tiistai 5. maaliskuuta 2013

Nooa & Pulmu

Pulmu on pari iltaa käyttäytynyt riiviömäisesti, kun olemme viettäneet "tylsiä" koti-iltoja. Koska Pulmu ei koko ajan ole saanut huomiota, on hän ärsyttänyt minua kiskomalla vessapaperia telineestä, retuuttamalla mattoja, varastamalla ikkunalaudalta ystävänpäiväkortin raadeltavaksi ja ties mitä.  Tänään samaiset turhautumisen merkit olivat taas ilmassa, kunnes alkuviikon kohokohta oli käsillä...
 
Ovikello soi ja Pulmu alkoi haukkua. Vuh!! Nooa ja Mari astuivat peremmälle ja Pulmu alkoi rähistä sylissäni kuin pahainen piski. Hän olisi halunnut päästä leikkimään Nooan kanssa HETI! Kun Nooa pääsi talutushihnastaan niin ilo oli irti. Nooa juoksi edellä, Pulmu perässä. Pulmu juoksi edellä, Nooa perässä. Enimmäkseen kuitenkin Pulmu Nooan perässä...

Painiottelu vai halaustuokio?
Nooa hyppi sohvalle turvaan, Pulmu perässä... Pian aloimme kuitenkin kieltää Pulmua hyppimästä sohvalle, sillä se on hänelle kiellettyä aluetta - paitsi silloin kuin me otamme hänet sohvalle syliin. Ja olihan hyvä, että Nooalle oli edes yksi turvapaikka kiihkeältä nuorelta neidiltä. Pulmu läähätti kieli pitkänä ja oli säntäilystä kuumissaan. Nooa oli välillä kovin kiinnostunut Pulmusta, mutta seuraavaksi taas katsoi riehuvaa duracell-koiraa kummissaan ja silmiään pyöritellen. "Mikä ihme tuo on ja miksi se on minun kimpussani?" "Vuh, vuh!" sanoi Nooa Pulmulle.

Hetken hengähdystauko...
Voi mikä härdelli! Ei tuota vauhtikaksikkoa voi vakavin naamoin katsoa. :) Lapsellinen neitiriiviö ja fiksumpi koiraherra. Kun Nooa ja Mari lähtivät, Pulmu jäi ulko-oven taakse ja hyppi ovea vasten ja itki kaverinsa perään... Awww... (Nooa tosin oli melko varmasti hyvin huojentunut päästyään ulos täältä Pulmusen pesästä.)

Hauskaa oli ja kunnon iltaunet ovat taatut! Kiitos Nooa ja Mari, hyvästä ja vauhdikkaasta seurasta!! Seuraavaan tapaamiseen... :)







4 kommenttia:

  1. Moikka Satu ja Marikin :) Mulla on nyt 6kk ikäinen pihakoira Oliver, ja ollaan aktiivisesti täällä Tampereen suunnalla nähty muita pihiksiä :) Me ollaan tulossa keväämmällä jossain vaiheessa käymään Helsingin suunnalla, ja olisi kiva tutustua myös sen suunnan tuttavuuksiin! Eli sit kun tullaan niin kiinnostaisko jos sovittais vaikka treffejä? Varmaan kyllä menee huhti-toukokuulle, mutta mä oon ajoissa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kuulostaa loistoajatukselta eli ollaan messissä! :) Toinen siskoni asuu Tampereella, joten ihan varmasti tullaan tässä keväällä myös sinne päin... ;)

      Poista
    2. Kuulostaa kivalta. Nooa treffailee mielellään pikkupihiksiä :)

      Poista
  2. Voi hienoa, mehän voidaan siis treffailla puolin ja toisin! :) Oliverillakin on muuten blogi, eli tervetuloa sinnekin jos kiinnostaa ;) (pihakoiraoliver@blogspot.com)

    VastaaPoista