sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lahti KV

Lokakuun puolivälin jälkeen olemme uurastaneet asunnonvaihdon parissa ja uusi kotiseutu on tuonut paljon ihmetystä pienen pihakoiran elämään. Muuttolaatikoita on purettu urakalla ja järjestystä on yritetty loihtia uuteen kotiin. Tänään luvassa oli kuitenkin vaihtelua - Lahden kansainvälinen koiranäyttely. 

Lahden näyttelyyn osallistui 12 pihakoiraa ja tuomarina toimi tanskalainen Carsten Birk. Pulmu oli ensimmäistä kertaa mukana junioriluokassa. Edellisestä näyttelystä on vierähtänyt jo lähes kolme kuukautta ja olohuoneessa emme pahemmin ole näyttelytreenejä harrastaneet. Tässä oli yksi syy miksi estradille astuminen jännitti kovasti. Taas kerran.

Pulmu esiintyi mukavasti. Koira oli kehässä vähän levoton ja nuuskutteli kovasti mattoa. Pääpiirteissään liikkuminen meni kuitenkin kivasti. Pöydälläkin pärjättiin mukavasti ja sain Pulmun pidettyä seisomassa kasvattajan hyviä neuvoja hyödyntämällä. Pulmu ei todellakaan nauti pöydällä tutkittavana olemisesta, mutta kesti kokemuksen ja antoi nätisti katsoa hampaat. Hyvä Pulmu! Koiran seisottaminen lattialla on aiemmin ollut vahvuutemme, mutta se vaatisi ehkä vähän kertausharjoituksia... Korvat meinaavat sojottaa minne sattuu ja kauaa ei jaksaisi seisoa paikallaan. No ihmekös tuo - maailmassa on niin paljon muuta jännittävämpää kuin paikalla pönöttäminen. 

Saimme seuraavan arvostelun. 
"Good size but needs much more depth and substance for body for age, nice expression, dark eyes, dood muzzle and bite, well carried ears, too elegant neck, good croup, could have more bone, nice color & coat, free movement, nice character."
Laatuarvosteluksi tuli EH, rodunomainen lähestyttäessä.

Arvostelu osui kuin nappi silmään. :) Me kehitymme hitaasti (mutta varmasti?). Onnea Rondalle hienosta JUN ERI1 -tittelistä!! 

Näyttelypäivä oli mukava ja saimme viettää sen mukavassa pihis-seurassa. Kiitos kaikille tsemppauksesta ja hyvästä yhteishengestä. 

Pulmu odottaa junnuluokan alkamista.

Seuraavan kerran tepastellaan junnu-estradilla Voittaja-näyttelyssä joulukuussa. Nähdään siellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti