Pulmu osallistui tänään Hyvinkään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn, joka järjestettiin Hyvinkään vinttikoiraradalla. Kesäpäivä oli helteisen hiostava, mutta näyttelypaikka viihtyisän vehreä.
Matkustimme Pulmusen kera Hyvinkään asemalle lähijunalla, josta matkamme jatkui Satu-kaiman ja Kapon kyydissä kohti näyttelyareenaa. Olemme Sadun kanssa molemmat vasta-alkajia tässä näyttelyharrastuksessa ja aloitimme jännittämisen (lue: panikoinnin) jo hyvissä ajoin automatkan aikana. Pihakoirien kehiä odotellessa oli mukavasti aikaa vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa ja saada uusia vinkkejä niin näyttelykehään kuin tokoharrastukseenkin. Jos omaa jännitystäni ei lasketa mukaan, niin tunnelma oli iloinen ja kesäisen kepeä. :)
Kehässä nähtiin tänään kymmenen pihakoiraa ja tuomarina toimi Marja Talvitie. Pentuluokassa oli kaksi nuorta toivoa eli meidän tiimimme - Pulmu ja Kapo. Kapo esiintyi ennen Pulmua komeasti ja vakaan rauhallisesti poikapentujen kehässä. Wau!
Tänään myös Pulmu esiintyi edukseen, liikkui sen enempiä säntäilemättä ja pysyi rauhallisena myös pöydällä. Olin saanut Pulmun kasvattajalta, Mialta, viime viikonloppuna vinkkejä pöytätyöskentelyyn ja tiesin oikeat otteet miten Pulmua tulisi avittaa seisomassa. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että Pulmu ei yrittänytkään istua tai nojata minuun. (Jihuuuu!) Myös maassa seisominen meni tosi mukavasti.
Pulmu seisoa pönöttää pöydällä kiltisti tuomarin tutkittavana joskin ilme on hivenen epäilevä... (Kuva: Mia Satamo) |
Tänään meillä oli hyvä päivä ja harjoitus palkittiin. Pulmu sai kunniapalkinnon ja oli rotunsa paras pentu. Saimme seuraavan arvostelun:
"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Oikea rungon malli. Hyvä ylälinja ja häntä. Tyypilliset liikkeet, hyvä karva ja väri."
Mielenkiintoista on se, että ilmavuudesta tai keveydestä ei tänään mainittu sanallakaan, vaikka Pulmu on edelleenkin kovin hintelä pikku-koira. Tämä asia ei kuitenkaan huolettanut tämän päiväistä tuomariamme ja hyvä niin. Oli mairittelevaa saada KP- ja ROP-pentu -tittelit. Päivän ehdottomasti suurin voitto oli kuitenkin se, että tänään Pulmu esiintyi todella rohkeasti ja reippaasti myös pöydällä ja yhteistyömme sujui hyvin. Olen kovin ylpeä Pulmusesta. <3
Kiitos Satulle ja Kapolle mainiosta päivästä, vertaistuesta ja kyydeistä! Kiitos myös Mialle, kun olit mukana tsemppaamassa meitä. :) Ja kaikki te muut pihistelijät - kiitos myös teille riemukkaasta kesäpäivästä hyvässä yhteishengessä. Open Showssa jatketaan! :D
Terve! Liityin lukijaksi, onpas mukava blogi!
VastaaPoistaTervetuloa seurailemaan munkin blogia,jossa seikkailee pihakoira neiti Wilma (Nybygårds Wiktiga) ja muutama muu mukava koiruus :)
Jenna
Ps.näyttelyissä taidetaan tavata, ollaan tulossa ainakin siinä syyskuun alussa pidettävään näyttelyyn Vantaalle.
Moikka Jenna!
VastaaPoistaSullahan on kivan ja vauhdikkaan näköinen blogi!
Alan mielenkiinnolla seurata tekemisiänne. :)
Valitettavasti me ei päästä Vantaalle, kun ollaan silloin tokoleirillä. Mutta koiranäyttelyitähän riittää...
Iloista koirakesää sinulle ja koiruuksille. :)