lauantai 2. maaliskuuta 2013

Nuuksiossa

Miten voisi paremmin viettää lauantaita kuin lähtemällä retkelle Nuuksioon. Suuntasimme Kolmperä-järvelle (tai pikemminkin lammelle) ja lähdimme samoilemaan metsään järven kulmalta. Ilma oli melko harmaa, mutta tästä on syyttäminen vain omaa vätystelyä, sillä onnistuimmehan tuhlaamaan keskipäivän aurinkoiset hetket Murren Murkinassa ja kauppakeskus Sellossa... Harmaudesta viis, oli ihanaa päästä tuulettamaan keuhkoja kansallispuiston syvyyksiin.

Pulmu alkaa jo oppia lähestyvän seikkailun merkit. Kun kevythäkki tuodaan eteiseen, menee hän valmiiksi häkin sisään ja odottaa, että saamme ulkovaatteet puetuksi. Automatkalla Pulmu latailee akkuja ja on heti valmiina rientoihin, kun saavutaan perille. 

Tämä oli Pulmun toinen visiitti Nuuksioon. Tälläkin kertaa Pulmu oli aivan riemuissaan metsämiljööstä ja vapaana juoksemisen mahdollisuudesta. Pulmu kipitti metsäpolulla innoissaan ja pääsi hankikantoa pitkin monenlaisia pusikoita haistelemaan. Retkellä saimme kokea mitä kaikkia aarteita metsä voi pienelle pihakoiralle tarjota - käpyjä, oksia, kaarnaa... Luonnon aromeja, joita on hyvä maistella ja mutustaa. Mitä kaikkea keväällä lumien alta vielä paljastuukaan, kun Nuuksio näyttäytyy Pulmulle koko komeudessaan. Sitä odotellessa... :)

"Tulkaa jo! Ei vätystellä siellä perällä!"


"Mitäs eväitä mulle oli pakattu?"

2 kommenttia:

  1. Jee, olette sitten löytäneet Murren Murkinan mahtavat lihavalikoimat. Mitäs tarttui mukaan? Nooa on ihan intsinä hevosen luista! Kunhan saan pakkaseen tilaa ostetaan iso mötikkä hevosen jauhelihaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paikka toi Murre ja aivan fantastiset liha-apajat! Me otettiin pari pötköä jauhettua poroa (koska Pulmu on nyt poro-kuivamuona-ruokavaliolla) ja sitten otettiin Murren koulutuspaloja (broilerin sydän ja kivipiira) testattavaksi. Aateltiin, että voisi olla hyvä koittaa lisäaineettomia namipaloja... :)

      Poista