Ympäristöharjoittelua

Elämä Espoossa metsän vieressä ja järven läheisyydessä on kotoisaa ja rauhallista. Tyystin erilaista kuin Pulmun pentuajan maisemissa, lähiössä juna-aseman nurkalla. Senpä vuoksi lähdin viikonloppuna Vapun kanssa pyörimään kaupungin hulinaan, ettei koira aivan tuudittautuisi pelkkään hiljaisuuteen. Samalla päätin ottaa ilon irti myös julkisilla matkustamisesta. (Sosiaalistamista, sosiaalistamista!)

Mukavuudenhaluisena ja koiran energiaa säästääkseni lähdimme kotoa autolla ja ajoimme Vantaankosken junaparkkiin. Sieltä jatkoimme lähijunalla Helsinkiin ja päärautatieasemalle. Vappu oli kovin kiinnostunut ihmisistä ja aseman yleisestä hyörinästä. Heti, kun pentu alkoi osoittaa jännittämisen merkkejä pysähdyin odottelemaan, että Vappu hakee minuun oma-aloitteisesti katsekontaktin, saa namia ja rauhoittuu. Tämä diili oli molempien mieleen ja saimme tehokasta kontaktitreeniä haastavassa ympäristössä.

Päärautatieasemalta jatkoimme Kaisaniemen puistoon, jonka läpi tallustimme kohti Hakaniemen toria. Matka tuntui pitkältä - olihan puistossa monenmoista ihmeteltävää - kävelijöitä, pyöräilijöitä, lastenvaunuja, koiria... Hyvää hihnassakulkemis-treeniä toisin sanoen. :) Hakaniemen torilla riitti uudenlaista kummasteltavaa ja Vappu alkoi vaikuttaa väsyneemmältä. Jatkoimme samalla mentaliteetilla eli pysähdyin vilinään ja koiran hakiessa kontaktia (ja jättäessä ympärillä olevan vilskeen), kehuin ja palkkasin. Kohtasimme iloisia torillakävijöitä ja kukkien myyjiä, jonka jälkeen palasimme pikkuhiljaa samaa reittiä päärautatieasemalle. Sieltä jatkoimme junalla Vantaankoskelle. Junassa Vappu nukkui sylissäni suuren seikkailun väsyttämänä. Tämä oli hyvä päivämatka - ja mainiota ympäristöharjoittelua pienelle koiralle.

Pieni matkalainen junassa

Tänään jatkoimme ympäristöharjoittelun parissa ja kävimme tekemässä kontaktiharjoituksia Espoon keskuksessa. Tällä kertaa pyörimme parkkihallissa ja Entressen edustalla autotien vieressä. Tämä oli pientä verrattuna viime viikonloppuun, mutta ainakin betoninen ja kaikuva halliympäristö tuli tutuksi. Tulevan harrastuskoiran on totuttava monenmoisiin halleihin ja lattiamateriaaleihin. Ritilälattiaakin koitettiin tänään. Nou probs! -tuumasi Vappu. :)

Pentukoulussa, osa 2 ja 3

Viimeksi kirjoittaessani Vappu oli kipeänä. Tuo viikonloppu tuntuu olevan jo kaukana takana, sillä antibiootit osoittivat taas kerran voimansa jo lääkekuurin ensimmäisenä päivänä. Sen jälkeen Vappu on ollut taas käyttäytymisestä päätellen täysin entisensä. :)

Meillä on ollut huonoa tuuria Vapun pentukoulun kanssa. Vappu sairasteli, kouluttaja sairasteli ja kouluttajan koirakin joutui yllättävään operaatioon. Onneksi Koirakoulu Visio on osoittautunut paitsi koulutuksellisesti laadukkaaksi paikaksi, myös joustavaksi tuntien järjestämisten suhteen - ja olemme jo saaneet korvattua kaksi menetettyä tuntia.

Molemmilla näistä kerroista olemme panostaneet vahvasti kontaktiharjoituksiin ja aloittaneet luopumisen harjoittelemista. Äärimmäisen tärkeitä taitoja, joita ei voida työstää liikaa. Olemme päässeet harjoituksissa mukavasti eteenpäin. Minä olen se heikoin lenkki. Milloin oma motoriikkani ei toimi, milloin namikäsi elää omaa elämää, milloin lipsun kriteereistäni. Joskus vaadin liikaa, joskus liian vähän. Pentukoulu on siis äärimmäisen hyvää harjoitusta myös emännälle...

