Pakkailua

Alkuviikko on kulunut kotona hyöriessä ja pyöriessä. Pulmu on katsellut toimintaa ymmyrkäisenä. Nuori koira aistii, että jotain alkaa pian tapahtumaan...

Vielä eilen neuloin Pulmulle uutta villapaitaa. (Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.) Eilen myös tuunattiin Pulmun makuupussi valmiiksi eli lyhensin pussin pituuden puoleen ja Ossi viritti makuupussin suulle pneumatiikkaletkua edesauttamaan pussiin pääsemistä. Joustoremmikin paikattiin, sillä se oli järsitty puoliksi. 

Pulmun ikioma makuupussi viime silausta vaille valmiina. Pulmu kotiutui välittömästi pussiinsa ja tarkkailee sieltä ympärillä olevaa hösellystä.

Illalla pakkailimme rinkkoja. Olimme valloittaneet "Pulmun koirahuoneen" tätä tarkoitusta varten ja Pulmu katseli kummissaan olohuoneen puolelta (koiraportin huonommalta puolelta). Vähitellen rinkat alkoivat täyttyä ja lattiapinta paljastumaan. Ossi on vakuuttunut, että olemme unohtaneet jotain, sillä hänen rinkkansa on 5 kiloa kevyempi kuin yleensä. Oma rinkkani on kyllä aivan tarpeeksi painava ja olen melko vakuuttunut, että meillä on mukana kaikki tarpeellinen. Erämaassa totuus sitten nähdään.

Hallittu kaaos ja the art of packing.

Tänään alamme olemaan valmiita lähtöön. Hyvä näin, sillä Pasilan autojuna-asemalla lastaaminen alkaa 7 tunnin päästä...

Seikkailu alkakoon ja nokka kohti Pohjoisen karua kauneutta.

Pihakoirien Open Show Virttaalla

Tänään juhlittiin Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry:n 10-vuotistaivalta Open Shown merkeissä Virttaalla. Open Show on pihakoirien epävirallinen näyttely, johon tänä vuonna osallistui liki 70 koiraa. Huikeaa!

Hellepäivä oli kaunis joskin paahteinen. Virttaan työväentalon nurmikenttä täyttyi iloisesta puheensorinasta, riehakkaista pihakoirista, retkituoleista, auringonvarjoista ja näyttelyteltoista. Alueen keskiössä olivat kaksi kehää, joissa koirien arvostelu tapahtui. Kehän laitamilla, vehreällä nurmella oli mukavaa vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa ja tutustua myös uusiin pihakoiraihmisiin. Minglaaminen ja lupsakka jutustelu olikin ehdottomasti päivän parasta antia!!

Itse näyttelyäkin oli toki odotettu innolla. Open Shown tuomareina toimivat tanskalainen pihakoirakasvattaja Julie Samalsson sekä paljon mm. match showssa tuomaroinut Monica Ananin Suomesta, joista jälkimmäinen arvosteli Pulmun ja muut pennut. Oli ilo olla Monican tuomaroitavana, sillä hän paneutui työhönsä huolella, antoi pennuille aikaa ja puntaroi päätöksiään tarkasti. Narttupentujen (7-9 kk) eli meidän luokassamme oli 4 penttua, joista kaikki olivat vanhoja tuttuja Pulmulle: Soni (uimamaisteri, johon tutustuimme Helsingin koirauimalassa), Jentta (Pulmun melkein sisko) ja Nelli (Pulmun sisko). 

Kehässä auringon paahteessa työskentely oli uuvuttavaa ja kontakti Pulmuun oli melko hukassa alkumetreiltä lähtien. Kehän ympäri liikkuminen oli haastavaa, koska nurmikon hajut vetivät puoleensa. Nameista ei ollut apua... Seisominen oli vähintään yhtä vaikeaa. Kuvat kertovat totuuden. :)

Vetokoira...

Seisomisen sijaan istua kökötettiin useampaan otteeseen.

Välillä saatiin myös nappisuorituksia ja Pulmu jaksoi seisoa kauniisti!

