Super-Mölli

Kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogi-postauksessani tämän vuoden tavoitteistamme. Itselläni oli mielessä jos jonkinmoisia aatoksia, joita en tänään lähde ruotimaan. Ossin tavoitteena tälle vuodelle oli osallistua Pulmun kanssa agilityn mölli-kisoihin. Ja niinhän nuo penteleet tekivät!

Viime viikoloppuna ajoimme sunnuntai-aamusella Lohjalle, jossa Siuntion koirakerho järjesti epäviralliset agility-kisat. Ossi ilmoitti Pulmun Super-mölli -luokkaan, joka on epävirallisten kisojen tasoista se möllein (helpoin). Nämä olivat ihka-ensimmäiset kilpailut ja koko Pulmuset-tiimi oli kovin jännittynyt. En tiedä mitä Ossi jännitti, mutta itse mietin mahdollisia katastrofeja, kuten koiran karkaamista kentältä tai yleistä sekoboltsi-rallattelua. Pelkoni oli täysin turha, sillä agility-kentällä Pulmu ei juuri muuta nähnyt kuin esteet ja ohjaajansa. Koirakko suoritti radan niin nopeasti, että tuskin ehdin henkeä vetämään. Pulmu ja Ossi olivat ilmoittautuneet suorittamaan radan kahdesti. Molemmat suoritukset olivat nopeita ja virheettömiä. Tuloksena luokan voitto 14 koirakon joukosta. (Hurraa!!) :)

Ennen suoritusta jännitti.

Sen jälkeen nauratti...

... ja väsytti.

Palkintojen jako. Pulmu heiluttaa häntää tuomarille. :)

Ensimmäiset mölli-kisat olivat koirakolle varmasti mukava ja mieltä ylentävä kokemus. Uskoakseni kisakipinä on syttynyt ja se onkin omiaan tuomaan uutta lisäpuhtia arkiharjoituksiin. 

Oli mahtavaa seurata Ossin ja Pulmun työskentelyä. Itse en voi ymmärtää, miten kukaan voi ylipäätään muistaa rataa saati ohjata koiraa oikein, kun vauhtia on 5,56 metriä sekunnissa. Olen kovin ylpeä näistä kahdesta. Erityisen ylpeä olen siitä, että Pulmussa on havaittavissa keskittymiseen viittaavaa käytöstä!! Agility totisesti on Pulmun (the Vauhtivilpertin) laji. :)

Lopuksi vielä mölli-kaksikon voittorata.

Hiljaiseloa

Olen viime viikkoina viettänyt Pulmun kanssa laiskanpulskeaa kotikoira-arkea. Käymme tavallisilla remmilenkeillä milloin missäkin - lähiölenkeillä asfaltin päällä, järven rannassa tai muutamissa lempipuistoissa. Välillä nukutaan sohvalla päivänokosia ja sitten leikitään vetoleikkejä äristen. Lupsakkaa ja kaikin puolin mukavaa pihakoira-arkea. :)

Tokokurssi jäi taakse ja seuraavaa ei ole kiikarissa. Toko tuntuu edelleen omasta mielestäni kaikkein mielekkäimmältä koiraharrastuslajilta, mutta Pulmu ei tällä hetkellä ole siihen sopiva koira. Kulunut loppukesä ja syksy ovat olleet haastavia niin arjenhallinnan kuin tokoharrastuksenkin suhteen. Siispä pidämme taukoa - ainakin tokosta. Ja se tuntuu ihan ookoolta. Arjesta pitää silti yrittää selviytyä ja sitä ei noin vain voi laittaa tauolle. Koirankoulutusta saankin toteuttaa aina, kun lähden Pulmun kanssa ulko-ovesta. Työmaata meillä riittää. Remmilenkkeily on tosin taas hivenen helpompaa kuin kolme kuukautta sitten. Koira on alkanut muistaa yhteisiä pelisääntöjämme. Ohitustilanteista selvitään taas vähän paremmin, mutta aina pitää olla valmiina. Pulmu huomaa hetkellisetkin herpaantumiset (tai puhelimessa hölisemiset) ja hyödyntää nuo tilanteet välittömästi.

Kotosalla tilanne on Pulmun kanssa myös hieman rauhallisempi kuin mitä se on ollut viimeiset kolme kuukautta. Sukat ja vaatteet ovat säilyneet ehjinä johtuen uudelleen järjestelyistä. Koirahuoneen sohvatyynyä Pulmu valitettavasti luulee poikaystäväkseen ja yritämme pitää tätä lemmenparia erossa toisistaan aina, kun olemme kotona. Pulmun uusin huvi on viherkasvin koristekivien heitteleminen ja ripotteleminen ympäri olohuonetta. Tämä vaikuttaa huomattavasti mielekkäämmältä puuhalta kuin kiviä edeltänyt kukkamullan sylkeminen lattialle.

Olemme olleet loppukesän ja syksyn aikana ihmeissämme koiran käytöksestä ja murrosiän uudesta tulemisesta. Sen vuoksi lähdimme myös koirafyssarille selvittämään onko Pulmulla mahdollisesti jotain muita syitä riehakkaalle olemukselleen ja ainaiselle tarpeelle tuhota jotain ja hakea huomiota. Fyssarin mukaan koira oli hyvässä kunnossa ja sillä ei ollut kipuja tai vaivoja. Tämä oli todella mukava tieto. Fyssaria tosin huvitti Pulmun tapa potkia häntä, kun hän tutki koiran takapäätä. Potkiminen ei kuulemma ole koirapiireissä yleinen tapa. Tämä tukee mielikuvaani Pulmusta ja siitä, että pieni pihakoiramme ei ole koskaan halunnut kuulua gaussin käyrän keskelle, vaan vetää aina omalla omituisella tyylillään.

Pulmu ja Ossi ovat ahkeroineet innokkaasti agilityn parissa kesän tauon jälkeen. Kerran viikossa koirakko treenaa omatoimisesti Sporttikoirahallilla. Silloin tällöin he ovat käyneet mm. Seppo Savikon tunneilla hakemassa vinkkejä keinun haasteisiin. Takapihallamme tönöttää aurauskeppejä agilitykeppien muodostelmassa ja tämä on tuonut uutta varmuutta keppien suorittamiseen. Syksyn uutuutena pääsykokeet läpäisseellä koirakolla on alkamassa Helsingin Agilityurheilijoiden kurssi, joten agility-seuraan pääseminen alkaa vihdoin olla lähellä. Tämä on todella kiva asia!  Agility sopii Pulmulle kuin nappi silmään. Siinä ei adhd-koira pääse tylsistymään. Pulmun treenisisukin on kasvanut viime aikoina. Aiemmin koiraa ei voinut treenipäivinä viedä pitkille lenkeille, sillä tällöin paukut loppuivat treeneissä kesken. Nyt keskittymistä on (agilityssa) sen verran enemmän, että metsälenkit eivät enää häiritse harrastamista.

Näillä eväillä jatkamme kohti pimeää vuodenaikaa. Onnellisina ja laiskanpulskeina. :)

Toko 2 - osa 5

Maanantaina tokoiltiin taas HSKP:n Toko 2 -kurssilla. Viime viikon katastrofi-tokoilu oli vielä vahvasti mielessä, mutta treeneihin oli silti lähdettävä. Uusi viikko, uudet kujeet. Ja uudet mahdollisuudet selvitä oman elämänsä sankareina. :)

Tällä kerralla koira oli yhteistyöhaluisempi. Korvat olivat enimmäkseen kuulolla ja käskyihin reagoitiin. Teimme pari hyvää toko-hyppyä ja ihan kivaa seuraamista käännöksillä. Saimme alulle uuden liikkeen, liikkeestä istumisen. Kaukojakin tehtiin lopuksi suurella innolla ja luoksepäästävyyttä uuden ihmisen kanssa.

Koiran käytös oli silti edelleen todella levotonta. Ikinä ei tiennyt milloin Pulmu yrittää singahtaa perusasennosta viereisen koiran luokse, toisin sanoen kiristyneen remmin päähän vetämään. Perusasennoista puuttui kesto niinkuin kaikesta muustakin tekemisestä. Heti, kun palkitsin hyvästä suorituksesta niin koira ampaisi muihin puuhiin. Nurmikko tuoksui ihanalta ja hiekkakentältä oli mukava napsia vanhoja nameja ja pupun papanoita. Kun kouluttaja tuli neuvomaan niin Pulmu alkoi säätämään. Koira ei siis pysynyt aloillaan millään. Pulmun puuhien seuraaminen oli kuin olisi katsonut hölmöä koiravideota pikakelauksella.

En tiedä mikä Pulmulla on, mutta tällä hetkellä meillä on suuria vaikeuksia keskittymisen ja luopumisen kanssa. Tilanne on ollut erityisen haastava jo 2 kuukautta ja toko-tuntien mittapuulla meininki on vain mennyt hullummaksi... Toivon, että tämä liittyisi juoksujen lähestymiseen, mutta voihan tämä olla myös esimerkiksi murrosikä, vol. 3. Yksi asia on selvillä - tokoilu ei tällä hetkellä ole mielekästä. Tuntuu turhauttavalta ja nololta, koska aiheena on tottelevaisuus ja meillä mennään jatkuvasti alamäkeen. Olen yrittänyt kovasti ja koira vain muuttuu hullunkurisemmaksi. Meillä on vielä yksi kerta kurssia jäljellä. Sen jälkeen pieni toko-breikki (osa 2) lienee paikallaan. :)

Toko 2 - Sekoilua Sirkuskentällä

Maanantai koitti ja lähdimme pontevasti HSKP:n Toko 2 -kurssille. Matka Malminkartanon Sirkuskentälle taittui tällä kertaa bussilla. Ehdimme myös tehdä puolen tunnin kävelylenkin ennen kurssin alkamista. Julkisilla matkustaminen ja liikunta ei kuitenkaan väsyttänyt Pulmua yhtään ja härdelli alkoi heti, kun pääsimme kentän läheisyyteen. 

Kontaktin saaminen oli hankalaa. Helppojen juttujen tekeminen tuntui vaikealta ja Pulmua itketti. Perusasentoihin ei löytynyt kestoa, vaan peppu nousi maasta heti kehun tultua. Käskyt kantautuivat kuuroille korville. Vaihdoin nakit possun kieleen, mutta tämäkään ei auttanut.

Harjoittelimme toko-estettä. Pulmu ei pystynyt lähestymään estettä siivosti, vaan näytti remmissä kiskovalta, ryömivältä vetokoiralta. Pulmua ei saanut millään perusasentoon ja kouluttaja käski houkutella Pulmun namilla perusasentoon. (Miten noloa! Pulmu todellakin osaa tämän ja namilla houkuttelu on viimeinen keino mitä käytän.) Sain koiran namilla jonkinmoiseen perusasentoon, mutta eihän Pulmu siinä pysynyt puolikasta sekuntia pidempään. Kun annoin käskyn "Este" niin koira singahti väärään suuntaan. (Huokaus.) Toistettaessa, homma saatiin tuurilla onnistumaan.

Päätin tehdä Pulmun kanssa jotain helppoa, missä onnistuisimme varmasti. Kapulanpito on nykyään helppoa, sillä koira tietää mitä pitää tehdä ilman käskyjä. Jäin vähän syrjemmäksi muista, mutta kapula ei kiinnostanut koiraa pätkääkään, vaan nurmikon hajut veivät voiton. Hiekkakentällä saimme pari onnistunutta pitoa, mutta puolet toistoista meni harakoille koiran katsellessa muita koiria ja sulkiessa korvansa. Siispä siirryimme vielä helpompaan tekemiseen. Istahdin koiran viereen ja naksuttelin katsekontaktista. Saimme onnistumisia. Tämän jälkeen kävimme vielä kerran toko-esteellä. Vein nami-targetin esteen taakse ja sain koiran namin avulla perusasentoon. Nyt koira singahti käskystä esteelle (namille) kuin raketti. Pulmu sai mega-kehut ja tähän lopetimme tämän päivän treenit.

Muut jäivät vielä puoleksi tunniksi tokoilemaan, mutta me lähdimme maitojunalla (bussilla) takaisin kotiin. En ole muistaakseeni koskaan keskeyttänyt ohjattuja treenejä. Tämä ei ollut ollenkaan meidän päivämme. Koiraa ei kiinnostanut pätkän vertaa ja keskittyminen oli nollassa. Jos voin jostain olla tyytyväinen niin siitä, että tajusin pakata kimpsut ja kampsut ennen kuin omat hermoni olivat palaa täysin. Nyt koiralle kuitenkin jäi sellainen olo, että se onnistui. 

Itseäni huonot treenit ketuttivat vietävästi ja mökötin loppuillan. Onko ärsyttävämpää kuin se, että ollaan tehty ahkerasti "kotiläksyjä" ja treenailtu kotosalla. Kun sitten lähdetään kurssille hakemaan neuvoja ja vinkkejä kouluttajalta niin emme saa mitään tehdyksi, koska koiraa ei huvita. Ärsyttävää tai ei, tällä viikolla kävi näin. Helppoa tämän ei kuulukaan olla, mutta välillä tie tuntuu ylivoimaisen vaikealta.

Miksi treenit menivät pieleen? Tässä valistuneita veikkauksia:

a) Kenties sunnuntain 1,5 h rauhoittumistreenit olivat uuvuttaneet koiran.

b) Voisivatko juoksut olla lähestymässä? En tosin itse usko tähän selitykseen kovinkaan vahvasti.

c) Häiriö skeittareineen ja koirineen oli tänään liikaa, kenties kohdan (a) vuoksi.

Mitäpä tästä toko-tunnista voi oppia? Kaikille tulee huonoja päiviä - aina ei vain suju. Jos ei suju, niin kannattaa päättää treenit johonkin helppoon, jossa koira varmasti onnistuu. Olkoon se sitten pentukurssin oppimäärään kuuluva katsekontaktin ottaminen. (Blaah!)

Toko 2 - osa 3

Maanantaina tokoiltiin taas Sirkuskentällä harmaiden sadepilvien häilyessä yllä. Onni oli kuitenkin meidän puolellamme ja sadekuuroilta vältyttiin. Treenit menivät muutenkin mukavasti. Koira alkaa taas pikkuhiljaa saamaan juonesta kiinni ja häiriö ei enää kilpaile huomiostani yhtä paljoa kuin vielä pari viikkoa sitten. Jes!

Luoksepäästävyys) Koira pomppasi seisomaan ja oli kiinnostunut kouluttajastamme. Tämä homma ei oikein etene, kun sitä tehdään vain kerran viikossa ja se on muutoinkin meille todella vaikeaa. Emme silti vaivu synkkyyteen, vaan jatkamme yrittämistä. (Eikä tämä oikeasti ole pahin mahdollinen tilanne, sillä kyseessä on luoksepäästävä ja ihmisistä kiinnostunut koira. Ei aggressiivinen tai pelokas karvakuono.)

Coming soon: Luoksepäästävyys

Paikkamakuu) Tein tarpeeksi helppoja harjoituksia, sillä koira oli taas hieman levoton (ei kovin yllättävää, kun molemmin puolin n. 2 metrin päässä on muita koiria, jotka välillä pomppaavat pystyyn). Pulmu keksi myös sijaistoimintona tassujen järsimisen mikä ei ole kiva juttu, koska a) sjaistoiminnot eivät ole suotavia ja b) tassua ei saa järsiä. Kävin kertomassa, että tassut tulee jättää rauhaan. Tämän jälkeen paikkamakuut menivät paremmin ja saatiin hyviä toistoja paremmalla keskittymisellä. Kovin kummoisiin kestoihin tai etäisyyksiin en uskaltanut kurkotella - tärkeintä on tehdä tarpeeksi helppoja harjoituksia ja saada niitä onnistumisia. (Note to self.) :)

Liikkeestä pysähtyminen) Tätä olimme treenailleet ahkerasti kotosalla, mutta edelleenkään käskysana ei ole mennyt jakeluun. Etenemme hitain askelin.

Liikkeestä maahanmeno) Nopea ja varma. Kauhean hyvä. (Ihana Pulmu!) (Tähän vielä lisää etäisyyttä ja se on siinä.)

Takapään käyttöä) Minä pyörin paikallani vastapäivään. Pulmu käytti takapäätään ja yritti pysyä vierelläni. Namitus kova. Koira yritti todenteolla ja pysyi lähellä vasenta jalkaani. Koiran ranka oli todella mutkalla eli näki, että tämä on tosi vaikeaa, koska takapää ei toimi tarpeeksi tehokkaasti. Lörppätreenit ovat kuitenkin selvästi tuottaneet tulosta ja niitähän me jatkamme. :)

Luoksetulo) Tämä jännitti minua kovasti. Ollaan viimeksi tehty toko-luoksetuloa keväällä. (Malttaakohan Pulmu edes jäädä käskystä odottamaan, kun poistun koiran luota?) Aluksi koira pomppasi pystyyn perusasennosta, kun laskin hihnan maahan ja sanoin "Odota". Aloitimme alusta eli palautin koiran perusasentoon ja annoin käskyn uudestaan. Poistuin koiran luota n. 10 metrin päähän. Kutsuin sivulle. Sieltähän se lähti pinkomaan, mutta keskittyminen herpaantui n. 1,5 metriä ennen minua ja sivulletulo oli vähän niin ja näin. Toisella kerralla koira pysyi perusasennossa kauniisti, kun annoin odota-käskyn. Koira jäi odottamaan ja tuli upeasti sivulle käskystä. Nopea ja innokas luoksetulo. Annoin pientä käsiapua koiran tullessa sivulle, mutta uskon, että tämä olisi onnistunut ilmankin. (Upeaa Pulmu!)

Noutokapulan pitoa) Koira alkoi olla jo väsynyt, mutta otti kapulaa suuhunsa ja piti sitä. Välillä kapula tippui ennen aikojaan ja namia ei irronnut. Pulmun hermot pysyivät kuitenkin kasassa ja koira jaksoi yrittää uudestaan täyttäen kriteerini. Uskalsin ottaa seuraavan askeleen. Annoin koiralle kapulan, käskin pitää, lähdin liikkumaan ja pyysin koiran mukaani - kapulan sai tiputtaa vasta, kun annoin merkin. Ensimmäinen onnistui tuurilla. Seuraavalla toistolla koira hämmentyi ja jäi istumaan yksinään kapula suussaan tapittaen minua. Pian se pääsi jyvälle ja askoi tehdä pyytämääni liikettä. Pulmu oli selvästi väsynyt, mutta jaksoi silti opetella uutta asiaa. (Ihana, reipas koira!!) Uskon, että tämän liikkeen kanssa olemme tehneet hyvää pohjatyötä lukuisien pitotreenien kautta. Nyt on helpompi jatkaa, kun yksi perusasia on mennyt jakeluun. :) (Blogiani lukeneet tosin varmasti muistavat, että pidon löytäminen ei ole ollut ilmaista...) Voi kunpa muidenkin liikkeiden kanssa jaksaisi hioa perustaa, mutta liian usein ahnehdin liikaa ja joudumme ottamaan takapakkia...

Olen todella tyytyväinen. (Hyvä me!) Nyt ollaan taas samoissa fiiliksissä kuin ennen "kesälomaa". Haasteita riittää, mutta niitä on kiva koittaa ratkoa. Koira on taas kiinnostunut yhteistyöstä ja pihakoira-häröily on vain ajoittaista. (Tokokentällä. Arkitottelevaisuus onkin sitten pelkkää häröilyä.)

Perusasennossa. Emäntäkin voisi seisoa perusasennossa kauniisti eikä aina kurkkia olkapäänsä yli....

Mitäs sitten tehtäisiin?

Toko 2 – osa 2

Sateen uhkasta huolimatta, toko2 –kurssin toinen kerta meni paremmin kuin viime viikkoinen katastrofi-kerta. Häiriötä oli taas runsaasti, joten ilmassa oli tälläkin kertaa sekoilua ja hihnan päässä hillittömästi pogoilua. Omat hermoni pysyivät kuitenkin viileämpinä ja koirakin jaksoi hinkata ja tehdä toistoja ihan kiitettävästi sähellysten lomassa. Tunnilla tehtiin myös mukavia uusia juttuja, joten allekirjoittaneen mielenkiinto oli huipussaan.

Luoksepäästävyys) Koira pomppasi seisomaan, mutta ei kouluttajaa vasten. Tämän treenaamista pitää treenata kotona Ossin kanssa ja keksiä liikkeelle käskysana. Hyviä käskysana-ideoita otetaan vastaan. Tällä hetkellä harkitsen vaihtoehtoa ”Täti”. (Vai ovatkohan tuomarit useimmiten setiä?) :D

Noutokapulan pito) Emme ole harjoitelleet tätä häiriössä, joten oli mielenkiintoista seurata levottoman koiran poukkoilevaa katsetta ja yrityksiä vaikean tilanteen keskellä. Ensin koira itkeskeli ja riuhtoi kurssin kouluttajan suuntaan, koska kouluttajan kapulat olivat NIIN paljon jännempiä kuin Pulmusen oma. Tämän jälkeen vieressä olevien koirakoiden treenit kilpailivat koiran mielenkiinnosta. Kun vihdoin pääsin koiran kanssa kapula-moodiin saimme kelpo-toistoja ja pitoa häiriöstä huolimatta. Tähänkin pitäisi varmaan keksiä käskysana. 

Seuraaminen) Pulmu lähti seuraamaan hyvin, mutta homma hajosi täyskäännöksen aikana haisteluksi. Olisi pitänyt hetsata koiraa ennen liikkeen aloittamista. Myöhemmin saimme parempia toistoja, mutta tämä on meillevaikea liike ja vaatii yhä uusia toistoja ja kosolti luovuutta molempien mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Paikkamakuu) Saimme hyvää treeniä paikkamakuuseen, kun molemmin puolin oli koirakoita ja vipinää. Pulmu meni kauniisti maahan (suoraan!). En uskaltanut jättää koiraa pitkäksi aikaa, sillä korvien liike kieli  hermostuneisuudesta. Koira myös tärisi makuullaan. Tihkusade ei ole meidän ilmamme, koska koira alkaa helposti palella. Harjoituksemme olivat lyhyitä, mutta toimivia. :)

Liikkeestä pysähtyminen) Liikkeemme on vaiheessa, jossa annan Pulmulle käsimerkin samalla, kun annan käskyn pysähtyä. Käsimerkki on selvä kädellä koskeminen koiran kuonoon. Tämä on toiminut kotona, mutta tänään kentällä huomasin, että Pulmu ei pysähdy välittömästi, vaan tekee pari sivuttais-askelta. Kouluttajan mukaan tämä kielii koiran negatiivisesta reaktiosta käsimerkkiä kohtaan. Jätin käsimerkin pois, mutta tällöin koira meni käskystä istumaan pysähtymisen sijaan.  Pulmu ei siis selvästi osaa vielä käskysanaa. Aion palata askeleen taaksepäin ja koittaa vahvan käsimerkin sijaan pysäyttää koiran liikkeen namin avulla. Katsotaan mitä saamme aikaiseksi. (Takapakkia, takapakkia – luulin jo, että osaamme tämän...)

Takapään käyttäminen käännöksissä) Vasemmalle käännöksessä olisi ideaalia jos koira kääntyisi heittämällä takapuolensa kulmassa ohjaajan viereen. Siispä lähdimme treenaamaan takapään motoriikkaa (vaikeaa!). Treenasimme koiran peruuttamista suoraan sekä koiran peruuttamista paikalla pyörivän ohjaajan ympäri. Vaikeaa, mutta palkitsevaa! Tämä oli tosi mielenkiintoista ja tämän työstämistä täytyy jatkaa kotosalla. Takapään motoriikka ei vaikuta olevan Pulmun vahvuuksia, mutta eipä tätä toisaalta ole harjoiteltukaan. Lörppä voisi auttaa näissä treeneissä - joskin meillä on vielä etupään treenaminen lörpällä pahasti kesken. 

Ottaen huomioon, että "pieni" sekoileminen kuuluu Pulmu-pihistä koulutettaessa asiaan - maanantain toko-treenit olivat erittäin onnistuneet.  Ahaa-elämykset, oivallukset ja treenaamisen ilo ovat merkkejä mainioista harjoituksista. Ensi viikolla jatketaan. Sitä ennen toivottavasti koetaan ahaa-elämyksiä olohuoneessa tokoillen. :)

Perusasennossa. (Epätäydellinen suoritus, koira vähän vinossa)

Tokosyksyn aloitus

Elokuu on pyörähtänyt käyntiin ja koululaiset palanneet opinahjoihinsa. Mekin aloitimme maanantaina Pulmun kanssa syksyn treenikauden HSKP:n (Helsingin Seudun Kennelpiiri) Toko2-kurssilla. Lähdin kurssille hieman jännittynein fiiliksin, sillä edellisistä tokotreeneistä oli kulunut yli kuukausi aikaa ja Pulmu on käyttäytynyt kesälomansa jälkeen kovin vallattomasti.

Sirkuskentällä pyöri useita treeniryhmiä samanaikaisesti ja meidän kurssillemme osallistui peräti 12 koirakkoa. Tämä on huikea määrä koiria ja takaa tehokkaan häiriöharjoituksen, vaan ei kovin intensiivistä yksilöopetusta. Ensimmäinen kurssikerta kuitenkin osoitti sen, että häiriöharjoitus tuli tarpeeseen. Yksilöohjaukselle sen sijaan ei ollut suurta tarvetta, sillä tokoilut jäivät osaltamme vähemmäksi koiran keskittymisvaikeuksien vuoksi.

En ole pitkään aikaan tehnyt noin huonoja treenejä Pulmun kanssa. Annoin käskyjä ja koira katseli muualle. Muut koirat olivat turhan lähellä ja kiinnostivat Pulmua vietävästi. En osannut nauraa riman alituksellemme, vaan päädyin moneen kertaan hokemaan älyttömältä kuulostavia lauseita, kuten "Haloo! Mikä sua oikein vaivaa tänään?" Jälkeenpäin on aina helppo analysoida tilannetta ja omaa urpoilua, mutta silloin en osannut muuta kuin äimistellä sitä miten tokosta-niin-innostunut-koira yhtäkkiä vain on kadottanut korvansa ja yhteistyöhalukkuutensa.

Miksi treenit menivät huonosti?

A) Maanantain Toko2-tunnilla häiriö oli ihan omaa luokkaansa. Koira on ollut viime aikoina tavattoman häiriöherkkä niin koirille, ihmisille kuin ympäröivälle maailmallekin. Sirkuskentällä näitä häiriöitä oli PALJON. Meille olisi riittänyt treeneiksi pelkästään rauhoittumisharjoitus tässä häiriössä. Nyt vaadin koiralta paljon enemmän ja se oli liikaa niin minulle kuin Pulmullekin.

B) Namit eivät olleet riittävän tasokkaita. Broilerinsydän on aika base case myös meidän kotitreeneissä. Tällöin niiden arvo ei ole riittävä kymmenkertaisessa häiriössä.

C) Ajauduin itse huonoille raiteille, kun tsemppaamisen sijaan päädyin päivittelemään turhanpäiväisiä mölinöitä koiralleni. Tällainen on noloa ja typerää.

Epäonnistuneissa treeneissäkin opimme toki jotain. Opin, että tylsästä seuraamisen opettelusta voi saada paljon mielekkäämpää, kun koiran viretilaa nostaa leikittämällä koiraa ennen harjoitusta. En ole aiemmin kokenut, että Pulmun viretilaa pitäisi nostaa, mutta koiran kanssa leikkiminen nostaa myös omaa treeni-intoani, jolloin seuraamisen harjoitteleminenkin voi tuntua paljon hauskemmalta. :)

Open Show 2014

Koiramainen viikonloppu jatkui Maailman Voittaja -näyttelyn jälkeen  pihakoirayhdistyksen epävirallisella koiranäyttelyllä, Open Showlla. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Varsinais-Suomen Kaarinassa eli lähellä lapsuuden kotini perinnemaisemia. Olin lupautunut Open Shown talkootoimikuntaan ja tapahtumaa edeltävä perjantai-ilta (yö) kuluikin leivontapuuhissa. :)

Suuntasin aamuvarhain Kaarinaan, jossa työmyyrät olivat jo pystyttelemässä telttoja buffetille ja tuomareille. Pikkuhiljaa Tuorlan jalkapallokenttä alkoi täyttyä pihakoiraväestä. Pihakoiria oli ilmoitettu tapahtumaan ruhtinaalliset seitsemisenkymmentä. (Wow!) Ilma oli kesäisen lämmin ja  pihakoirakansan fiilis leppoisa. Kehät alkoivat pyöriä aamupäivällä lapsi ja koira- sekä junior handler -kehillä, joita tuomaroi pihakoirakasvattaja Merja Hiidensalo. Varsinaiset pihakoiraluokat arvosteli Kristiina Niemelä, joka teki työnsä huolella ja jokaiseen koiraan keskittyen. :)

Olin ilmoittanut Pulmun nuorten luokkaan. Riemukseni Ossi lupautui esittämään Pulmun kehässä. Kehässä liikkuminen oli haastavaa, mutta Ossi sai Pulmun seisomaan hienosti niin pöydällä kuin maassakin.

Nuorten luokan leidejä.

 

Niemelän arvostelu oli todella mukava ja osuva:

"Mittasuhteiltaan erittäin hyvän tyyppinen. Tässä kehitysvaiheessa kevyen vaikutelman antava nuori narttu. Kaunisilmeinen nartun pää. Leikkaava purenta. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä kaula, ylälinja. Hyvä rinnan syvyys, rintakehän tulee täyttyä. Tasapainoiset kulmaukset. Raajan luuston tulee vahvistua. Liikkuu hyvin. Tarvitsee paljon aikaa vahvistuakseen kauttaaltaan. Keveyden vuoksi tänään H. Esiintyy, esitetään hyvin. Ystävällinen."

Laatuarvostelu: H (Hyvä), rodunomainen lähestyttäessä

Päivä oli onnistunut ja mukava. Talkoo-puuhastelun vuoksi en pystynyt chillailemaan paljoa kehän laidalla, mutta mitäpä tuosta - mainiolla porukalla on hauskaa tehdä "töitä". :)

Mitä tulee itse näyttelyharrastukseen - luulenpa, että Pulmun näyttelyvuosi alkaa olla pulkassa. Olemme saaneet tänä kesänä kirjavan kattauksen kaikenlaisia laatuarvosteluja (ERI, EH, H, T). Nyt taidan antaa koiralleni aikaa kasvaa ja katsella kehiä taas tuonnempana. :)

Kiitos talkooväelle iloisesta yhteishengestä ja OpenShow -kansalle leppoisasta kesäpäivästä! Onnea myös menestyneille, erityisesti Pulmun Nelli-mummolle (ROP)! :)

Pulmun huippuhetki, leikkimistä 11-viikkoisen Edu-pihiksen kanssa.

Kehän laidalla kannustamassa.

World Dog Show 2014

Viikonloppuna Suomessa järjestettiin Suuren suuri koiratapahtuma, Maailman Voittaja 2014 eli World Dog Show 2014. Suomen Kennelliiton järjestämä tapahtuma keräsi Helsingin Messukeskukseen yli 21 000 koiraa 61 maasta.Wau! Näihin cembaloihin lähdimme myös piskuisen Pulmusen kanssa perjantaina. Pulmu meni jo juna-asemalla sekaisin nähtyään ihanan mäyräkoiran. Messukeskuksen hulinoihin saavuttuamme koira ei ollut pysyä villahousuissaan... :)

Pihakoiria oli ilmoitettu näyttelyyn 48 kpl. Tämä on mahtava määrä! Kehiä olikin mukava seurata, sillä lyhyen puolituntisen sijaan kehät vain jatkuivat ja jatkuivat... Kehän laidalla oli iloinen tunnelma ja kehiä seurattiin intensiivisesti. Tanskalainen tuomarimme, Svend Erik Lövenkjaer katseli pihakoirien ilmeitä tarkasti ja otti moneen koiraan lähikontaktia.

Pulmu osallistui nuorten luokkaan. Ensin tuomari kätteli kaikki kehään osallistujat ja tarkkaili koirien reaktioita. Pulmu ei jättänyt tuomaria kylmäksi, vaan heittäytyi kahdella jalalla tuomaria vasten. Tämä ei tuomaria haitannut, vaan setä vain yltyi lepertelemään koiralleni... Ryhmän mukana liikkuminen oli vaikeaa ja koiran kuono oli kovin kiinnostunut maton hajuista. Tässä vaiheessa verenpaineeni alkoi kohota. Onneksi pääsin sitä tasaamaan kehän ulkopuolelle, kun odottelimme vuoroamme lähempään syynäykseen. Kun vuoromme tuli, Pulmun liikuttaminen sujui hieman mallikkaammin. Tämän jälkeen pöytää lähestyessämme, tuomari tuli meitä vastaan tervehtimään Pulmua. Pulmu oli innoissaan partakasvoisesta kaveristaan ja tervehti tuomaria taas ilolla. Sitten tapahtui jotain yllättävää - tuomari nappasi Pulmun syliinsä ja lähti kantamaan koiraa pöydälle. (Ai näinkin voi käydä? Minäpä pääsin helpolla!) Pöydällä Pulmu oli epämukavuusalueellaan, mutta sain jännittyneen koiran pidettyä seisomassa tuomarin tutkiessa koiraa. Tämän jälkeen otin koiran maahan ja näytin parastamme. Maassa seisomiseen on tullut pientä tolkkua ja siinä Pulmu jaksaa keskittyä sekunnin tai jopa pari.

Tervehdimme tuomaria. (Luoksepäästävyyden kanssa ei ongelmia - luoksetunkeminen onkin toinen asia.)

Pöydällä on niin jännittävää!

Arvostelevan silmän alla.

Saimme laatuarvostelun Tyydyttävä ja seuraavan sanallisen arvion:

"Much too light bitch. Sweet expression but too little foreface. Should have more substance in body and bone. Friendly temperament. Could move with longer steps. Super temperament. Beautiful coat and colour."

Sanallisessa arvostelussa ei ole mitään kummallista. Taas kerran tuomari puki hyvin sanoiksi Pulmun tämänhetkisen kehitysvaiheen (tai kehittymättömyysvaiheen). Pulmu kehittyy varsin hitaasti ja on paljon Gaussin käyrän keskiarvoa jäljessä. Hiljaa hyvä tulee. Rintakehästä viis - omia tarkoituksiani palvelee parhaiten juuri tuo Super-temperamentti! (Pulmu on Niin Super!) <3 Myönnettäköön silti, että laatuarvosanana Tyydyttävä kuulostaa karmaisevan huonolta enkä olisi ikinä uskonut, että saamme niin huonoa tuomiota. Arvostan silti tuomarin mielipidettä. Estetiikka on haastava laji ja mielipiteitä on yhtä monta kuin on pihakoirakehän laidalla seisoneita ihmisiäkin. Sehän tästä tekeekin mielenkiintoista! Arvostan myös sitä, että tuomari hyödyntää koko arvostelu-skaalan kirjoa. Näin se pitäisikin mennä, sillä "eri-automaattien" seuraaminen on tavattoman tylsää. Peukut siis tuomarin rohkealle linjalle, vaikka se tänään kolahtikin omaan nilkkaan.

Lövenkjaerin palkitsemat voittajat edustivat todella upeaa pihakoiraotosta ja linja oli selkeä. Rotunsa parhaat koirat olivat kompakteja, pihakoiramaisia paketteja, jotka esiintyivät reippain ilmein ja liikkein. Paljon onnea voittajille - teitä oli upeaa katsella kehässä! :)

Rauhoittumista ja jälki-intoilua

Kesä on tuonut mukanaan loman - myös treenaamisesta, sillä koirakin on lomansa ansainnut. Loman jälkeen arjenhallinta on tuottanut minulle runsaasti päänvaivaa ja huomaan, että kohtaamme aamu- ja iltalenkeillä taas samat haasteet kuin alkuvuodesta (ja niin monasti aiemmin). Ihmisen ohittaminen on vaikeaa, sillä pitäisi päästä moikkaamaan. Koirien ohittaminen on kauhean vaikeaa, sillä pitäisi päästä moikkaamaan. Sitten on tietysti nuo pihapiirissä ja tien varsilla pötkivät siilit, rusakot, oravat ja linnut. Niiden pelkkä näkeminen laukaisee koirassa ajatussarjan eläimen luo pääsemisestä. Arjen haasteita riittää jokaiselle lenkille. Loman jälkeen olemme siis tilanteesa, jossa koiran koulutus on taantunut ja käskyt unohtuneet.

Loman jälkeiset treenit aloitettiin rauhoittumisharjoituksella. Pakkasin koiran autoon ja suuntasimme lauantai-iltana Ikean parkkipaikalle. Asetin retkituolin mukavasti nurmikolle pensaan varjoon. Tuolin vierelle asetin koiran makuualustan. Paikalle saapui Pikkupihalaisia kolmen iloisen pihakoiran kanssa. Siinäpä sitä sitten hengailtiin. Pulmu testaili hihnan kestävyyden rajoja säntäillessään koiria kohti, mutta melko nopeasti alkoi tyyntyä ja hakeutua luokseni ottamaan kontaktia ja makaamaan alustalleen. Uusia spurtteja otettiin asiaankuuluvasti aina välillä. Olin etukäteen kaavaillut strategiaksi sellaista, että en antaisi Pulmulle mitään käskyjä, vaan palkkaisin ainoastaan silloin, kun koira oma-aloitteisesti jättää sekoilemisen ja tulee vierelleni ottamaan kontaktia. Omat hermoni eivät kuitenkaan kestäneet, vaan päädyin antamaan Pulmulle käskyjä, joko luopumiseen tai luokse palaamiseen. Tämä oli huono valinta, sillä etenkin "jätä!"-käsky on kokenut inflaatiota ja se ei toiminut hyvin. Tarvitsemme siis "jätä!"-kertausharjoituksia helpommassa ympäristössä.

Treenailimme porukalla myös näyttelykehässä liikkumista, näyttelyseisomista ja koiran pöydällä seisottamista. Nämä menivät oikein mukavasti ja ylilyönneiltä (Lue: kiskominen, sekoilu, istuminen) vältyttiin. Omat kriteerini kehäsuoriutumiselle ovat matalat (mutta levottoman koiran kanssa erittäin haastavat). Haluan, että koira ravaa vierelläni ilman, että se lähtee vetämään tai haistelemaan. Yritän olla katsomatta koiraa, jolloin se katsoo minua todennäköisesti vähemmän. Seisomisessa kriteerini on se, että koira seisoisi. En ole yrittänyt hakea täydellistä asentoa, vaan minulle on riittänyt se, että koira seisoisi paikallaan eikä lähde hajujen vietäväksi ja ala istumaan. Yhteistreeneissä sain kuitenkin katsella, kun Helena seisotti Pulmua ja näytti miltä se näyttää, kun takajalat ovat suoraan rungon alla verrattuna siihen, kun ne ovat venyneet taaksepäin. Tämä oli mukavaa, sillä olen harvoin saanut katsella koiraani tuosta perspektiivistä. Pöydällä seisomisessa kriteerinäni on se, että koira seisoo ja antaa ihmisen käsitellä itseään. Pöydällä seisomista on treenattu vähän ja Pulmun käytös pöydällä onkin melko levotonta. Mukavaa, että pääsimme tätä koittamaan eilisissä yhteistreeneissä. Kiitos Helenalle pöydän tuomisesta! :)

Lauantai-illalla vedin vielä verijäljen läheiseen metsikköön. Tein jäljestä helpon. Se oli noin 30 metrin pituinen jälki melko tiheässä metsässä, jossa oli sopivasti aluskasvillisuutta ja pieniä puita, mutta koiran näkövinkkelistä maasto oli uskoakseni helppo. Loppusuoralla oli makuu, josta jälki lähti 90 asteen kulmassa kohti kaatoa. Annoin jäljen vanhentua 12 tuntia.

Aamulla lähdimme jäljestämään. Pulmu sekosi jo tuulikaapissa, kun näki jäljestysliinan. Nenätyöskentely alkoi jo ulko-ovelta ja koira viuhtoi ja riuhtoi levottomana remmin päässä. Normaaleista remmilenkkeily-käskyistä ei ollut hyötyä eivätkä namitkaan kiinnostaneet. Jäljelle oli päästävä. Vaihdoin tavallisen remmin jäljestysliinaan lähellä jäljen aloituspaikkaa ja lähdimme lähestymään aloitusmakuuta. Pulmu haisteli sitä lyhyen hetken. Yritin saada Pulmua haistelemaan aloituspaikkaa tarkemmin ja heitin siihen nameja. Ne eivät kiinnostaneet koiraa, vaan Pulmu lähti jäljelle. Eteneminen oli ripeää. Yhdessä kohdassa koira näytti säpsähtävän ja se kääntyi ympäri katsomaan minua. En reagoinut mitenkään ja koira jatkoi taas jäljestystä. Makuu, minkä olin merkinnyt todella hyvin ei herättänyt Pulmun huomiota, vaan koira jatkoi sen ohi väärään suuntaan eikä huomannut 90 asteen käännöstä. Parin metrin päässä Pulmu kääntyi ja palasi makuulle. Siitä se otti oikean suunnan ja jatkoi kohti kaatoa (jäljen loppupistettä). Erikoista on se, että Pulmu ei huomannut kaatoa! Se seisoi sen päällä jalat porsaanfileitä hipoen, mutta koira ihmetteli viereistä risukasaa ja sitä, että pitäisikö siitä mennä yli. (Jälki loppui risukasan eteen.) Pian koira kuitenkin huomasi kaadon ja alkoi pistää porsaan paloja poskeensa.

Jäljestykseen "valmistautumista"...

Pulmu jäljestää. Handleri joutuu puikkelehtimaan matalana puiden oksien ali.

Yhteenvetona sanoisin, että Pulmu on todella innoissaan jäljestämisestä. Tämä on se mitä olen toivonutkin. On mukavaa tarjota koiralle mielekästä puuhastelua, joka on täysin erilaista kuin esimerkiksi tokoilu. Näyttää kuitenkin siltä, että koira on hieman liian kiihtyneessä tilassa jäljelle lähdettäessä. Tämä varmasti vaikuttaa sen keskittymiseen jäljestettäessä. Omaan aloittelijan silmääni näyttää siltä, että Pulmu ei keskity tarpeeksi hyvin jäljen aloituskohdan haistelemiseen, vaan lähtee suin päin jäljelle. Olisin myös olettanut, että se reagoi voimakkaammin makuuseen jäljen keskellä, mutta koira ei merkannut sitä mitenkään. Se, että koira ei meinannut tänään huomata loppukaatoakaan kielii siitä, että keskittyminen on vähän karannut käsistä. On toki muistettava, että emme aikaisemmin ole jäljestäneet 12 tuntia vanhaa jälkeä, mutta en usko sen olevan ongelma. Edellisestä jäljestä on kuukausi aikaa, joten se saattoi vaikuttaa siihen, että Pulmu ei meinannut pysyä pöksyissään jäljelle lähdettäessä.

En vielä osaa sanoa miten aion tätä keskittymisasiaa lähteä lähestymään. En uskalla lähteä oikein yhdistämään rauhoittumisharjoituksia jäljestysliinaan, sillä pelkään, että se voi pilata Pulmun kiinnostusta tähän harrastukseen. Kokeneiden mejä-harrastajien vinkeistä voisi olla hyötyä. :) Keskittymistä tai ei, oli taas ilo katsella metsässä nuuskuttavaa koiraa, joka oli täysin täpinöissään ihmeellisistä hajuista. :)

Hyvä treeniviikonloppu takana. Kiitos paljon Pikkupihalaisille treeniseurasta! Eiköhän me jatketa näissä merkeissä pian taas uudestaan. :)

Helsingin kesänäyttely 26.7.2014

Pulmu piipahti lauantaina kasvattajansa kanssa Helsingin kesänäyttelyssä nuorten luokassa. Itse vietin viikonloppua toisaalla perheeni parissa enkä ehtinyt jännittämään kehän laidalle. Pulmu esiintyi kuulemani mukaan kerrassaan loistavasti ja kuuliaisesti Henna K.:n handlaamana. On hienoa kuulla, että Pulmu osaa myös esiintyä, kun se esitetään taidokkaasti ja varmoin ottein. Kiitos paljon Henna! :)

Pihakoiria arvosteli tanskalainen Hanne Laine Jensen, joka arvioi Pulmua seuraavasti:

"Up to size. And could be more compact. Enough rounded ribcage. Tryangle head with a slightly rounded skull. Good ears and eyes. Enough stop. Enough forface with correct bite. The neck is too elegant. Good topline, croup and tail. Well angulated front and rear. Acceptable tuck up (?) for the age. Free mover. Good coat and colour."

Pulmu sai laatuarvostelussa EH:n (Erittäin hyvä). Tämä oli hyvä palautus maan pinnalle Karjaalta napatun huippuarvostelun jälkeen, sillä EH kuvaa paremmin Pulmua rotumääritelmän mukaisena pihakoirana. Eihän sitä nyt sovi olla liian eleganttiniskainen! <3

Seuraavaksi jatketaan mahtipontisesti Maailman Voittaja -näyttelyyn, Helsinkiin. Kaikkeen pöhköön sitä ryhtyykään ja ihan vapaaehtoisesti vielä. :D

Karjaa 6.7.2014

Pyörähdimme eilen Karjaan koiranäyttelyssä. Ilma oli helteinen ja matkat taitoimme julkisilla. Tämä saattoi karsia suurimmat energiat Pulmusta, mutta kehässä en saanut koiraa liikkumaan kyllä kovinkaan kauniisti. Liikkeiden esittäminen oli suorastaan säälittävää - kuono maassa kiidettiin, sillä nurmikko oli kauhean kiinnostava. (Ihan hirveän näköistä touhua. Oisko tätä syytä treenata muuallakin kuin olohuoneessa, kuten esim. nurmikolla??) Olimme myös luokassamme (nuoret) yksin, joten vetoapua ei saatu myöskään muista. Seisominen sentään meni ihan hyvin. Tällä tarkoitan sitä, että koira pysyi paikallaan - melko hyvin. Seisomisasentoon en ota kantaa. :)

Tuomarina oli Saija Juutilainen ja tällä tavoin hän arvosteli Pulmun:

"20 kk. Miellyttävä narttu jolla hyvä rintakehän pituus ja tilavuus. Sievä nartun pää. Hyvät korvat ja purenta. Otsapenger voisi olla selvempi ja kuono hieman vahvempi. Vielä pentumaiset hyvin aktiiviset liikkeet. Hyvä sivukuva, kunhan asettuu. Saa vielä massoittua ajan kanssa, mutta kauniit raamit."

Olin arvosteluun erittäin tyytyväinen. Kivaa, että joku tuomari ymmärtää pihakoiran hitaan henkisen ja fyysisen kehittymisen päälle. ;)

Laatuarvosteluna ERInomainen. Siis E-R-I-N-O-M-A-I-N-E-N! Ihmeiden aika ei ole ohi... :D

Tästä jatketaan seuraavaksi Helsingin näyttelyyn. (Tai Mia ja Pulmu jatkavat, itse laiskottelen muissa merkeissä.) Sitä ennen pieni mini-break niin olohuonetokoilusta kuin jäljestyksestäkin.  Iloista heinäkuuta kaikille ja paljon onnea Nybygårds Objektiva Olga, joka oli ROP ja ymmärtääkseni valioitui Karjaalla! :)

 

Lauantai-jäljestystä

Tänään tein viikonlopun kunniaksi Pulmulle puuhasteltavaa verijäljen merkeissä. Samalla päätin haastaa koiraa hieman enemmän.

Vedin n. 50 metrin pituisen jäljen maastoon, jossa oli nousua ja laskua, lieviä kaarteita, humusmaata, polun pätkä, risuja ja ajoittaista pidempää heinikkoa. 3 metriä ennen jäljen loppua tein makauksen (n.30x30 cm rikottu pinta maassa, jonka päällä tein sieneen verilisäyksen - makuu simuloi paikkaa, jossa haavoittunut eläin on maannut) ja siitä tiukahkon käännöksen oikealle lähes 90 asteen kulmassa. Kaadoksi jäljenpäähän jätin porsaansuikaleita. Annoin jäljen vanhentua 2 tuntia.

Pulmu sai vainun jäljestä kymmenisen metriä ennen jäljen aloituspaikkaa. Vaihtaessani remmiä jäljestysliinaan koiran nenä kävi kuumana ja pyrkimykset jäljen alkumakauksen (jäljen aloituskohta) suuntaan olivat selvät. Pulmu löysi aloitusmakuun heti ja nuuhki sitä hetken. Sitten koira lähti jäljelle. Alun maasto oli haastava, sillä maassa oli poikittain lahonneita puunpätkiä. Pulmu kiersi kyseiset lahopuut ja lähti kulkemaan jäljen suuntaisesti n. metrin jäljen oikealla puolella palaten pian taas jäljelle. Alkupätkällä Pulmu yritti lähteä jäljeltä alas joelle, jossa kenties haisivat omat paluujälkeni (palatessani jälkeä tekemästä). Liinan kiristyessä koira palasi välittömästi takaisin verijäljelle ja jatkoi jäljen perässä edeten. Tämän jälkeen harha-askelia ei enää tullut, vaan koira eteni määrätietoisesti. Pulmu huomasi kaadon, mutta jatkoi melko nopeasti jäljen perään. Käännöksestä selvittiin hienosti ja kaato oli koiran mieleen.

Mielestäni on hyvin vaikeaa tulkita koiraa, kun se esimerkiksi liikkuu jäljen suuntaisesti, mutta metrin päässä jäljestä. Oma perfektionistinen luonteeni sanoo, että koira on hakoteillä ja mieleni tekisi pysähtyä odottamaan koiran palaamista jäljelle - siihen mihin minä olen jäljen vetänyt. Itse en kuitenkaan ymmärrä hajumaailmaa ja sitä, miten tuuli on saattanut liikuttaa hajua juuri sen metrin verran syrjään. Arvoitukseksi jäänee myös se, että lähtikö Pulmu alkutaipaleella minun hajujeni perään joelle koukatessaan vai onko jäljen päältä loikkinut esimerkiksi metsäeläin, joka on sotkenut jälkeä jokea kohden. Vai oliko joella jotain muuta paljon kiinnostavampaa? Tärkeintä lienee se, että vaikka koira harhautuisi hetkeksi jäljeltä, palaa se myös mielellään takaisin ja jatkaa jäljen perässä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jäljestys meni mukavasti ja koira oli innoissaan. Jäljestyksen päätteeksi lähdimme vielä niityille lenkille ja Pulmu sai kirmailla vapaana. Lenkin aikana ehdin itsekin pohdiskella tuoretta "suoritusta". Jäljestyksen alkutaival ei mennyt yhtä hyvin kuin loppupuolisko. (Taidan olla kovin kriittinen, sillä kaiken kaikkiaan tämähän meni tosi hienosti ja Pulmun työskentelyä oli taas kerran ilo katsella.) Kenties minun pitää itse keskittyä alussa enemmän ja innostaa Pulmua tutkimaan huolella alkumakausta, jotta koira tietäisi täsmälleen mille jäljelle on lähdössä. Taas kerran mieleni valtaa tokosta usein niin tutut ajatukset - treenejä olisi hyvä pohtia etukäteen paremmin ja tietää mitä on tekemässä. Niin vaikeaa, sillä treeneihin on useimmiten mukava rynnätä sen suurempia ajattelematta. Toisaalta en haluaisi puhua treenauksesta. Tämä on tällaista lupsakkaa puuhastelua. Mutta voihan sitä pilkkua viilata silti, vaikka vain puuhastelisi. ;)

After-work

Jäljestystä kotimetsässä

Tänään aloitimme jäljestyspuuhat kotimetsässä. Iltalenkin jälkeen pakkasin kassiin tarvittavat tamineet ja lähdin takapihan poikki lehtipuumetsikköä kohden. Oloni oli vähän epävarma - mistä tiedän millainen olisi sopivan muotoinen ja pituinen jälki Pulmulle? Jotain täytyisi vain koittaa, jotta pääsemme alkuun.

Merkkasin n. 15 metrin pituisen jäljen helppokulkuiseen metsään. Maasto oli pääosin kuivaa lehteä ja nuorien lehtipuiden versoja suurempien puiden keskellä. Tästä johtuen uskalsin luikerrella hieman ja merkitsin reitille pari loivaa kaarretta. Tämän jälkeen lähdin tekemään itse jälkeä. Tajusin heti alkaessani kaataa verta sienen päälle, että unohdin esikastella sienen. Sienen kastelu olisi hyvä tehdä, jotta sieni ei imisi verta niin paljoa sisuksiinsa kuin mitä kuiva sieni tekee. Olin hätäinen ja päätin olla palaamatta kotiin ja jatkoin kuivan sienen veretystä. Aloituspaikalle jäi lammikko verta, kun lähdin vetämään sientä perässäni. Epäilykset heräsivät jo jälkeä vetäessäni. Tuleeko jäljestä heikompi, kun sieni on imenyt veren paremmin sisäänsä? Haistaakohan Pulmu jäljen? En kuitenkaan ehtinyt murehtimaan kysymyksiä liikaa, sillä hyttysit pommittivat sääriäni ja kaulaani.Vedin jäljen ripeästi, mutta huolella. Jäljen päähän jätin porsaan suikaleita kaadoksi. Lähdin sisään empiväisin mielin ja jätin jäljen vanhenemaan puoleksi tunniksi.

Sisällä Pulmu haistoi heti, että nyt on jotain jännittävää tekeillä. Tottakai koira haistoi veren, kun toin sienen sisälle. Pulmu myös haisteli sääriäni kiinnostuneena, sillä olinhan läpsinyt hyttysiä jaloistani käsillä, joihin oli jäänyt hajujäämiä naudan verestä.

Lähdimme takapihan poikki lähestymään metsikköä, johon olin vetänyt jäljen. Pulmu haistoi jäljen jo viisi metriä ennen aloituspaikkaa. Remmin vaihtaminen jäljestysliinaan oli työlästä, sillä koiraa oli pidettävä aloillaan kaksin käsin, sillä etukeno ja veto jäljen suuntaan oli turbovaihteella. Pulmua ei tarvinnut ohjata lainkaan. Koira pyyhälsi suoraan aloituspaikalle, haisteli sitä hetken, mutta vain hetken. Pulmu selvästi muisti mikä jäljestyksessä on ideana eikä jumittunut vuolaisiin hajuihin aloituspaikalle, vaan lähti samantien jäljelle. Koira eteni varmasti. Alussa Pulmu pysähtyi kerran, nosti päänsä ylös ja tähyili sivulleen. Kouluttajamme mukaan tämä kuuluu normaalina elementtinä verijäljestykseen - koira tähyilee välillä näkyykö haavoittunutta eläintä maastossa. Puolen välin jälkeen Pulmu harhautui jäljeltä syrjään. Pysähdyin ja kun liina kiristyi Pulmu katsoi minua hämmentyneenä. Odotin sekunnin, pari - ja koira palasi takaisin pisteeseen, josta oli lähtenyt väärään suuntaan. Sitten mentiin taas nenä tiiviisti jäljen perässä. Kaato löytyi ja koira pisti vakavan näköisenä porsaan suikaleet poskeensa. Jes!

Ensimmäinen itsenäinen jälkemme meni todella mukavasti. Pulmu tietää täsmälleen mistä tässä hommassa on kyse ja nauttii nenätyöskentelystä. Jäljestyksen jälkeen pihakoira puhisi innoissaan takaisin kodin suuntaan. Omakin mieleni oli tyytyväinen. Seuraavalla kerralla valitsen hieman haastavamman maaston tai reilummin pituutta jäljelle. :)

Alkuvalmisteluja: upouusi sieni, jäljen merkkaamisvälineitä ja laimennettua naudan verta.

Toko C - osa 5

Tänään oli hassut treenit. Tunnetilat menivät laidasta laitaan - onnistumisen tunteita ja helppoihin mokiin sortumista. Näillä mentiin tänään:

Vauhdista maahanmeno) Todella hyvä. Menee vauhdilla maahan. Palkkailin välittömästi maahanmenosta ja siitä, kun olen jättänyt koiran maahan ja käynyt n. 4 metrin päässä "kävelyllä". Tein myös sellaista, että jätin koiran makaamaan ja kiersin koiraa ympäri. Pulmu pysyi tosi hyvin paikallaan. Tämä siis sitä ajatellen, että ylemmissä luokissa koira jätetään maahan, kävellään tietyn matkan päähän koiran eteen, kävellään koiran ohi koiran taakse ja palataan koiran viereen.

Käskyn alla pysyminen häiriö-käskyjen alla) Teimme sellaista, että pidin Pulmua perusasennossa samalla, kun vierustoveri rivissä antaa koiralleen "Istu" ja "Maahan" -käskyjä. Pulmu ei reagoinut häiriöihin. Vaihdoimme osia. Minä käskytin omaa koiraani (istu, maahan) ja vieruskaverin koiran piti pysyä oman käskynsä alla. Tämä meni todella kehnosti. Pulmu oli epäröivä ja jouduin antamaan kaksi käskyä liikettä kohden. Lopulta koira "muisti" käskyt ja alkoi toimia yhden käskyn jälkeen.
--> Hieman huolestuttavaa. Olemme tällä viikolla olohuonetreeneissä tehneet spontaaneja istu-maahan-seiso-liikkeitä samalla, kun käyskentelemme pitkin huonetta, mutta asia vaatii panostusta ja tehokuuria.
Teimme vielä sellaista, että kouluttaja tulee lähelle ja huutelee häiriökäskyjä. Pulmu meni useasti helposti halpaan erityisesti "Maahan" -häiriökäskyn kuultuaan. Meille tuottaa muutenkin vaikeuksia pysyä paikallaan käskyn alla.
-->Lähdemme hakemaan staattisuutta käskyn alla pysymiseen.

Paikkamakuu) Ei ollut meidän päivämme. Ahnehdin liikaa ja vaadin koiralta turhan paljon (liian pitkä etäisyys, liian pitkä kesto). Pulmu pomppasi pystyyn. Kahdesti. (Satu, älä ole ahne!) Teimme loppuun helpon harjoituksen ja onnistuimme.
--> Tätä on treenattava enemmän kotona. 

Luoksetulo) Suoriuduimme mainiosti. Jätin koiran istumaan, kävelin n. 10 metrin päähän ja kutsuin luokse. Koira pyyhälsi reippaasti sivulle perusasentoon. Hienosti! Perusasento ei ollut täydellinen, mutta en uskaltanut alkaa hinkkaamaan, sillä pelkäsin, että se pilaisi hienon luoksetulon intoa. Sain kouluttajaltamme vahvistusta siihen, että perusasennon on aina oltava priimaa oli kyseessä sitten luoksetulo tai mikä tahansa muu liike. Kriteerit on aina pidettävä samoina. --> Jatkossa uskallan hinkata ja vaatia Pulmulta parempaa. Mainiosti suoriutuminen on tosi jees, mutta me haluamme pyrkiä täydellisyyteen. ;)

Seisominen seuraamisen yhteydessä) Tämä menee kivasti käsiavulla. Tosin koira jää helposti seisomaan vähän vinoon. (Kauneusseikka!) Pulmu pysyy hyvin seisomassa ja kestää sitä, että kierrän koiraa ympäri ja vaadin kestoa. Taas ahneus iski ja vaadin liikaa - jätin käsiavun pois ja pyysin Pulmua pysähtymään seisaalleen. Koira istui. (Satu, älä ole ahne!) Käsiavusta on pyrittävä irti vähitellen, ei kerrasta. Tämäkin asia tuntuu kovin itsestään selvältä, mutta  treenihurmoksessa ajauduin kokeilemaan koiran rajoja liiikaa.

Noutokapula) Tällä viikolla olemme edistyneet huomattavasti ja meillä on nykyään kestoa. (Läpimurto!) Olen tästä todella iloinen, sillä tämä on tähän mennessä tuntunut luoksepäästävyyden ohella kaikkein vaikeimmalta haasteelta. Nyt lähdetään vaan vaatimaan vielä hieman enemmä kestoa ja seuraavaksi alamme tehdä harjoituksia, joissa Pulmu nostaa kapulan maasta ja tuo sitä minulle. (Jee!)

Pulmu oli lopputreenejä kohden todella uupunut. Tänään teimme päivällä 1,5 h lenkin, joten se yhdessä eilisten jäljestystreenien kanssa saattoi verottaa koiran kapasiteettia. Väsyneenäkin Pulmu jaksaa tehdä töitä. Mutta minkäs sille mahtaa jos väsyneenä käskyt alkavat unohtua ja esimerkiksi "Istu"-käsky kuulostaa täysin vieraalta.

Pulmu herättää hilpeyttä ja sympatiaa treenikavereissamme. Pulmusta puhutaan ihan eri sävyllä kuin muista treenikavereista. Meille nauretaan (hyväntahtoisesti) ja meitä kannustetaan kovasti. (Itsekin nauran meille, sillä puuhastelumme on useimmiten todella hauskaa.) Pulmu on sellainen iki-pentu, jonka touhuja on mukava seurata. Tänään kurssikaverimme hurrasivat ja iloitsivat, kun näkivät meidän noutokapulan pitoamme. Säheltävästä ja hermostuksissaan aivastelevasta ja röhkivästä pihakoirastani tuskin koskaan tulee paimenkoiran kaltaista toko-nörttiä, mutta on se vaan upeaa tajuta, että edistystä tapahtuu ja että adhd:kin saattaa oppia työmoodiin. Olen todella ylpeä Pulmusta. On se niin ihana.

Makkarajälki

Tänään oli jäljestyskurssimme viimeinen kerta. Aiheena oli makkarajälki, joka on keino tutustuttaa koiraa ihmisjäljen jäljestykseen. Jälki tehtiin pellolle ja se aloitettiin tamppaamalla aloitusmerkille kolmion muotoinen alue, johon ripoteltiin nameja. Kolmionkärjestä lähdettiin tallaamaan jälkeä tihein ja tömäyttelevin askelin siten, että joka askeleen (jäljen) päälle tiputettiin nami. Kuulostaa helpolta, mutta tämä tipukävely oli sangen raskasta ja vaati huolellista tasapainoilua namin asetteluvaiheessa. Hetken jo ajattelin, että tämä saa olla viimeinen makkarajälkeni. Selvisin kuitenkin loppuun asti ilman sen suurempia kompurointeja. Viimeisen jäljen päälle jätin suuren namikeon. 

Makkarajäljen aloituskolmio

Makkaroita makkarajäljelle

Pulmu oli tavallisen riemuissaan päästessään pelipaikalle. Lähestyin koiran kanssa kohtisuorasti jäljen aloituspaikaa. Jäin n. 1,5-2 metrin päähän aloituspaikasta. Pulmu oli ihmeissään ja katseli minua käskyä odottaen. Odotin, että koira tajuaisi itse lähellä lymyävän jäljen aloituskohdan. Sain odottaa tovin, mutta lopulta Pulmu tajusi, että mitään käskyä ei tule ja löysi aloituskohdan. Nuuhkittuaan ja naposteltuaan namit kolmiosta koira empi kotvan, mutta lähti sitten hitaasti oikeaan suuntaan. Tämä jälki oli selvästi vähän ihmeellisempi juttu kuin aikaisemmat. Välillä Pulmu pysähtyi syömään nameja. Vauhtiin päästyään Pulmu alkoi kuitenkin skippaamaan makkaroita ja pisteli poskeensa vai muutamia herkkuja sieltä täältä. Nenä kävi kuumana ja Pulmu nuuhki ahkerasti.  Loppupuolella koira yhtäkkiä nosti päänsä ylös ja lähti täysin syrjään jäljestä, sen jälkeen loikkasi minun taakseni, jossa ihmetteli hetken tilannetta. Odotin rauhallisesti. Sitten Pulmu lähti taas jäljelle ja eteni varmasti loppuun saakka.

Pohdimme kouluttajan kanssa, että oliko Pulmun harha-askel merkki väsymisestä. Saattaa olla. Pulmu ei kuitenkaan näyttänyt turhautuneelta, vaan työskentely oli selkeää ja määrätietoista. Kyseinen harha-askel ei myöskään näyttänyt olevan peräisin ympäristön häiriöistä, sillä Pulmu ei juuri ympäristöä ihmettele jäljellä ollessaan. Epäilen, että jälki oli meille hieman liian pitkä ja koiran ajatus eksyi hetkeksi. Kivaa on se, että vaikka tällaista tapahtuisi niin Pulmu löytää nopeasti takaisin työmoodiin. Jäljestys on selvästi Pulmun juttu.

Lähdin kurssille, jotta saisin ohjeistusta itsenäisen mejä-harrastuksen pariin. Tämä kurssi oli todella onnistunut avaus uudelle harrastukselle - ja ylitti odotukseni. Eri jäljistä mielekkäimmäksi koin verijäljen. Lieneekö kyseessä se, että Pulmun keskittyminen verijäljellä oli todella vakuuttavaa. Verijälki on myös se, jota alunperin pohdiskelin, kun etsin jäljestyskurssia. Tonnikalajäljestä ja makkarajäljestä on meille varmasti myös paljon iloa, sillä pelkkää verijälkeä ei voi kouluttajamme mielestä tehdä viikottain, sillä se on koiralle kaikkein raskain.

Kipinä on syttynyt. Taidanpa ensi viikolla lähteä koittamaan jäljen tekemistä ihan itsenäisesti. Naapureita on jo varoitettu omituisesta hiipparista, joka vetää tonnikala-sukkahousua pusikoissa... :D

Etevä jäljestäjä

Toko C - osa 4

Aina ei mene niinkuin elokuvissa.  Tämän päivän tokotreenit olivat keskittymisen osalta vaikeat ja tokosalissa kaikui Pulmun itkuvirsi hermostuneiden aivastelujen saattelemana. Lieneekö koiralla pientä peliväsymystä - onhan takana melko intensiivinen viikko...

Nouto) Aloitimme noutokapulalla, joka kuuluu nykyään sarjaan verenpaineeni nostattajat. Meillä ei vielä noudeta. Meillä yritetään pitää kapulaa suussa ja saada kestoa pitoon. Olen häseltänyt asian parissa jo jonkin aikaa ja kysynyt vinkkejä lähes jokaiselta tuntemaltani tokoharrastajalta ja -kouluttajalta. Tänään koitin saada kestoa siten, että a) koira nostaa kapulaa maasta, b) pidän kapulasta kiinni, c) yritän antaa odota-käsimerkkiä samalla, kun koira ottaa kapulan suuhun, d) yrittämällä kiinnittää koiran huomiota muualle, kun kapula on suussa, e) nousemalla ylös ja houkuttelemalla Pulmua luokse kapula suussa. Tuloksena täyssählinki ja uskon menetys. Olin jo heittämässä kirvestä kaivoon, mutta onneksi kouluttaja jaksoi valaa uskoa meihin. Hänen mielestään minun on oltava kovempi ja vaadittava koiralta enemmän. Palkkaa ei saa antaa väärällä hetkellä (kapula tippuu, lähtee lentoon, kapulaa aletaan jäytää) ja palkataan vain (!), kun saadaan kestoa. Vaikka sitten menisi reippaasti pieleen ja saataisiin vain yksi onnistuminen viiteentoista sählättyyn suoritukseen nähden. Pulmulta meni tietysti hermo ja koira aloitti itkemisen ja kahta pahemman sähellyksen. Pysyin kovana. Koira sähelsi. Pysyin kovana. Saimme pari hyvää pitoa. Yksi tuli ihan vahingossa. Kapula "unohtui" Pulmun suuhun, kun huomio kiinnittyi vieressä treenaavaan heiluhäntään. Edelleenkään Pulmulla ei ole mitään hajua, että mitä vaadin häneltä. Jatketaan silti tällä linjalla ja näiden "vahinkojen" metsästämistä. (Huh! Tämä on niin vaikeaa!)

Seuraaminen) Seuraaminen meni niin ja näin. Jos katson suoraan eteenpäin (kävelen normaalisti) niin Pulmu vetäytyy kauemmas, kun yrittää löytää katsekontaktia. Yleensä katson aina koiraa, sillä haluan tietää missä tuo puuhapete hölköttää. En siis voi vaihtaa pään suuntaa yht´äkkiä eteenpäin, sillä koira hämääntyy tästä totuttuaan siihen, että katsekontakti on helposti saatavilla. Säätöä oli myös muissa liikkeissäni (jäykkä vasen käsi), palkkauksen suunnassa, käden hakeutumisessa taskuun huomaamattani, koiran perusasentoihin hakeutumisessa (aivastuksia ja hermojen menetystä). Ei parasta seuruu-treeniä meiltä.

Kaukokäskyt) Jatkoimme liikeratajumpalla. Se meni sählingiksi, koska Pulmu tässä harjouituksessa  kuumenee lähes aina nameista. Otin koiran eteeni ja aloin tehdä istu-maahan-istu -liikkeitä ilman namiapuja, sillä tässä Pulmu ei pystyisi hipsimään luokseni tai toisaalta kiihtyisi nameista. Vauhti hidastui selvästi ja koira alkoi vätystellä. Pulmu myös unohti useaan otteeseen mitä "Istu" -käsky tarkoittaa. (What?) Hämäännyin tästä taas itse ja siitähän Pulmu meni sekaisin ja alkoi tarjoamaan kaikkea muuta paitsi istumista. (Huokaus.) Siirryimme leikkimään mustekalan kanssa.

Istuminen paikallaan) Jätimme koirat riviin istumaan ja kukin ohjaaja kävi haluamansa matkan päässä odottamassa. Vaihtelin kestoa ja matkaa. Tämä meni hyvin.

Luoksetulo) Jätin Pulmun istumaan ja kävelin n. 10 metrin päähän. Kutsuin sivulle, mutta en odottanut koiran tulemista perusasentoon, vaan lähdin leikittämään lelulla, kun Pulmu oli n. puolessa välissä. Haimme siis intoa ja vauhtia. Lelu ei ollut tarpeeksi kiinnostava, joten toistimme saman isojen namien kanssa. Tässä luoksetulossa oli enemmän potkua.

Paikallaan makaaminen) Koirat jätettiin riviin makaamaan. Poistuin n. 5 metrin päähän ja odotin 30 sekuntia ennen palaamista koiran luokse. Tämä meni hienosti. Tämän jälkeen tein lyhyempiä kestoja ja vaihtelin matkaa. Pulmu alkoi osoittaa lieviä hermostumisen merkkejä, mikä ei ole ihme, sillä vieressä istui/makasi/puuhasteli 8 kuukauden ikäinen liikkuvaa sorttia oleva pentu.

Nämä treenit uuvuttivat minut - ja koiran. On hyvä muistaa, että vaikka viime aikaiset treenimme ovat menneet todella mukavasti niin Pulmullakin on rajansa kuinka paljon treenejä hän jaksaa viikossa painaa. Jäljestys on meille uutta ja viikonlopun pihakoiraleiri  verotti paljon pienen koiran kapasiteettia. Vaikka itse koin tämän päivän treenit vaikeiksi, niin kouluttajamme mielestä Pulmu työskenteli hyvin. Hän myös moneen kertaan totesi miten kivaa on katsella Pulmun puuhia, sillä Pulmu on todella innokas oppilas. Näinhän tuo on. Pulmun kanssa on kiva tehdä, sillä vaikka keskittyminen on välillä vaikeaa niin ainakin koirassa on tekemisen meininkiä ja draivia. Ja sehän tekee tästä kaikesta kivaa ja vaivan arvoista. :)