Leirielämän harjoittelua

Parin viikon päästä koittaa odotettu kesälomareissumme, jolloin suuntaamme käsivarteen vaeltamaan. Pulmu on tästä suunnitelmasta vielä autuaan tietämätön ja noviisi mitä tulee leirielämään. Lähdimme harjoittelemaan telttailua Nuuksioon, jotta yöpyminen retkiteltan apsidissa (= teltan eteisessä) ei tulisi pienelle koiralle aivan yllätyksenä, kun teltta ensi kerran pystytetään tunturimaastoon. Pulmulla ei ole lupaa yöpyä teltan puolella, sillä teltan pohjakangas on tavattoman ohutta ja vaarana on kankaan rikkoutuminen mikäli teltassa säheltää pieni pihakoirapommi kynsinensä. Ja mikäs siellä apsidissa ollessa, kun fasiliteetit järjestetään kotoisiksi ja lokoisiksi. :)

Tarkoituksenamme oli patikoida Nuuksion Pöksynhaara-järvelle (hehheh, I know), mutta pystytimme leirin Ruuhijärvelle, sillä lähtömme viivästyi ja hämärä alkoi laskeutua ennen määränpään siintämistä. Leiripaikka osoittautui oivalliseksi. Paikka oli kaunis ja suojaisa - ja syrjässä Nuuksion "turistilenkeistä". Pulmu oli metsäilystä ja vapaana kirmailusta riemuissaan - emmehän ole aikoihin käyneet metsässä ja pitäneet Pulmua kunnolla vapaana.

Aluksi Pulmu oli kummissaan, kun isäntäväki kömpi telttaan ja hän jäi hyttysverkon toiselle puolelle teltan eteiseen talvimantteliin puettuna. Muutaman kerran Pulmu raapi hyttysverkkoa ja olisi mieluusti tullut peremmälle, mutta pian hän rauhoittua ja pesiytyi omaan makuupussiinsa. (Kyllä, Pulmulla on oma 4 euroa maksanut makuupussinsa.) Pidimme Pulmua varmuuden vuoksi remmissä, sillä apsidissa ei ole lattiaa ja teltan seinämien ali pääsee helposti livahtamaan omille metsäseikkailuille... 

Yöllä Pulmu nukkui rauhallisesti eikä pyrkinyt ulos. Pulmulle ei talvimanttelin ansiosta tullut kylmä, joten senkin puolesta yö meni mukavasti. Itse nukuin melko kehnosti ja aina silloin tällöin heräsin tiirailemaan onko koira vielä tallessa verkon toisella puolella. Aamu koitti ja Pulmu antoi meidän nukkua kahdeksaan. Tällöin aurinko lämmitti jo mukavasti ja päivä oli valjennut kirkkaana ja kauniina. 

Pulmu kurkistaa ylpeänä valtakunnastaan - teltan eteisestä.

Aamupalatoimet herättivät suurta intoa pienessä koirassa. Kaasukeittimen kohina, puurontuoksu ja erityisesti mustikka-vadelmakiisseli houkutteli kovasti pientä koiraa. Parhain tuoksu tuli kuitenkin Pulmun aamupalasta eli kuivalihasta, joka turposi vesihauteessaan. (Kuivamuona sen sijaan ei olisi voinut vähempää kiinnostaa pientä koiraa.) Ruoan valmistelun aikana Pulmu purki loputonta energiaansa rantakalliolla tepsutteluun ja keppien jäytämiseen.

Onnenpäivä - metsä täynnä herkullisia keppejä!

Mitä siellä pinnan alla lymyilee?

Aamupalan jälkeen lähdimme mielipuuhiemme pariin. Minä hakeuduin mustikkamättäille ja Ossi aloitti virvelöinnin järvellä. Aluksi Pulmu oli minun matkassani, mutta kun rantakalliolta ensimmäisen kerran kantautui huuto "Kala!" - lyöttäytyi Pulmu Ossin kalakaveriksi. Se olikin hauskaa, sillä pienet ahvenet olivat paitsi merkillisiä ja mielenkiintoisia otuksia - myös hyvää syötävää, kunhan ne oli ensin perattu sopivankokoisiksi cocktail-paloiksi pihakoiraprinsessalle. 

Ossi, ahven ja Pulmu.

Keskipäivän jälkeen palasimme leiriimme ja istahdimme toviksi. Tällöin Pulmu uuvahti täysin ja asettui nukkumaan syliini. Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun Pulmu on hyytynyt kesken seikkailun tai ulkona temmeltämisen. Ihmekös tuo, sillä vajaan vuorokauden verran eläminen metsässä, kirmailu, loikkiminen ja iloitseminen elämästä ovat rankkaa puuhaa paitsi piskuisille pihakoirille, myös ihmisille. Toivottavasti vaelluksella Pulmu oppii säätelemään voimiaan eikä heti polta kaikkea energiaansa päättömään säntäilyyn ja loikkimiseen. Minulle tosin passaa myös tämä sylivauvan paijaaminen ja leirissä lokoilu. :)

Pulmu päivätorkuilla.

Kotiin palattuamme itse kukin mönki päiväunille - ja koti on rauhallinen vielä illansuussakin. Tämä kaunis päivä metsän siimeksessä oli parasta mahdollista kesäantia. Sitä suurempaa seikkailua odotellessa ja nyt päivät voi laskea enää kymmeneen... :)