sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nuuksiossa

Pidämme Ossin kanssa kovasti retkeilystä ja lempipaikkamme Espoossa on kiistattomasti Nuuksion kansallispuisto. Viime syksynä kävimme Nuuksiossa lähes joka viikonloppua ja sienestämisen yhteydessä haaveilimme omasta retkikoirasta. (Älkää pitäkö meitä hulluina, mutta koirakuumeessamme taisimme jopa useaan otteeseen harjoitella luoksekutsumista, jotta mielikuvituskoira ei karkaisi omille teilleen.) Tänään palasimme talvitauon jälkeen Nuuksion metsiin ehta ja oma pihakoira kainalossa ja esittelimme Nuuksiota Pulmulle. Tai Pulmun Nuuksiolle. :) Kuinka ihanaa!

Nuuksio oli lunta pullollaan. Emme päässeet alunperin suunniteltuun määränpäähän Pitkäjärven vierelle, sillä parkkipaikka oli niin täynnä lunta, että sinne ei päätieltä päässyt kääntymään. Siispä jatkoimme ajamista Nuuksion sydämeen, Kattilajärvelle. Pulmu oli riemuissaan päästessään lumiseen paratiisiin haistelemaan metsän hajuja, tonkimaan aarteita lumen alta ja kirmaamaan sydämensä kyllyydestä. 



Retkiemme ehdottomasti tärkeimpiä hetkiä (ainakin omasta mielestäni) ovat eväshetket! Asetuimme taloksi laavumaiseen grillikatokseen ja kaivoimme repusta esiin kahvitermospullon ja porkkanakakkua. Pulmulle oli varattu jauhelihaa ja pätkä dentastickiä. Myös Pulmu näytti arvostavan eväshetkeä. 


Pulmu näytti siltä, että olisi jaksanut laukata Nuuksion lumisilla poluilla koko päivän, mutta lähdimme kuitenkin kotiin ennen kuin hän ehti uupua. Pennun voimavarat ovat rajalliset, vaikka hän ei sitä itse ehkä huomaisikaan. 

Reippaan ulkoilun ja raikkaan ulkoilman uuvuttamina perheen naiset nukahtivat lähes välittömästi nokkaunille kotiin päästyään. :)


1 kommentti: