torstai 16. lokakuuta 2014

Super-Mölli

Kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogi-postauksessani tämän vuoden tavoitteistamme. Itselläni oli mielessä jos jonkinmoisia aatoksia, joita en tänään lähde ruotimaan. Ossin tavoitteena tälle vuodelle oli osallistua Pulmun kanssa agilityn mölli-kisoihin. Ja niinhän nuo penteleet tekivät!

Viime viikoloppuna ajoimme sunnuntai-aamusella Lohjalle, jossa Siuntion koirakerho järjesti epäviralliset agility-kisat. Ossi ilmoitti Pulmun Super-mölli -luokkaan, joka on epävirallisten kisojen tasoista se möllein (helpoin). Nämä olivat ihka-ensimmäiset kilpailut ja koko Pulmuset-tiimi oli kovin jännittynyt. En tiedä mitä Ossi jännitti, mutta itse mietin mahdollisia katastrofeja, kuten koiran karkaamista kentältä tai yleistä sekoboltsi-rallattelua. Pelkoni oli täysin turha, sillä agility-kentällä Pulmu ei juuri muuta nähnyt kuin esteet ja ohjaajansa. Koirakko suoritti radan niin nopeasti, että tuskin ehdin henkeä vetämään. Pulmu ja Ossi olivat ilmoittautuneet suorittamaan radan kahdesti. Molemmat suoritukset olivat nopeita ja virheettömiä. Tuloksena luokan voitto 14 koirakon joukosta. (Hurraa!!) :)

Ennen suoritusta jännitti.

Sen jälkeen nauratti...

... ja väsytti.

Palkintojen jako. Pulmu heiluttaa häntää tuomarille. :)

Ensimmäiset mölli-kisat olivat koirakolle varmasti mukava ja mieltä ylentävä kokemus. Uskoakseni kisakipinä on syttynyt ja se onkin omiaan tuomaan uutta lisäpuhtia arkiharjoituksiin. 

Oli mahtavaa seurata Ossin ja Pulmun työskentelyä. Itse en voi ymmärtää, miten kukaan voi ylipäätään muistaa rataa saati ohjata koiraa oikein, kun vauhtia on 5,56 metriä sekunnissa. Olen kovin ylpeä näistä kahdesta. Erityisen ylpeä olen siitä, että Pulmussa on havaittavissa keskittymiseen viittaavaa käytöstä!! Agility totisesti on Pulmun (the Vauhtivilpertin) laji. :)

Lopuksi vielä mölli-kaksikon voittorata.



lauantai 4. lokakuuta 2014

Hiljaiseloa

Olen viime viikkoina viettänyt Pulmun kanssa laiskanpulskeaa kotikoira-arkea. Käymme tavallisilla remmilenkeillä milloin missäkin - lähiölenkeillä asfaltin päällä, järven rannassa tai muutamissa lempipuistoissa. Välillä nukutaan sohvalla päivänokosia ja sitten leikitään vetoleikkejä äristen. Lupsakkaa ja kaikin puolin mukavaa pihakoira-arkea. :)

Tokokurssi jäi taakse ja seuraavaa ei ole kiikarissa. Toko tuntuu edelleen omasta mielestäni kaikkein mielekkäimmältä koiraharrastuslajilta, mutta Pulmu ei tällä hetkellä ole siihen sopiva koira. Kulunut loppukesä ja syksy ovat olleet haastavia niin arjenhallinnan kuin tokoharrastuksenkin suhteen. Siispä pidämme taukoa - ainakin tokosta. Ja se tuntuu ihan ookoolta. Arjesta pitää silti yrittää selviytyä ja sitä ei noin vain voi laittaa tauolle. Koirankoulutusta saankin toteuttaa aina, kun lähden Pulmun kanssa ulko-ovesta. Työmaata meillä riittää. Remmilenkkeily on tosin taas hivenen helpompaa kuin kolme kuukautta sitten. Koira on alkanut muistaa yhteisiä pelisääntöjämme. Ohitustilanteista selvitään taas vähän paremmin, mutta aina pitää olla valmiina. Pulmu huomaa hetkellisetkin herpaantumiset (tai puhelimessa hölisemiset) ja hyödyntää nuo tilanteet välittömästi.

Kotosalla tilanne on Pulmun kanssa myös hieman rauhallisempi kuin mitä se on ollut viimeiset kolme kuukautta. Sukat ja vaatteet ovat säilyneet ehjinä johtuen uudelleen järjestelyistä. Koirahuoneen sohvatyynyä Pulmu valitettavasti luulee poikaystäväkseen ja yritämme pitää tätä lemmenparia erossa toisistaan aina, kun olemme kotona. Pulmun uusin huvi on viherkasvin koristekivien heitteleminen ja ripotteleminen ympäri olohuonetta. Tämä vaikuttaa huomattavasti mielekkäämmältä puuhalta kuin kiviä edeltänyt kukkamullan sylkeminen lattialle.

Olemme olleet loppukesän ja syksyn aikana ihmeissämme koiran käytöksestä ja murrosiän uudesta tulemisesta. Sen vuoksi lähdimme myös koirafyssarille selvittämään onko Pulmulla mahdollisesti jotain muita syitä riehakkaalle olemukselleen ja ainaiselle tarpeelle tuhota jotain ja hakea huomiota. Fyssarin mukaan koira oli hyvässä kunnossa ja sillä ei ollut kipuja tai vaivoja. Tämä oli todella mukava tieto. Fyssaria tosin huvitti Pulmun tapa potkia häntä, kun hän tutki koiran takapäätä. Potkiminen ei kuulemma ole koirapiireissä yleinen tapa. Tämä tukee mielikuvaani Pulmusta ja siitä, että pieni pihakoiramme ei ole koskaan halunnut kuulua gaussin käyrän keskelle, vaan vetää aina omalla omituisella tyylillään.

Pulmu ja Ossi ovat ahkeroineet innokkaasti agilityn parissa kesän tauon jälkeen. Kerran viikossa koirakko treenaa omatoimisesti Sporttikoirahallilla. Silloin tällöin he ovat käyneet mm. Seppo Savikon tunneilla hakemassa vinkkejä keinun haasteisiin. Takapihallamme tönöttää aurauskeppejä agilitykeppien muodostelmassa ja tämä on tuonut uutta varmuutta keppien suorittamiseen. Syksyn uutuutena pääsykokeet läpäisseellä koirakolla on alkamassa Helsingin Agilityurheilijoiden kurssi, joten agility-seuraan pääseminen alkaa vihdoin olla lähellä. Tämä on todella kiva asia!  Agility sopii Pulmulle kuin nappi silmään. Siinä ei adhd-koira pääse tylsistymään. Pulmun treenisisukin on kasvanut viime aikoina. Aiemmin koiraa ei voinut treenipäivinä viedä pitkille lenkeille, sillä tällöin paukut loppuivat treeneissä kesken. Nyt keskittymistä on (agilityssa) sen verran enemmän, että metsälenkit eivät enää häiritse harrastamista.

Näillä eväillä jatkamme kohti pimeää vuodenaikaa. Onnellisina ja laiskanpulskeina. :)