Vappu hakee hanakasti katsekontaktia vierellä kulkiessa. Sain tästä palautetta, että sikäli-mikäli haluan alkaa tokoilemaan (Kyllä, haaveilen edelleen siitä pilkunviilaus-tokosta) niin kannattaisi jo varhaisessa vaiheessa kiinnittää huomiota palkkaamiskohtaan. Vappu hakeutuu melko kauas säärestäni, joten nyt olisi syytä alkaa palkkaamaan toko-seuraamisen kannalta ihanteelliseen kohtaan, polven viereen. Kouluttajamme herätti myös ajatuksen, että kenties katsekontaktin hakeminen ei ole paras mahdollinen vaihtoehto toko-koiralle (Toko-koira - kuulostaapa mukavalta!), vaan kontakti voisi olla parempi "siirtää" esim. olkapäähän tai kylkeeni. Se helpottaisi tulevaa tokoilua ja seuraamista, kun koiran ei tarvitsisi katsoa niin ylös. Jäin sulattelemaan tuota asiaa. Pitäisikö siis vaihtaa kriteeriä ja jättää palkkaamatta katsekontaktista? Tuo tuntuu musertavalta - onhan kyseessä pentu, joka on äärimmäisen liikuttava hakiessaan ahkerasti katsettani. Juuri sitä mitä olemme eniten opettaneet Vapulle näiden yhteisten viikkojemme aikana. (Huokaus! Jään miettimään tätä asiaa.)

Luopumisen harjoitteleminen on alkanut mukavasti. Aluksi harjoittelimme luopumista siten, että nami on nyrkissä ja mitään ei tapahdu niin pitkään kuin koira on kiinnostunut nyrkin sisällöstä. Kun koira luopuu tästä, tulee naksu, nyrkki aukeaa ja koira saa namin. Pikkuhiljaa aloin vaatia, että Vappu luopuessaan hakee katsekontaktin ja sitten vasta saa namin. (Check!) Nyt työstämme seuraavaa vaihetta eli sitä, että nami on avoimella kädellä, käsi menee nyrkkiin jos koira havittelee namia, mutta kun koira luopuu avoimella kädellä olevasta namista niin tulee naksu ja nami. Tämäkin on alkanut jo sujumaan. Paljon tarvitaan silti vielä harjoitusta ja jotenkin pitäisi alkaa liittämään käskysanaa mukaan. (Se tuntuu aina alussa niin toivottomalta.)

Viime viikon pentukoulu pidettiin poikkeuksellisesti tekonurmipohjaisessa agilityhallissa. Tämä oli mainio juttu, koska saimme harjoitusta uudenlaiseen lattiamateriaaliin ja treenitilaan. (Ympäristöharjoittelua!). Tällä viikolla treenit pidettiin normaalisti Visiolla, mutta lisähäiriötä toi se, että yhden pennun treenatessa muut (kaksi pentua) odottivat samassa tilassa vuoroaan. (Häiriötreeniä!) Pieniä asioita, mutta pennun oppimistilanteen kannalta suuria asioita.

Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Koirakoululla ja kotona.

Kontaktitreeniä lenkkipolulla 

Koiranpentu sairastaa, häntä hellikäämme - osa 2

Olemme saaneet viettää ihanaa pentuaikaa Vapun kanssa jo neljä viikkoa. Sunnuntai-iltana tuli kuitenkin murheita, kun Vappu alkoi toistamiseen osoittaa virtsatieinfektion merkkejä. Oireet olivat vähäisempiä kuin viimeksi, mutta pissaamistarve oli selvästi tihentynyt. Välillä Vappu riehui Pulmun kanssa kuin mielipuoli. Ruokaakin pyysi vaativan näköisenä. Sitä paitsi pennut pissaavat usein. Sen vuoksi pähkäilimme tunnin pari, että voiko pentu todella olla taas sairas vai olemmeko ylihuolehtivaisia pöhköjä. Päätimme kuitenkin lähteä päivystykseen.

Saavuimme Univetiin puolen yön paikkeilla. Sisällä oli arviolta tunnin jono, jonka hännille asetuimme (soitettuamme myös Viikkiin, jossa oli usean tunnin jono). Odottaessamme hoitaja alkoi työstää Vapun pissanäytettä. Parin tunnin odottelun jälkeen saimme tiedon, että henkilökunta oli aloittamassa toisen potilaan hätäleikkausta, jossa tulisi menemään useampi tunti. Varasimme aamuksi ajan ja lähdimme kotiin nukkumaan. Yö jäi lyhyeksi ja siitäkin osa meni murehtiessa. Koira oli vaisumpi ja kipeän oloinen, vaikkei herättänytkään pissalle kuin kerran yön aikana.

Aamulla Ossi lähti Vapun kanssa lääkäriin. Yöllä viljelty näyte kasvoi jo selvästi ja virtsatieinfektion tunnusmerkit olivat selvät. Vappu sai taas kipupiikin, antibioottia sekä tuliaisina antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä. Harmillista, että pieni koira sai kurjan vaivan jo toisen kerran... Toivotaan, että pääsemme taudista eroon lopullisesti. Niin tai näin, tällä kerralla menemme antibioottikuurin loputtua kontrollikäynnille varmistumaan tilanteesta.

(Tänään Vappu on ollut jo täysin entisellään. Reipas, riehakas ja iloinen pieni pikkukoira.)