lauantai 16. helmikuuta 2013

Alkujuurilla

Palasimme tänään Pulmun alkujuurille eli vierailimme Pulmun kasvattajan (ja virallisen omistajan), Mia Satamon luona. Somerolainen vastaanottokomitea oli erityisen innokas ja energinen - ennen kuin olimme saaneet Pulmua kevythäkistä ulos oli autossamme 3 aikuista pihakoiraa hämmentämässä tilannetta. :) Pihikset eivät turhia kainostele! <3

Pulmu pääsi sisällä ottamaan lähikontaktia emäänsä Nappiin, sekä Nanoon, Kassuun, Nelliin ja Venlaan. Meininki oli melko reipasta sähellystä, mutta kunnon leikkeihin Pulmu ei aikuisten pihakoirien kanssa päässyt. Nanon kanssa melkein löytyi yhteinen sävel. Nappi ei tainnut enää tunnistaa pentuaan - sen verran ärjysti se nosteli ikeniään ja näytti hampaitaan Pulmulle. Pulmu oli tilanteesta hieman hämillään ja hakeutui syliin. Tai syleihin. :) Pulmu oli kuitenkin silmin nähden innoissaan eikä kyllä vierastanut Miaa, Pasia tai muita lainkaan. Mahtavaa, että Pulmu on niin reipas ja innostunut uusista tilanteista! Tämä luonnollisesti helpottaakin sitä faktaa, että Pulmun olisi hyvä oppia ajoittain vierailemaan kennel Yacatiksen päämajassa Somerolla, sillä suurella todennäköisyydellä hän tulee viettämään siellä tulevaisuudessa useampia viikkoja - mikäli suunnitelmat sijoitusnartun tulevaisuudelle (= puppies!) toteutuvat.

Olipa mukavaa käydä moikkaamassa Miaa ja Pasia! Niin paljon on sydämellä liittyen Pulmuun, Pulmun luonteeseen ja käyttäytymiseen ja siihen miten olemme lähestyneet näitä asioita ja haasteita. Hyville neuvoille on aina käyttöä, joten kiitos Mia (taas kerran) tuesta ja vinkeistä. :) 

Reissussa väsynyt pieni pihakoiramme on torkkunut kotiin palattuamme koko iltapäivän kevythäkissään. Tarkoittaako tämä sitä, että Pulmu haluaisi kevythäkin pakattavan taas auton takapenkille ja että kuono olisi suunnattava kohti uusia seikkailuita? Kyllä. Heti huomenna... :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti