keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Näyttelykurssilla

Rohkea rokan syö - tai lähtee säheltävän duracell-pennun kanssa näyttelykurssille! :D

Aloitimme tänään kolmen kerran näyttelykurssin. Ajatuksena oli lähteä hakemaan vinkkejä miten tällaista vetävää, hyppivää ja armottomasti säheltävää koiraksikin kutsuttua otusta voisi esittää näyttelyssä. Ja toisaalta etsiä taas yksi uusi tila ja mahdollisuus sosiaalistaa pentua merkillisiin tilanteisiin, joihin tulevaisuudessa melko varmasti joudumme.

Kurssi alkoi siten, että ohjaaja esitteli näyttelyssä tarvittavaa rekvisiittaa: remmejä, numerolappupidikkeitä, namupusseja, ynm. Siinä vaiheessa, kun puhe kääntyi esittäjän pukeutumiseen ja siihen, minkä väriseen jakkupukuun minkäkin värisen koiran kanssa tulee sonnustautua niin ajattelin, että nyt taidettiin vetää tyhjä arpa ja saapua aivan väärälle kurssille. Jakkupukuasiaa kesti onneksi vain kotvan ja pian päästiin itse asiaan.

Opettelimme esittämään koiraa näyttelyhihnassa seisottamalla koiraa ja liikuttamalla koiraa kehän ympäri. Ei lainkaan helppo nakki! Pulmu on kovasti namujen perään, mutta tykkää seisomisen sijaan istua maahan tai kääntelehtiä sinne tänne. Hihnassa liikuttaminen on sekin todella vaikeaa, sillä Pulmu hyppii ja säntäilee hihnassaan. Oikea-aikainen palkkaaminen on valttia myös tässä lajissa. Jokainen myös käytti koiransa kertaalleen pöydällä. Oh my! Tämä se vasta vaikeaa olikin. Miten saada jännittynyt pentu seisomaan kauniisti, kun kädet eivät riitä pitämään koiraa aloillaan (sehän voi tehdä kamikaze-hypyn pöydältä koska vaan), palkkaamaan koiraa ja kannustamaan koiraa oikeaan asentoon. Huh!

Ensimmäinen kurssikerta meni ohi yhdessä hujauksessa ja illan annista jäi todella positiivinen fiilis. Paljon on matkaa siihen, että kummastakaan meistä tulisi kehäkettua tai parkettien partaveistä. Se tuskin on tavoitteenakaan, mutta kaikki yhteinen tekeminen Pulmun kanssa on mielestäni kivaa ja kaikkeahan on kokeiltava! Ajatuksenani on myös se, että oli kyseessä mikä kurssi/harrastus tahansa - niin mitä vaan teemme yhdessä Pulmun kanssa niin se parantaa kontaktiamme ja suhdettamme.

Vihdoin ollaan kotona ja täällä chillailla poseeraamisen sijaan! :)

6 kommenttia:

  1. Missä, missä kävitte kurssilla? :)

    VastaaPoista
  2. Me mennään kans lauantaina näyttelykurssille! :) Ollaan jo opeteltu käskystä seisomaan ja Oliver ottaa ihan omasta aloitteesta oikein ryhdin kun seisotaan :D Hihnassa kulku onkin sitten aikas järkyttävää :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä näyttelykurssille! :) Oottekos kesällä osallistumassa pentunäyttelyihin vai koskas Oliver pääsee jo junnuluokkiin?

      Poista
  3. Lillin kanssa viisastuneina lähetämme terkkuja, että muistakaa hyvä fiilis: se on kaiken A ja O! ;)

    Antoisaa kurssia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä fiilis lienee se tärkein juttu harrastuksessa kuin harrastuksessa eli siihen panostamme. :) :)

      Poista