Hiljaiseloa

Olen viime viikkoina viettänyt Pulmun kanssa laiskanpulskeaa kotikoira-arkea. Käymme tavallisilla remmilenkeillä milloin missäkin - lähiölenkeillä asfaltin päällä, järven rannassa tai muutamissa lempipuistoissa. Välillä nukutaan sohvalla päivänokosia ja sitten leikitään vetoleikkejä äristen. Lupsakkaa ja kaikin puolin mukavaa pihakoira-arkea. :)

Tokokurssi jäi taakse ja seuraavaa ei ole kiikarissa. Toko tuntuu edelleen omasta mielestäni kaikkein mielekkäimmältä koiraharrastuslajilta, mutta Pulmu ei tällä hetkellä ole siihen sopiva koira. Kulunut loppukesä ja syksy ovat olleet haastavia niin arjenhallinnan kuin tokoharrastuksenkin suhteen. Siispä pidämme taukoa - ainakin tokosta. Ja se tuntuu ihan ookoolta. Arjesta pitää silti yrittää selviytyä ja sitä ei noin vain voi laittaa tauolle. Koirankoulutusta saankin toteuttaa aina, kun lähden Pulmun kanssa ulko-ovesta. Työmaata meillä riittää. Remmilenkkeily on tosin taas hivenen helpompaa kuin kolme kuukautta sitten. Koira on alkanut muistaa yhteisiä pelisääntöjämme. Ohitustilanteista selvitään taas vähän paremmin, mutta aina pitää olla valmiina. Pulmu huomaa hetkellisetkin herpaantumiset (tai puhelimessa hölisemiset) ja hyödyntää nuo tilanteet välittömästi.

Kotosalla tilanne on Pulmun kanssa myös hieman rauhallisempi kuin mitä se on ollut viimeiset kolme kuukautta. Sukat ja vaatteet ovat säilyneet ehjinä johtuen uudelleen järjestelyistä. Koirahuoneen sohvatyynyä Pulmu valitettavasti luulee poikaystäväkseen ja yritämme pitää tätä lemmenparia erossa toisistaan aina, kun olemme kotona. Pulmun uusin huvi on viherkasvin koristekivien heitteleminen ja ripotteleminen ympäri olohuonetta. Tämä vaikuttaa huomattavasti mielekkäämmältä puuhalta kuin kiviä edeltänyt kukkamullan sylkeminen lattialle.

Olemme olleet loppukesän ja syksyn aikana ihmeissämme koiran käytöksestä ja murrosiän uudesta tulemisesta. Sen vuoksi lähdimme myös koirafyssarille selvittämään onko Pulmulla mahdollisesti jotain muita syitä riehakkaalle olemukselleen ja ainaiselle tarpeelle tuhota jotain ja hakea huomiota. Fyssarin mukaan koira oli hyvässä kunnossa ja sillä ei ollut kipuja tai vaivoja. Tämä oli todella mukava tieto. Fyssaria tosin huvitti Pulmun tapa potkia häntä, kun hän tutki koiran takapäätä. Potkiminen ei kuulemma ole koirapiireissä yleinen tapa. Tämä tukee mielikuvaani Pulmusta ja siitä, että pieni pihakoiramme ei ole koskaan halunnut kuulua gaussin käyrän keskelle, vaan vetää aina omalla omituisella tyylillään.

Pulmu ja Ossi ovat ahkeroineet innokkaasti agilityn parissa kesän tauon jälkeen. Kerran viikossa koirakko treenaa omatoimisesti Sporttikoirahallilla. Silloin tällöin he ovat käyneet mm. Seppo Savikon tunneilla hakemassa vinkkejä keinun haasteisiin. Takapihallamme tönöttää aurauskeppejä agilitykeppien muodostelmassa ja tämä on tuonut uutta varmuutta keppien suorittamiseen. Syksyn uutuutena pääsykokeet läpäisseellä koirakolla on alkamassa Helsingin Agilityurheilijoiden kurssi, joten agility-seuraan pääseminen alkaa vihdoin olla lähellä. Tämä on todella kiva asia!  Agility sopii Pulmulle kuin nappi silmään. Siinä ei adhd-koira pääse tylsistymään. Pulmun treenisisukin on kasvanut viime aikoina. Aiemmin koiraa ei voinut treenipäivinä viedä pitkille lenkeille, sillä tällöin paukut loppuivat treeneissä kesken. Nyt keskittymistä on (agilityssa) sen verran enemmän, että metsälenkit eivät enää häiritse harrastamista.

Näillä eväillä jatkamme kohti pimeää vuodenaikaa. Onnellisina ja laiskanpulskeina. :)