tiistai 17. syyskuuta 2013

Hyvä fiilis!

Olen rypenyt treenimasennuksessa viikon verran. En ole tiennyt mitä pitäisi treenata. Toko-leiristä jäi toko-masennus päälle ja siellä heräsi epäilys siitä josko se kuitenkaan on meidän lajimme. Näissä fiiliksissä päätin, että pidämme Pulmun kanssa vähän toko-taukoa. (Ja miksi pitäisi aina treenata? No siksi, kun se on tähän saakka ollut huisin hauskaa koiran kanssa yhdessä tekemistä.)

Tänään lähdimme Virikkeeseen Hillitty ja hallittu -kurssin ensimmäiselle tunnille. Kurssin olin varannut jo kesällä. Kurssin ensimmäinen tunti oli jaettu kahteen puolituntiseen, joissa kummassakin oli oleva kaksi koirakkoa. Meidän koirakkokaverimme oli kuitenkin estynyt saapumaan paikalle, joten saimme Pulmun kanssa mainion yksäri-tunnin Mariannen ohjauksessa. Ja kivaa oli! :)

Kurssin aiheena on opettaa koiraa rauhoittumaan. Kuulostaa helpolta, mutta Pulmun tuntien tämä on paljon haastavampi nakki kuin monet toko-liikkeet! :D Tänään naksuttelimme, kun koira kävi alustalle makaamaan ja harjoittelimme (namista) luopumista. Pulmu oli kovin kärsimätön ja jos hän ei heti ymmärtänyt mitä odotin, niin jo alkoi vinkuminen ja itku. Saimme kuitenkin useita hyviä onnistumisia. Luopumiset menivät helpommin. Jotain on jäänyt päähän pentukurssilta, vaikka tuntuu että siitä on hurjan paljon aikaa...

Huomasin tänään itsestäni, että olen vähän kömpelö naksuttelija. Olen mielestäni hyvä kehumaan koiraani, mutta naksun kanssa olen usein jäljessä (tai unohdan kokonaan naksauttaa!). Tästä lähtien tulen käyttämään naksutinta enemmän treenatessamme. Namihoukuttelun sijaan yritän pyrkiä enemmän siihen, että koira keksii itse ja palkkaan naksuttimen ja namin avulla. Olenhan minä tätä aiemminkin miettinyt, mutta nyt toko-leirin jälkimainingeissa olen tajunnut, että olen mennyt liikaa namihoukuttelujen avulla. Sehän on se helpompi keino päästä alkuun. Pulmu on nokkela koira, joten on molempien etu, että siirrymme klassisesta ehdollistumisesta operanttiin ehdollistumiseen. (Ja kyllä, olen viime aikoina lueskellut Tommy Wirénin oppeja.)

Kenties tuo toko-leirin jälkeinen treenimasennus on ollut hyvästä, sillä nyt ajatukseni ovat kirkkaammaat ja fiilis hyvä! (Pidämme silti edelleen pientä hajurakoa tokoon, kunnes aika on kypsä jatkaa harjoituksia.) Siihen saakka, hillittyä ja hallittua... :)

2 kommenttia:

  1. Se on ihan yleistä että leirin jälkeen treenaaminen vähän tyssää, vaikka luulisi että se menee toisin päin. Itsekin olin treenaamatta to-ma, eli vasta eilen tuli toiset kunnon treenit leirin jälkeen. Tsemppiä! Kyllä se siitä taas lähtee käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, että kokeneemmillakin konkareilla tulee taukoja. :) Eiköhän tästä saada pian taas intoa jatkaa siitä mihin jäimme leirillä...

      Poista