Tänään pöytätyöskentely meni nappiin ja olen siitä todella tyytyväinen. Pulmu seisoi pöydällä reippaasti ja nyt tuntuu, että tämä alkaa sujua todella hyvin. Olen todella ylpeä Pulmusta ja tästä edistysaskeleesta! Muutoinkin on muistettava, että Pulmu on vielä kovin nuori ja pennun elkeet saavatkin näkyä. Joten mitäs pienistä ja siitä, että seisominen ei koko ajan ollut erityisen kiinnostavaa! :D

Pöydällä tuomarin arvioitavana.

Tuomari piti kovasti Pulmun ilmeestä ja kasvoista. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tuomari arvioi Pulmun parhaaksi narttupennuksi ja arvostelu meni näin:

"Kaunis, ilmeikäs pää, liikkuu hyvin. Hyvä pigmentti. Hyvin kulmautunut."

Mielenkiintoinen yksityiskohta arvostelussa on se, että rodunomainen lähestyttäessä -kohta on ruksittu ja sitä on korostettu huutomerkillä (!).

Jatkoimme tästä suoraan Paras pentu -kilpailuun, jossa vastassamme oli paras urospentu, Jiro. Jos aiemmin oli haasteita ja kontakti hukassa niin nyt veto oli Pulmusta täysin poissa ja oleminen onnistui vain istuen. Nimeään tai muita käskyjä Pulmu ei tunnistanut ja istuessaankin katseli avan muualle kuin oman kehän tapahtumiin. Parhaan pennun tittelin voitti supersuloinen ja veikeän näköinen Jiro-poika. Mahtavaa Jiro ja paljon onnea!!! Voitto meni oikeaan osoitteeseen! :)

Pulmu jurnuttaa ja handlerinkin hymy alkaa hyytyä, kun mikään kikkakolmonen ei toimi. :)

Kisaaminen jatkui lounastauon jälkeen lystikäissä merkeissä Paras Pari -kilpailussa, jossa Ossi ohjasi Pulmu&Manu-parivaljakkoa. Tehtävä oli haastava, mutta hauska. Suurilta katastrofeilta säästyttiin, vaikka aamupäivän harjoituksissa parivaljakko pyöri väkkäränä pitkin nurmikkoa. 

Manu seuraa terhakkana, Pulmu haaveilee.

Open Shown jälkeen suuntasimme vielä porukalla paikalliseen uimapaikkaan, jossa koirat pääsivät vilvoittelemaan. Pulmu tyytyi läpsyttämään rantaviivaa tassuillaan, mutta ei uskaltanut uimaan. Pikon kanssa löytyi yhteinen sävel ja kaksikko kirmaili pisin polkuja keppileikkisillä ja otti painiotteluita beachilla. 

Piko taktikoi keppiä itselleen ryöpsyttämällä hiekkaa Pulmun naamalle. :)

Lepohetki pitkän päivän jälkeen.

Open Showsta on puhuttu pitkin vuotta - eikä suotta! Päivä oli kaikinpuolin todella mukava ja nautin tapahtumasta suuresti. Suuret kiitokset ahkeralle talkooporukalle, joka järjesti tämän lämminhenkisen tapahtuman!! Ensi vuonna uudestaan.

Sunnuntain häiriötreenit

Tänään lähdimme Pulmun kanssa viettämään sunnuntai-iltaa Ikean parkkipaikalle häiriötreenien merkeissä. Pulmu oli loikoillut koko päivän yksin kotona, joten energiaa ja intoa oli riittävästi. Koiran ohjaaja (minä) taas oli melko kuutamolla ja väsähtänyt viikonlopun riennoista. Treenitasku unohtui kotiin ja treeneihin ei ollut mitään suunnitelmaa. (Voivoi!) Onneksi sentään nakkipussi ja koira oli muistettu ottaa mukaan. 

Treenailimme Helenan ja Essi-pihiksen kanssa ja myös Huka-pihakoira teki taustalla näyttelytreenejä. Hyvää häiriötä siis! 

Tänään treenailin Pulmun kanssa paljon seuraamista. Koitimme myös pari toistoa liikkeestä maahanmenoa (Onnistui!) ja liikkestä pysähtymistä. Pysähtyminen on sen verran vaikea juttu, että päätin itsekin pysähtyä Pulmun viereen ja viimeisellä toistolla ottaa muutaman askeleen poispäin. Teimme myös paikka-makuuta silloin, kun toiset koirat eivät olleet välittömässä läheisyydessä ja sain mukavasti otettua etäisyyttä Pulmuun ja onnistuneita toistoja. (Jes!)

Rupattelutuokioiden aikana Pulmu innostui Helenasta ja Essistä ja teki toisinaan pieniä spurtteja koirakon suuntaan. Kun tämä ei tuottanut tulosta niin istuttiin nätimmin. Sitten taas yritettiin uudestaan... Häiriössä keskittyminen on kovin haastavaa ja tarvitsemme vielä paljon, paljon harjoitusta. Mahtaako valmista tulla koskaan? Tiedä sitä, mutta ainakin treenaaminen on kivaa! :)

Treenien jälkeen istahdin hetkeksi retkituoliin nauttimaan ilta-auringosta. Kauaa en ehtinyt rentoutua, kun Pulmu ehti jo ruopsuttaa kuopan asfaltin ja nurmikon rajalle. Päätin kerätä kimpsuni ennen kuin tuo kaivautuisi Kiinaan. Parempi pysyä hyvissä väleissä Ikean kanssa ja pitää paikat puhtaana, että päästään toistekin treenaamaan!

Pulmu pitää taukoa häiriötreeneistä.

Kiitos treeneistä Helenalle ja koko poppoolle! :)

Leirielämän harjoittelua

Parin viikon päästä koittaa odotettu kesälomareissumme, jolloin suuntaamme käsivarteen vaeltamaan. Pulmu on tästä suunnitelmasta vielä autuaan tietämätön ja noviisi mitä tulee leirielämään. Lähdimme harjoittelemaan telttailua Nuuksioon, jotta yöpyminen retkiteltan apsidissa (= teltan eteisessä) ei tulisi pienelle koiralle aivan yllätyksenä, kun teltta ensi kerran pystytetään tunturimaastoon. Pulmulla ei ole lupaa yöpyä teltan puolella, sillä teltan pohjakangas on tavattoman ohutta ja vaarana on kankaan rikkoutuminen mikäli teltassa säheltää pieni pihakoirapommi kynsinensä. Ja mikäs siellä apsidissa ollessa, kun fasiliteetit järjestetään kotoisiksi ja lokoisiksi. :)

Tarkoituksenamme oli patikoida Nuuksion Pöksynhaara-järvelle (hehheh, I know), mutta pystytimme leirin Ruuhijärvelle, sillä lähtömme viivästyi ja hämärä alkoi laskeutua ennen määränpään siintämistä. Leiripaikka osoittautui oivalliseksi. Paikka oli kaunis ja suojaisa - ja syrjässä Nuuksion "turistilenkeistä". Pulmu oli metsäilystä ja vapaana kirmailusta riemuissaan - emmehän ole aikoihin käyneet metsässä ja pitäneet Pulmua kunnolla vapaana.

Aluksi Pulmu oli kummissaan, kun isäntäväki kömpi telttaan ja hän jäi hyttysverkon toiselle puolelle teltan eteiseen talvimantteliin puettuna. Muutaman kerran Pulmu raapi hyttysverkkoa ja olisi mieluusti tullut peremmälle, mutta pian hän rauhoittua ja pesiytyi omaan makuupussiinsa. (Kyllä, Pulmulla on oma 4 euroa maksanut makuupussinsa.) Pidimme Pulmua varmuuden vuoksi remmissä, sillä apsidissa ei ole lattiaa ja teltan seinämien ali pääsee helposti livahtamaan omille metsäseikkailuille... 

Yöllä Pulmu nukkui rauhallisesti eikä pyrkinyt ulos. Pulmulle ei talvimanttelin ansiosta tullut kylmä, joten senkin puolesta yö meni mukavasti. Itse nukuin melko kehnosti ja aina silloin tällöin heräsin tiirailemaan onko koira vielä tallessa verkon toisella puolella. Aamu koitti ja Pulmu antoi meidän nukkua kahdeksaan. Tällöin aurinko lämmitti jo mukavasti ja päivä oli valjennut kirkkaana ja kauniina. 

Pulmu kurkistaa ylpeänä valtakunnastaan - teltan eteisestä.

Aamupalatoimet herättivät suurta intoa pienessä koirassa. Kaasukeittimen kohina, puurontuoksu ja erityisesti mustikka-vadelmakiisseli houkutteli kovasti pientä koiraa. Parhain tuoksu tuli kuitenkin Pulmun aamupalasta eli kuivalihasta, joka turposi vesihauteessaan. (Kuivamuona sen sijaan ei olisi voinut vähempää kiinnostaa pientä koiraa.) Ruoan valmistelun aikana Pulmu purki loputonta energiaansa rantakalliolla tepsutteluun ja keppien jäytämiseen.

Onnenpäivä - metsä täynnä herkullisia keppejä!

Mitä siellä pinnan alla lymyilee?

Aamupalan jälkeen lähdimme mielipuuhiemme pariin. Minä hakeuduin mustikkamättäille ja Ossi aloitti virvelöinnin järvellä. Aluksi Pulmu oli minun matkassani, mutta kun rantakalliolta ensimmäisen kerran kantautui huuto "Kala!" - lyöttäytyi Pulmu Ossin kalakaveriksi. Se olikin hauskaa, sillä pienet ahvenet olivat paitsi merkillisiä ja mielenkiintoisia otuksia - myös hyvää syötävää, kunhan ne oli ensin perattu sopivankokoisiksi cocktail-paloiksi pihakoiraprinsessalle. 

Ossi, ahven ja Pulmu.

Keskipäivän jälkeen palasimme leiriimme ja istahdimme toviksi. Tällöin Pulmu uuvahti täysin ja asettui nukkumaan syliini. Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun Pulmu on hyytynyt kesken seikkailun tai ulkona temmeltämisen. Ihmekös tuo, sillä vajaan vuorokauden verran eläminen metsässä, kirmailu, loikkiminen ja iloitseminen elämästä ovat rankkaa puuhaa paitsi piskuisille pihakoirille, myös ihmisille. Toivottavasti vaelluksella Pulmu oppii säätelemään voimiaan eikä heti polta kaikkea energiaansa päättömään säntäilyyn ja loikkimiseen. Minulle tosin passaa myös tämä sylivauvan paijaaminen ja leirissä lokoilu. :)

Pulmu päivätorkuilla.

Kotiin palattuamme itse kukin mönki päiväunille - ja koti on rauhallinen vielä illansuussakin. Tämä kaunis päivä metsän siimeksessä oli parasta mahdollista kesäantia. Sitä suurempaa seikkailua odotellessa ja nyt päivät voi laskea enää kymmeneen... :)

Omatoimista yhteis-TOKOilua Espoossa

"Aikainen lintu madon nappaa", sanoo sananlasku. Tämä pitää usein paikkansa, kuten myös tämä aamu osoitti. Matojen sijaan aamun agendassa oli omatoimi-yhteistreenit Espoon Ikean parkkipaikalla sunnuntaina aamukahdeksalta. Yhteistreenikavereinamme oli Helena ja Essi-pihis. Tarkoituksena oli treenata oman mielen mukaan tottelevaisuutta häiriötilassa. Tämä treeni sattui hyvään ajankohtaan, sillä jouduimme tällä viikolla jättämään Junnukurssin kesken Pulmun juoksuajan vuoksi - ja olen jo ehtinyt kaipailla pientä yhteistokoilua ohjelmaamme.

Alun perin olin suunnitellut, että treenaisimme tänään Pulmun kanssa kontaktia, seuraamista, paikka-makuuta ja liikkeestä maahanmenoa. Saavuttuani parkkikselle ja Pulmun saatua Essi-pihiksen tähtäimeensä, tajusin, että olin asettanut tavoitteet aivan turhan korkealle. Nähtyään koiran Pulmu riemastui, remmi kiristyi ja riuhtominen alkoi. Tilanne valkeni välittömästi; tänään tulisimme treenaamaan Pulmun kanssa pelkkää kontaktia häiriössä ja seuraamista kontaktin löytymisen jälkeen.

Ikean parkkipaikka on siitä mainio treenipaikka, että siellä parkkialuetta on jaettu osiin puskarivien avulla. Nuo muutaman metrin puskat luovat oivallisen näköesteen ja mahdollistavat tasapainoilun juuri oikeanasteisen häiriön välillä. Kun on vaikeuksia, puska blokkaa toisesta koirasta aiheutuneen häiriön vähäisemmäksi. Kun puska loppuu, näkökenttä laajenee ja häiriö suurentuu. Jos puskat luovat liian helpon ja häiriöttömän tilan - voi sujahtaa samaan välikköön toisen koirakon kanssa. (Mainiota!)

Treenailimme alussa vierekkäisissä väliköissä. Tämä oli hyvä alku, sillä näin Pulmu pystyi keskittymään meidän suoritukseemme ja sain koiraan hyvän kontaktin. Teimme seuraamista, mikä alkoi alun hötkyilyn jälkeen sujua hyvin. Tämän jälkeen Helena vei Essin autoon ja pääsimme juttelemaan paremmin. :) Aluksi Pulmu oli superinnoissaan uudesta ihmisestä ja hyppi Helenaa vasten. Kun vastakaikua ja "ihmispalkkaa" ei tullut niin Pulmu alkoi rauhoittua ja meni jopa oma-aloitteisesti maahan pötköttämään. (Jes!) Päätimme lisätä haastetta ja Helena haki Essin takaisin. Pidimme muutaman metrin etäisyyden siten, että koirat eivät päässeet leikkietäisyydelle. Aluksi Pulmu oli kovasti Essin perään, hihna kiristyi ja Pulmu riuhtoi. Aika nopeasti Pulmu palasi takaisin ruotuun ja kontaktiin ja istuskeli pian taas vieressäni makupalojen toivossa. Ja makupalojahan hän sai rauhallisesta käytöksestä ja kontaktissa pysymisestä. Välillä Pulmu innostui uudestaan ja yritti päästä Essin luokse. Toisinaan läheisen pusikon roskat olivat riuhtomisen arvoisia. Mutta pääpiirteissään Pulmu hakeutui yhä uudestaan viereeni istumaan ja tapittamaan minua. Toisen koiran läheisyydestä huolimatta Pulmu meni välillä maahan lepäämään ja vaikutti rennolta. Tämän jälkeen teimme samassa välikössä vielä muutamia toistoja ja seuraaminen koirahäiriössä onnistui nyt todella hyvin. (Wau!)

Tämä treeni tuli tarpeeseen. Usein yksinäni keskityn tiettyjen liikkeiden toistamiseen, mutta kontaktin hakeminen etenkin häiriössä on jäänyt vähemmälle. Yksittäisten liikkeiden suoritus ei kuitenkaan häiriötilassa tule ikinä onnistumaan jos kontaktitreenejä on laiminlyöty... Ilahduttavaa oli se, että vaikka Pulmu on kovin nuori ja perusluonteeltaan melkoinen vilpertti - niin hän pystyy jo rauhoittumaankin. Tällaisia treenejä haluan ehdottomasti lisää. Tämä teki todella hyvää niin koiralle kuin handlerillekin. Pientä, mutta tehokasta - ja hyvässä seurassa/porukassa! Voisiko sunnuntai-aamua viettää mukavammin? :)

Kiitos Helenalle ja Essille seurasta ja häiriöstä! Otetaan pian taas uudestaan ja kahvitermarit mukaan. :)

P.S Onnea Pulmu, 8 kuukauden ikäinen mussukka!

Ikea ja toko-treenit jäämässä taakse ja pitkä aamulenkki edessä. Pulmua naurattaa. :)

Hyvinkään koiranäyttely

Pulmu osallistui tänään Hyvinkään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn, joka järjestettiin Hyvinkään vinttikoiraradalla. Kesäpäivä oli helteisen hiostava, mutta näyttelypaikka viihtyisän vehreä. 

Matkustimme Pulmusen kera Hyvinkään asemalle lähijunalla, josta matkamme jatkui Satu-kaiman ja Kapon kyydissä kohti näyttelyareenaa. Olemme Sadun kanssa molemmat vasta-alkajia tässä näyttelyharrastuksessa ja aloitimme jännittämisen (lue: panikoinnin) jo hyvissä ajoin automatkan aikana. Pihakoirien kehiä odotellessa oli mukavasti aikaa vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa ja saada uusia vinkkejä niin näyttelykehään kuin tokoharrastukseenkin. Jos omaa jännitystäni ei lasketa mukaan, niin tunnelma oli iloinen ja kesäisen kepeä. :) 

Kehässä nähtiin tänään kymmenen pihakoiraa ja tuomarina toimi Marja Talvitie. Pentuluokassa oli kaksi nuorta toivoa eli meidän tiimimme - Pulmu ja Kapo. Kapo esiintyi ennen Pulmua komeasti ja vakaan rauhallisesti poikapentujen kehässä. Wau! 

Tänään myös Pulmu esiintyi edukseen, liikkui sen enempiä säntäilemättä ja pysyi rauhallisena myös pöydällä. Olin saanut Pulmun kasvattajalta, Mialta, viime viikonloppuna vinkkejä pöytätyöskentelyyn ja tiesin oikeat otteet miten Pulmua tulisi avittaa seisomassa. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että Pulmu ei yrittänytkään istua tai nojata minuun. (Jihuuuu!) Myös maassa seisominen meni tosi mukavasti. 

Pulmu seisoa pönöttää pöydällä kiltisti tuomarin tutkittavana joskin ilme on hivenen epäilevä...  (Kuva: Mia Satamo)

Arvosteltavana tuomarin edessä. Niin Pulmua kuin handleriakin naurattaa - mikäs tässä nyt olla möllöttäessä, kun jännittävin hetki eli pöytäsessio saatiin hoidettua kunnialla pois alta... (Kuva: Mia Satamo)

Tänään meillä oli hyvä päivä ja harjoitus palkittiin. Pulmu sai kunniapalkinnon ja oli rotunsa paras pentu. Saimme seuraavan arvostelun:

"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Oikea rungon malli. Hyvä ylälinja ja häntä. Tyypilliset liikkeet, hyvä karva ja väri."

Mielenkiintoista on se, että ilmavuudesta tai keveydestä ei tänään mainittu sanallakaan, vaikka Pulmu on edelleenkin kovin hintelä pikku-koira. Tämä asia ei kuitenkaan huolettanut tämän päiväistä tuomariamme ja hyvä niin. Oli mairittelevaa saada KP- ja ROP-pentu -tittelit. Päivän ehdottomasti suurin voitto oli kuitenkin se, että tänään Pulmu esiintyi todella rohkeasti ja reippaasti myös pöydällä ja yhteistyömme sujui hyvin. Olen kovin ylpeä Pulmusesta. <3

Kiitos Satulle ja Kapolle mainiosta päivästä, vertaistuesta ja kyydeistä! Kiitos myös Mialle, kun olit mukana tsemppaamassa meitä. :) Ja kaikki te muut pihistelijät - kiitos myös teille riemukkaasta kesäpäivästä hyvässä yhteishengessä. Open Showssa jatketaan! :D

Junnukurssilla, osa 3

Teimme tänään Pulmusen kanssa jokaviikkoisen visiittimme Koirakoulu Kompassiin, jossa vuorossa oli Junnukurssin kolmas kerta. Lähestyessämme Konalaa oli ilmassa katastrofin aineksia, sillä Pulmu käyttäytyi taas kerran holtittomasti ja muiden koirien läsnäolo sai riiviön riuhtomaan, repimään ja räyhäämään. Räyhäämään? Kyllä. Pulmu on viimeisen kuukauden sisällä kunnostautunut toisille koirille räyhäämisessä. Tätä esiintyy silloin, kun toinen koira on aivan vieressä (ohitustilanne tiellä, odotustilanne koirakoulun aulatilassa, ynm kriittiset hetket). Miksi Pulmu käy räyhäämään? En osaa sanoa. Aggressivinen se ei suinkaan ole muita koiria kohtaan, joten uskon, että rähinä on lähinnä kiukuttelua minulle, kun en päästä häntä leikkimään muiden koirien kanssa. Rasittavaa ja kaikinpuolin negatiivista touhua. Huokaus.

Kun säheltävä neliveto pääsi treenisaliin ärtyneen taluttajansa (= minä) kanssa, aloin valmistautua treeneihin (valjaiden vaihtaminen kaulapantaan, treenitaskun pukeminen, kenkien vaihtot, namien esiinkaivaminen, veden laittaminen juomakuppiin) ja muistin ottaa positiivisen asenteen (Treenaaminen on kivaa eikä hampaiden kiristelyä!). Tässä vaiheessa Pulmukin taas kerran hiffasi mistä on kyse ja alkoi rauhoittua, keskittyä ja ottaa kontaktia. (Kuvio on aina sama, mutta onneksi suunta on yleensä ylöspäin.)

Alussa Pulmulla oli vähän keskittymisvaikeuksia, mutta treenit menivät kaiken kaikkiaan mukavasti. Tänään treenasimme katsekontaktia, luoksetuloa, seuraamista, paikka-makuuta ja  liikkeestä maahanmenoa. 

Olen erityisen iloinen, että paikka-makuu alkaa edistyä ja olemme saaneet onnistumisen tunteita. Joka kerta, kun tätä treenataan koirarivissä pelkään seurauksia (kuitenkin se ryntää muiden pentujen luo sekoittamaan muiden treenejä), mutta repsahduksia ei tapahtunut. Senkin kerran, kun vieressä oleva koirakko piti taukoa ja tuli aivan Pulmun taakse hengailemaan ja juomaan vettä - olin aivan varma, että peli on menetetty. Mutta Pulmu makasi rauhallisesti paikallaan ja tapitti minua. (Pulmu makasi rauhallisesti paikallaan, kun toinen pentu seisoi metrin päässä, mitä??) Ihana Pulmu! Ilmaiseksi nämä edistysaskeleet eivät ole tulleet. Viime viikolla otin kotitreeni-teemaksi nimenomaan paikka-makuun ja toistelimme tätä jokaisena päivänä joko ulkolenkillä tai kotiolohuoneessa. Ja pienenä sivuhuomautuksena mainittakoon, että lähes joka kerta kotona homma levisi ihan käsiin eikä Pulmu malttanut millään odottaa maassa... Eli vireystilalla on nähtävästi suurensuuri merkitys suorituksen kannalta.

Tämän päivän jättiyllätys oli liikkeestä maahanmeno. Ensimmäisellä toistolla Pulmu ei mennyt liikkeestä maahan, joten jouduin avittamaan kädellä. Kouluttaja ohjeisti minua tekemään hienovaraisemman käsivihjeen. Totesin tuohon, että kyllä Pulmu sen osaa, mutta ei juuri nyt "muista" käskyä. Siispä seuraavalla toistolla pyysin Pulmun ensin perusasennosta maahan, sitten takaisin perusasentoon, jonka jälkeen teimme liikkeestä maahanmenon. Nyt Pulmu meni käskystä maahan ja uskalsin jatkaa pari askelta eteenpäin, jonka jälkeen peruutin takaisin koiran vierelle. Hyvä Pulmu! Kolmannella toistolla jätin namut taskuun, lähdimme suoraan perusasennosta liikkeelle, käskin koiran maahan (se jäi siihen). Jätin koiran makaamaan ja jatkoin eteenpäin noin kuusi isoa askelta. Käännyin takaisin, palasin koiran viereen ja pistin megabileet pystyyn. Iiiik! Ihan mielettömän hyvin! Mahtavaa Pulmu!! En ole kotona ikinä uskaltanut jatkaa matkaa ja luottaa siihen, että koira pysyisi paikallaan, vaan olen ainoastaan ottanut pari askelta samalla kuikuillen taaksepäin. No, tässä se taas nähtiin - pitää uskaltaa nostaa rimaa ja tuoda haastetta harjoituksiin. Jos rima on aina liian matalalla niin koira ei voi yllättää ja näyttää oppimaansa. 

 

Voi jukranpujut! Olipa taas hyvänmielen treenit ja Pulmu pääsi yllättämään. Loppusitaattina mainittakoon, että treenitilasta lähdetyämme alkoi sama kaahotus ja vetäminen kuin ennen treenejä. Riiviö mikä riiviö! <3