuruetta saati muita vesilintuja. Sillalla tapasimme myös terrierisedän, jonka mielestä meidän pitää ehdottomasti ottaa pian toinen koira Pulmulle kaveriksi. Terrierisedän sanat laitetaan toistaiseksi mietintämyssyyn. ;)

Lopussa väsymys alkoi silminnähden painaa Pulmua ja palasimme kotiin, jossa koira köllähti välittömästi petiinsä lepäämään ja toipumaan jännittävästä sorsaseikkailustaan. Laskiaissunnuntain iltapäivä ja ilta onkin edennyt varsin rauhallisissa merkeissä, pedissä pötkötellessä ja puruluita järsien. Vähän on myös leikitty etsintäleikkejä ja harjoitettu kauneudenhoitoa. Jälkimmäisestä pisteet kuuluvat Ossille, joka on innostunut Pulmun manikyyrien ja pedikyyrien vetovastuusta. :)

 

Vuosaareen ja takaisin

Yleensä Pulmu vetää sikeitä koko päivän (meidän ollessa töissä), mutta tänään tehtiin lauantain kunniaksi jotain jännittävää. Lähdimme kyläilemään Vuosaareen ja matkat taitettiin julkisella liikenteellä. :)

Ensin matkustimme bussilla Espoon keskuksesta Ruoholahteen. Sieltä jatkoimme maan alle ja metron kanssa kohti itäistä päätepysäkkiämme. Matka Helsingin keskustaan taittuisi nopeammin junalla, mutta koska bussimatkailu on osoittautunut jännittävämmäksi ja sitä on harjoiteltu vähemmän - päätin suosia bussia raiteiden sijaan. Bussissa Pulmu oli melko levoton ja jännittynyt - ja matka tuntui minullekin todella pitkältä. Kun Ruoholahdessa menimme rullaportaat maan alle niin pentu alkoi täristä enemmän. Metrossa Pulmu olikin hiljaista ja vakavaa tyttöä. Metrossa oli toisaalta mukavaa, kun siellä setä tuli rapsuttamaan Pulmua ja juttelemaan mäyräkoira-asioita. :)

Vuosaaressa oli lystikästä, sillä siellä oli paljon uusia hajuja ja pulkkamäessä karkelot kuumimmillaan. Kylässäkin Pulmulla oli kivaa, sillä siellä sai syödä dentastickiä ja puruluuta. Siellä oli myös lumihiutaleen muotoinen karvamatto ja monta muuta mattoa, joita Pulmu olisi halunnut maistella. Siskoni sylissä Pulmu nautiskeli todenteolla ja otti päivätorkut rankan matkustelun jälkeen... Myös itselläni oli makoisat oltavat, sillä missään ei saa niin hyvää erikoiskahvia, kuin siskoni ja hänen miehensä luona. (Ja piirakkaa!)

Paluumatka taitettiin samalla kombinaatiolla ja tällä kertaa metrokaan ei enää jännittänyt Pulmua niin paljoa. Vaihdoimme bussiin Kampin kauppakeskuksessa, missä oli täysi lauantai-iltapäivähärdelli johtuen kenties myös kiinalaisesta uudesta vuodesta, jota kampintorilla juhlittiin. Bussi oli täynnä ihmisiä ja vauva itki rattaissaan, mutta Pulmu nukkui kuin nukkuikin sylissäni koko matkan kotiin kiltisti kuin pieni pihakoira. Kyläilyretki oli erittäin onnistunut ja muistutti hyvin siitä, miten matkustelua julkisilla kulkuneuvoilla ja ihmisten ilmoilla pyrähtelyä on hyvä treenata aina aika-ajoin pienen pennun kanssa.

Uusi yösija

Ennen kuin Pulmu muutti meille, päätimme vihkiä kolmiomme kolmannen huoneen ”koirahuoneeksi”, jossa Pulmu tulisi viettämään työpäivät ja nukkumaan yönsä. Kun Pulmu sitten muutti meille kääntyi tilanne heti päälaelleen, sillä "eihän pientä pentua voi laittaa nukkumaan yksin omaan huoneeseen!" Pulmun pahvilaatikko sijoitettiin makuuhuoneeseen sängyn viereen – ainakin pariksi yöksi ja kotiutumisen ajaksi... Pari yötä meni ja Pulmun pahvilaatikko pidettiin edelleen makuuhuoneessa. "Eihän häntä nyt vielä raaski siirtää omaan huoneeseen, kun vasta alkaa tottumaan meihin ja uuteen elämäänsä!" Kun Pulmu oli ollut meillä kuukauden päivät emme edelleenkään olleet yrittäneet siirtää Pulmua nukkumaan omaan huoneeseensa. "Pentuhan voi traumatisoitua, jos joutuu pakotetuksi yksin omaan huoneeseen niin päivällä kuin yölläkin!" (Tekosyitä voi keksiä miljoonia...)

Eräänä iltana annoimme Pulmulle koirahuoneeseen kokeiltavaksi donitsimallisen koirapedin, jota olimme pitäneet jemmassa, ettei Pulmu tuhoaisi sitä. Tähän saakka Pulmu on siis nukkunut yönsä pahvilaatikossa ja köllötellyt päiviä clas ohlsonin alennuspedissä. Mutta tämä uusi ja tarkoin varjeltu koirapeti onkin jotain aivan muuta! Se on ruskea Hunter-merkkinen donitsipeti, joka on tehty todella pehmeästä nukkakankaasta ja täytetty pehmeään lestiin. Kun annoimme uuden donitsipedin Pulmulle tutustumissessiota varten, Pulmu alkoi innolla kuopsuttamaan petiä ja tehdä siinä kaivamisharjoituksia. Pian Pulmu lötkähti petiin ja nukahti koirahuoneeseen. 

Pulmu nukkui uudessa pedissään vielä, kun aloimme itse valmistautua nukkumaan menoon eikä liikauttanut eväänsä, kun sammuttelin valoja asunnosta. Päätimme, että nukkukoon siinä mikäli haluaa. Pianhan se sieltä kuitenkin tassuttelee makuuhuoneeseen vakiopaikalleen sängyn viereen. Mutta toisin kävi. Uusi donitsipeti oli niin ihana, että Pulmu itsenäistyi kertaheitolla ja jäi koko yöksi nukkumaan koirahuoneeseen superpehmeään donitsipetiinsä.  Sama toistui vielä seuraavana yönä. Ja seuraavana ja seuraavana... Toisinaan Pulmu tassuttelee yöllä makuuhuoneeseen katsomaan meitä ja toisinaan hän aamuyöllä vaihtaa yösijaa koirahuoneen luksuspedistä makuuhuoneeseen koppaansa (vaihtelu virkistää). Mukavaa kuitenkin on se, että nyt voimme olla varmoja, että Pulmu nukkuu yönsä makoisasti myös koirahuoneessa ja etäämmällä meistä. Ehkä pian osaamme itsekin päästää irti ja koulutamme hänet todella nukkumaan yönsä koirahuoneessa niinkuin tarkoitus alunperin oli...

Viikonloppu maalla

Perjantaina suuntasimme äitini luokse Varsinais-Suomeen. Aikomuksena oli viettää leppoisa viikonloppu maaseudun rauhassa ja toisaalta antaa Pulmulle mahdollisuus viettää koko viikonloppu hyvässä koiraseurassa.

Viikonloppu oli aivan ihana! Sara-sheltin kanssa leikit sujuivat taas erinomaisesti ja nätisti. Nämä koiratyttöset pitävät juoksemisen sijaan erityisesti hiljaisista painiotteluista koirapetien päällä, mikä on mainiota katseltavaa. Lauantai-iltana Pulmun ja Saran leikkiminen muistutti lähinnä hidastettua filmiä tai kiinalaista taiji-aamuvoimistelua, sillä koirat olivat väsyneitä päivän leikkimisen jälkeen. 

Nyt kun vierailimme äitini luona jo toistamiseen ja viihdyimme vähän pidempään, niin Pulmu ehti sopeutua viiden sheltin laumaan erittäin hyvin ja pääsi viimeistään nyt perille ryhmädynamiikasta. Säät suosivat eli ilma oli kaunis ja pakkanenkin vain muutaman asteen miinuksen puolella, joten Pulmukin viihtyi vähän pidempään koiratarhassa telmimässä muun lauman kanssa. 

Sunnuntaina äitini opetti Pulmulle näyttelyseisomista. Pulmu pääsikin maksapannariherkkujen vauhdittamana hyvin jyvälle, että tässä leikissä ei olekaan kyse istumisesta... Asentoa tietysti täytyy alkaa hioa, mutta ensimmäiseksi yritykseksi tämä oli jo ihan lupaava. Kotona olen tehnyt luvattoman vähän pöydällä seisomisharjoituksia ja sen kyllä huomasi, kun seisotimme Pulmua trimmauspöydän päällä, mutta peli ei suinkaan ole vielä menetetty. Eiköhän Pulmu vielä näyttelykehään saada! Jos en itse uskalla kehään niin näyttelyintoinen äitini varmasti vie Pulmun kisaamaan. :)