Verijälki

Jäljestyskurssin toisen kerran aiheena oli verijälki. Sää oli suotuisa ja kokoonnuimme aurinkoisessa Luukissa. Tällä kertaa tasainen nurmikko jäi taakse ja lähdimme metsään. Kouluttaja oli miettinyt ja merkinnyt meille reitit valmiiksi varvikkoon ja meille jäi puhdetyöksi itse jäljen vetäminen.

Verijälki tehtiin kastelemalla kostutettu pesusieni verellä. Sieneen oli sidottu naru ja sientä lähdettiin vetämään perässä tonnikalajäljen tavoin muistaen merkitä erityisen hyvin alku- ja loppukohdat. Jäljen loppuun kumottiin saaliiksi kunnon köntti karjalanpaisti-lihaa. Jälki oli suora jälki (minun silmääni suorahko) metsässä varpujen ja muun aluskasvillisuuden seassa ja jälki kulki pienten nyppylöiden yli. Ossi tuumaili ääneen kuinka haastavuustasoa oli nostettu reippaasti viime kertaisesta. Samaa pohdiskelin itsekin.

Jäljen vetämistä

Jäljen annettiin laskeutua puolen tunnin ajan, jonka jälkeen hain Pulmun pelipaikalle. Pulmu oli riemuissaan päästessään metsään ja nähdessään tutun kouluttajan. Laitoin koiran liinaan ja lähdin lähestymään jäljen aloituskohtaa kohtisuorasti rauhallisin askelin koira parin metrin päässä edelläni.

Lähestyimme jälkeä maltillisesti. Tällä kertaa ei menty vauhdilla aloituspaikan ohi, sillä varvikko hieman hidasti koiraa ja pisti Pulmua miettimään kovemmin. Pulmu löysi alkupaikan helposti. Pulmu haisteli alkukohtaa tovin ja oli kovin kiinnostunut hajusta. Kehuin koiraa, koira katsoi minua, mutta jatkoi taas hajun tutkimista. Sitten koira lähti jäljen perään. Pulmu eteni määrätietoisesti nenä maassa nostaen välillä päätään ikään kuin tarkastaakseen tilannetta ja metsää. Kuono painui taas maahan ja taas mentiin. Jonkun kerran Pulmu lähti hieman sivuun jäljestä, mutta palasi taas takaisin jäljelle. Koiralla tuntui olevan hyvin itsevarmuutta ja loppu mentiin todella varmasti. Jäljen päässä karjalanpaisti maistui pihakoiralle. Olipas kivaa!!

Jäljen ajamisen jälkeen saimme kouluttajalta palautetta. Hän kertoi, että Pulmulla on todella hyvin homma hanskassa ja se lähtee rohkeasti ja innolla työskentelemään. Hän myös sanoi, että oli merkinnyt meille täysin tarkoituksellisesti normaalia haastavamman reitin, millaista ei ihan jokaiselle aloittelijalle uskaltaisi antaa. Kouluttaja oli viime viikolla pistänyt merkille, että Pulmu ei helpolla hämmenny tai arastele, vaan sai nopeasti jäljestyksen juonen päästä kiinni. Voi miten ylpeä olen Pulmusesta. Pieni vihikoira!! Vai pihikoira? :)

Jäljestyksen jälkeen Pulmu oli nauravainen ja säntäili metsäpolulla tiiviisti kouluttajan jalanjäljissä. Josko kouluttajan muovikasseista löytyisi jotain kivaa. Autoon pakattiin reipas ja energinen  pihakoira. Kotona autosta kömpi esiin uuvahtanut ja uninen koira. Hajutyöskentely teki tälläkin kerralla tehtävänsä. :)