Kalkkoaivilta Torisenolle (ja takaisin), osa 4

Vuontisjoelta Torisenolle

Lauantai-aamuna lähdimme patikoimaan kohti pääkohdettamme, Torisenoa. Toriseno on joki, jonka kalastamisesta retkikumppanini oli haaveillut koko alkumatkan ajan. Matkaa etukäteen suunnitellulle leiripaikalle oli kuutisen kilometria eli luvassa oli lyhyehkö patikka.

Reittimme kulki kumpuilevien niittyjen, vaivaiskoivikkometsien ja harjujen yli. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Pala sydäntäni jäi erääseen laaksoon, jonka kedolla kasvoi sinisiä kelloja. Maisema oli niin utopistinen, että odotin horisontista pelmahtavan paikalle vähintäänkin bronttosauruksia tai muita muinaisia eläimiä. Voi autuutta! Voi erämaan kauneutta ja moninaisuutta!

 

Seurueemme oli kevyin mielin ja maailman murheet eivät paljoa harteillamme painaneet. Pulmukin oli taas oma iloinen itsensä ja taittoi matkaa kevyesti. Tänä  kolmantena vaelluspäivänä Pulmu otti itselleen uuden roolin - lauman vahtimisen. Pulmu kipsutti Ossin (matkanjohtajan) jäljessä, mutta pysähtyi säännöllisesti tarkastamaan, että pysyin joukon jatkeena. Aivan kuin pieni pihakoiran penikka olisi aikuistunut reissun aikana. Pysähtyessämme tauolle, myös Pulmu asettui lepäämään välittömästi - joko maahan tai syliin. Koira oli viisastunut parissa päivässä ja ymmärtänyt, että vaelluksella on hyvä säännöstellä voimia  ja levättävä on silloin, kun siihen annetaan tilaisuus.

Lepohetki patikan varrella. Pulmu torkkuu.

Kepeää mieltä varjosti pieni huoli taivaalla havaitsemistamme kahdesta kotkasta. En tiedä ovatko kotkat vieneet koiria, mutta Pulmun kokoinen pikkukoira olisi petolinnulle helppo nakki. Onneksi Pulmu ei lähtenyt omille teilleen, vaan pysyi tiiviisti meidän välissämme. Kotkiakaan emme sen koommin nähneet eli aiheeton pelko taisi varjostaa vain rikasta mielikuvistustani.

Leiripaikkamme Torisenolla oli upea ja ainutlaatuinen. Pystytimme leirin joen rauhallisen suvannon viereen muodostuneeseen painaumaan, eräänlaiseen hiekkamonttuun. Leiri oli suojassa alhaalla eikä sieltä näkynyt viereiselle arolle, jonka poikki porot taivalsivat. Näin saimme olla mukavan lokoisasti rauhassa ja Pulmun mieltä villitseviä asioita (= poroja) ei leiriin usein eksynyt.

Leiripaikkamme.

Pulmu vartioi leiripaikkaa.

Pulmu ei vielä leiriin päästyäänkään huolinut ruokaa, joten käytännössä koira oli ollut päivän syömättä, kun takana oli jo monta vähäruokaista päivää. Päätimme leiriytyä Torisenolle pidemmäksi aikaa, sillä lepopäivä tekisi hyvää koiralle - ja itse kullekin. Illalla saimme nauttia Torisenon antimista ja ruokalistalla oli kalaruokaa. Pulmukin innostui syömään paistettua harjusta! (Wohou! Se syö sittenkin!)

Ossi, Pulmu ja harjus.

Mainittakoon, että Pulmu sai myönnytyksen ja pääsi apsidista telttaan sisälle nukkumaan. Alunperin Pulmun pääsy telttaan oli evätty, koska oli pelko, että koira kynsineen säheltäisi ohuen-ohuen teltan pohjakankaan rikki. Pulmu oli kuitenkin myönnytyksenä ansainnut ja nukkui teltassa (ja makuupussissani) kuin pieni enkeli.



Lepopäivä Torisenolla

Aloitimme lepopäivän eli sunnuntain vieton lähtemällä päiväretkelle! :) (Ei kai sitä nyt leirissä jaksa maleksia...) Patikoimme Torisenon myötäistä harjua Torisenon ja Kovajoen risteyskohtaan parin kilometrin päähän leiristä. Harju oli osin rakkainen, mutta ilman rinkkoja kulkeminen kivikossa oli vaivatonta.

Laiheliini harjulla.

Päästyämme joelle, Ossi paineli kahluuhousuissaan jokeen ja me jäimme Pulmun kanssa tarkkailemaan kalastusta rannalle. Joki tarjoili perhokalastajalle useita alamittaisia harjuksia. Tämä ketutti paitsi kalamiestä - myös Pulmua, joka itki vapautettujen kalojen perään. Aina, kun uusi kala tarttui perhoon, oli Pulmu toiveikas. Ja aina, kun sintti vapautettiin jokeen, purkautui pienen koiran pettymys itkuna... (Voi tätä kalastus- ja keräilykulttuurin dramatiikkaa!)

Ossi kalastaa. Pulmu seuraa tilannetta jännittyneenä.

Ossi kalastaa. Pulmu odottaa kalaa.

Vihdoin onkeen tarttui mitat täyttävä 30 cm harjus. Tämä otettiin talteen Pulmua varten. Vaan mitä teki koira? Koira oli tavattoman innoissaan kalasta, mutta jahka harjus oli perattu ja paloiteltu niin into sammui kuin saunalyhty. Tuoko pitäisi syödä? Yök. (Huokaus.) Pulmu maisteli joitain paloja, mutta ei innostunut syömään kalaa, vaikka varmasti oli nälkäinen kieltäydyttyään aamupalasta. Miten voi koira olla näin hankala ja näin nirso? Ikivanhat pusikoista löytyvät kalanperkeet maistuvat kyllä, mutta tuore fisu taas ei...

Jätimme Ossin kalastamaan ja lähdimme Pulmun kanssa kohti leiriä poimien mustikoita matkan varrelta. Leirissä Pulmu otti päivätorkut ja minä lueskelin pokkaria ja söin pähkinöitä. (Kyllä, olin pakannut matkalukemista mukaan. :)). Illalla maistelimme mustikoita voissa paistettujen ohukaisten kera. (Njams!) Auringonlasku oli uskomaton ja värikäs.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ilma oli kylmä, +8 astetta. Aamuyöstä alkoi sataa rankasti ja ympärillä velloi ukkonen. Pulmu oli aluksi vähän hämillään paukkeesta, mutta kömmittyään syvemmälle makuupussiini, ei koira enää välittänyt salamoinnista. (Hienoa!)

Seikkailu jatkuu osassa 5...