Merkkasin n. 15 metrin pituisen jäljen helppokulkuiseen metsään. Maasto oli pääosin kuivaa lehteä ja nuorien lehtipuiden versoja suurempien puiden keskellä. Tästä johtuen uskalsin luikerrella hieman ja merkitsin reitille pari loivaa kaarretta. Tämän jälkeen lähdin tekemään itse jälkeä. Tajusin heti alkaessani kaataa verta sienen päälle, että unohdin esikastella sienen. Sienen kastelu olisi hyvä tehdä, jotta sieni ei imisi verta niin paljoa sisuksiinsa kuin mitä kuiva sieni tekee. Olin hätäinen ja päätin olla palaamatta kotiin ja jatkoin kuivan sienen veretystä. Aloituspaikalle jäi lammikko verta, kun lähdin vetämään sientä perässäni. Epäilykset heräsivät jo jälkeä vetäessäni. Tuleeko jäljestä heikompi, kun sieni on imenyt veren paremmin sisäänsä? Haistaakohan Pulmu jäljen? En kuitenkaan ehtinyt murehtimaan kysymyksiä liikaa, sillä hyttysit pommittivat sääriäni ja kaulaani.Vedin jäljen ripeästi, mutta huolella. Jäljen päähän jätin porsaan suikaleita kaadoksi. Lähdin sisään empiväisin mielin ja jätin jäljen vanhenemaan puoleksi tunniksi.
Sisällä Pulmu haistoi heti, että nyt on jotain jännittävää tekeillä. Tottakai koira haistoi veren, kun toin sienen sisälle. Pulmu myös haisteli sääriäni kiinnostuneena, sillä olinhan läpsinyt hyttysiä jaloistani käsillä, joihin oli jäänyt hajujäämiä naudan verestä.
Lähdimme takapihan poikki lähestymään metsikköä, johon olin vetänyt jäljen. Pulmu haistoi jäljen jo viisi metriä ennen aloituspaikkaa. Remmin vaihtaminen jäljestysliinaan oli työlästä, sillä koiraa oli pidettävä aloillaan kaksin käsin, sillä etukeno ja veto jäljen suuntaan oli turbovaihteella. Pulmua ei tarvinnut ohjata lainkaan. Koira pyyhälsi suoraan aloituspaikalle, haisteli sitä hetken, mutta vain hetken. Pulmu selvästi muisti mikä jäljestyksessä on ideana eikä jumittunut vuolaisiin hajuihin aloituspaikalle, vaan lähti samantien jäljelle. Koira eteni varmasti. Alussa Pulmu pysähtyi kerran, nosti päänsä ylös ja tähyili sivulleen. Kouluttajamme mukaan tämä kuuluu normaalina elementtinä verijäljestykseen - koira tähyilee välillä näkyykö haavoittunutta eläintä maastossa. Puolen välin jälkeen Pulmu harhautui jäljeltä syrjään. Pysähdyin ja kun liina kiristyi Pulmu katsoi minua hämmentyneenä. Odotin sekunnin, pari - ja koira palasi takaisin pisteeseen, josta oli lähtenyt väärään suuntaan. Sitten mentiin taas nenä tiiviisti jäljen perässä. Kaato löytyi ja koira pisti vakavan näköisenä porsaan suikaleet poskeensa. Jes!
Ensimmäinen itsenäinen jälkemme meni todella mukavasti. Pulmu tietää täsmälleen mistä tässä hommassa on kyse ja nauttii nenätyöskentelystä. Jäljestyksen jälkeen pihakoira puhisi innoissaan takaisin kodin suuntaan. Omakin mieleni oli tyytyväinen. Seuraavalla kerralla valitsen hieman haastavamman maaston tai reilummin pituutta jäljelle. :)
 |
| Alkuvalmisteluja: upouusi sieni, jäljen merkkaamisvälineitä ja laimennettua naudan verta. |
Pituuden tai maaston muuttamisen sijaan yksi hyvä vaihtoehto olisi pidentää jäljen laskeutumisaikaa (tai sekä pituutta että laskeutumisaikaa), koska se saattaisi tuoda Pulmulle vähän enemmän malttia tuohon touhuun. Tuoreen puolituntia vanhan jäljen kanssa homma menee yleensä siihen, että alkumakaukselta pyyhälletään jäljelle kauheella kiireellä.
VastaaPoistaJuu se laskeutumisajan pidentäminen on tottakai yksi vaihtoehto, mutta ei liikaa haasteita kerralla! :) Pulmulla on tällä hetkellä malttia juuri sen verran kuin sitä tarvitaankin ja keskittyminen on tosi hyvää. Mielestäni on hyvä, että koiralla on myös vauhtia (= intoa), kunhan se pysyy kohtuullisena ja kuono maassa niinkuin meillä nyt pysyy. :)
PoistaJoo ei toki liikaa haasteita kerralla, mutta kun se vaikuttaa Pulmulla sujuvan jo tosi hyvin niin kannattaa jo pidentää sitä laskeutumisaikaa, jolloin haju ei ole niin voimakas ja "hajutunneli" on pienempi. Liian tuoreita jälkiä tehdessä lopputuloksena voi olla se, että koirasta tulee huolimaton jäljestäjä.
PoistaKuulostaa järkevältä. En osaa oikein ajatella noin pitkälle, kun tässä nyt vaan puuhastellaan omaksi iloksi. En usko, että kukaan koskaan pyytää meitä mihinkään hirvimetsälle mukaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä... ;)
PoistaPakko suunnata itsekin metsään joku päivä, kunhan tässä ehtisi.
VastaaPoistaKannattaa lähteä jos suinkin ehdit pentukiireiltä. Eikös sullakin oo metsää siinä ihan tien toisella puolella niin saisit nopsasti tehtyä jäljen. :)
PoistaMe ei itseasiassa olla koskaan edes kokeiltu tuoretta verijälkeä, kun olen antanut itseni ymmärtää kunnolla laskeutuneen olevan parempi. Teen aina jäljen jo edellisenä päivänä.
VastaaPoistaTämä on kyllä ihan parasta touhua! Taas viimeksi olin ihan epäuskoinen, kun pihakoira selvitti puolikilometrisen ryteikköjäljen tuosta vaan <3
Mä olen tässä lajissa vielä täysin raakile, joten aloittelen harrastusta alkeiskurssin oppien ja netistä imettyjen ohjeiden mukaan. Tuore jälki lienee se helpompi aloitus, mutta seuraavaksi olisi tarkoitus vähän pidentää laskeutusmisaikaa ja pituutta. Tai jompaakumpaa. :D
PoistaPuolikilometrisen!! Voi Wau! Olettepa eteviä! Millä sä muuten mittaat tuon matkan/askeleesi? Entä paljonko käytät merkkejä reitillä tuollaisella matkalla? :)
Mekin ollaan viikonloppukurssin jälkeen ihan itseoppineita :D Varmaan tehdään moni juttu ihan pieleen, mutta ei haittaa kun kaikilla on kivaa!
PoistaYritän aina laskea askelpareja, mutta samalla on Sports Tracker päällä ja se on useimmiten hyvin eri mieltä matkasta. Eihän se taida kovin tarkka olla, mutta aika hyvin saa osviittaa tuliko talsittua 300 vai 500 metriä. Ei me sentään kartan kanssa mitään suunnitelmia jakseta tehdä :D
Pikaisen laskutoimituksen mukaan mulla näytti nauhassa olevan joku 60-70 merkkiä ja kyllä ne yleensä suurin osa tulee käytettyä. Voisi kyllä merkata välillä vähän paremmin, kun joskus koira on meistä kolmesta se joka on eniten perillä jäljen kulusta ;)
Sports tracker onkin hyvä idea. Kunhan vaan saadaan tätä jäljen pituutta vähän pidemmäksi siitä 15 metristä... ;)
PoistaMun täytynee alkaa askartelemaan lisää noita pyykkipoikamerkkejä. :D