Kutukoskelta Vuontisjoelle
Jätimme Kutukosken taaksemme harmaassa ja epävakaassa säässä perjantai-alkuillasta. Lähdimme tarpomaan pohjoiseen Vuontisjärven lännen puoleisella ylängöllä ja etenimme hiljalleen kohti Vuontisjokea (tarkemmin Vuontisjoen ja Marsujoen yhtymäkohtaa). Jokipätkän vaelsimme alempana jokivarressa. Tällä kertaa mönkijäuria ei ollut enää tarjolla ja taitoimme tunturia poropolkuja mukaellen ja omia teitämme raivaten. Maasto oli kuitenkin helppoa ja vaivatonta. Vain ajoittaiset vaivaiskoivikkoryteiköt tekivät pieniä mutkia matkaamme.
 |
|
Sadetta emme saaneet niskaamme, vaikka ilta olikin suhruisen harmaa. Sää oli kuitenkin hivenen viileämpi, mikä johtui kosteasta ilmasta. Vaikka taivaalta ei vettä enää tippunut, olivat tunturikasvit ja vaivaiskoivut edelleen märkiä ja kastelivat Pulmun turkin. Niinpä kuoriasuille oli käyttöä ja Pulmukin verhottiin sadetakkiin, sillä ilman vaatteita koira äityi palelemaan välittömästä, kun matkanteko pysähtyi pienen tauon vuoksi. Tämä oli ensimmäinen ilta, kun tajusimme miten monikäyttöinen koiran sadetakki voi olla! Paitsi sade- ja tuulensuoja - se on hyvä pitämään lämpöä yllä eikä haittaa liikkumista (ainakaan, kun napakat valjaat on puettu sadeasun päälle).
 |
| Pulmu lepäilee tauolla. |
Vaellusreittimme oli perjantaina n. 9,5 km mittainen. Vaelluksen toinen päivä on usein se vaikein. Omalta osaltani fiilis oli kuitenkin hyvä. Kolotusta tuntui toki lantiolla ja selässä, mikä on minulle normaali tunne, kun kroppa totuttelee rinkan painoon. Kiukuttelevat kantapäät oli teipattu compeedeilla, joten jalatkaan eivät pistäneet pahasti hanttiin.
Vaelluksen viimeisen kolmanneksen aikana Pulmu alkoi vaikuttaa todella väsyneeltä ja kulki joukkomme viimeisenä toisinaan pysähdellen. Tämä vähän latisti mieltäni, sillä pelkäsin josko matka on liian pitkä pienelle koiralle. Reitti itsessään tuskin oli liian pitkä, mutta Pulmu ei ollut vielä tottunut uuteen rytmiin ja taukojen hyödyntämiseen. Kun vihdoin pääsimme puolilta öin leiripaikalle, joen suvannon välittömässä läheisyydessä olevaan suojaisaan jäkälä-koivikkoon, Pulmu kömpi välittömästi makuupussiinsa eikä enää huomioinut ympärillä tapahtuvaa teltan pystytystä.
Pitkään yöllä en ehtinyt leiriä pystyttää, kun huomasin, että Pulmun silmässä oli jotain outoa. Lähempi tarkastelu osoitti, että jokin hyönteinen oli purrut Pulmun toiseen alaluomeen ja luomi oli alkanut turvota uhkaavasti. Kylmä hiki kiipi niskaani, kun tajusin, että en ollut muistanut pakata mukaan kortisonitabletteja. Eipä tuo tullut edes mieleeni. (Tyhmä, tyhmä, tyhmä Satu!) Pulmulla oli pikkupentuna voimakas allerginen reaktio, mikä aiheutti silmien turpoamista, paukamia jalkoihin sekä punoitusta korviin ja kuonon alueelle. Emme edelleenkään tiedä mistä tuo reaktio tuli, mutta siitä saakka mieltäni on huojentanut seikka, että laatikosta löytyy kortisonitabletteja ensiavuksi. Mutta miten ihmeessä en muistanut pakata niitä mukaan? Ehdin kelata mielessäni monta kauhuskenaariota ja miettimään jopa vaihtoehtoa helikopterin tilaamisesta keskelle erämaata. Puolen tunnin murehtimisen jälkeen silmäluomen turvotus alkoi kuitenkin laskea ja hävisi lopulta yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkään. Selvisimme tällä kertaa säikähdyksellä. (Huh!)
Tänään Pulmu oli vain närppinyt ruokaansa ja illalla koira oli niin väsynyt, että ei jaksanut enää kiinnostua edes ajattelemaan ruokaa. (Voi onnetonta nälkäistä koiraa!) Istuskellessamme leirissä Pulmu näytti olevan paitsi nuutunut, myös viluinen. Puin koiran talvimantteliin, mikä näytti parantavan tilannetta. Olin kuitenkin sen verran huolissaan pienestä väsyneestä koirasta, että päätin nukkua Pulmun kanssa teltan eteisessä, jotta ressukka ei varmasti paleltuisi yön aikana. Niinpä viritin makuualustan apsidiin ja kömmimme Pulmun kanssa makuupussiini. Niin koira kuin minä itsekin pysyimme varsin lämpiminä makuupussissani. Pulmu taisi nukkua paremmin kuin minä ja lauantai-aamulla pussista kömpi ylös tyytyväinen ja eheytynyt koira. Rakkaudella haudutettuun kuivamuonaansa tuo ei kyllä luonut kuin halveksuvia katseita eli Pulmu aloitti päivän patikointiurakan tyhjin vatsoin.
 |
| Operaatio: tassujen rasvaaminen. |
 |
| Aamupalaa leirissä ja tavaroidan tuuletusta. |
Aamulla pakkasimme leirimme taas rinkkoihin ja lähdimme taivaltamaan kohti pääkohdettamme, Torisenoa. Minulle tämä on vain merkillinen paikannimi muiden seassa, mutta matkaseuralaisellani oli suuret odotukset kyseisen vesistön kala-apajista. Turinoita Torisenolta ja matkasta sinne osassa 4...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti