torstai 15. toukokuuta 2014

Toko C - osa 2

Ja voi kuinka meillä oli mukavaa! Nimittäin Toko C -kurssin toisella kerralla... Saimme todelliset tehotreenit yksityisopetuksen muodossa, kun kurssitovereille oli tullut tähdellisempää menoa. Ja tämähän meille kelpasi paremmin kuin hyvin. :) Tänään puuhailtiin seuraavia juttuja:

Noutokapula. Meillä on ollut vaikeuksia saada kestoa kapulan pitoon, sillä staattisuus ei ole Pulmun juttu. Aloitettiin siitä, että Pulmu nostaa kapulan maasta. Tämä meni ihan hyvin, kunnes koira alkoi viuhtoa kapulaa ja heittelemään päätään. Kokeilimme sitä, että pidän kapulasta kiinni, kun koira ottaa sen suuhunsa. Ei apua, sillä jos naksua ei tule heti niin Pulmu alkaa kaluamaan kapulaa... Kouluttaja ehdotti sitten seuraavaa kuviota. Jätetään koira istumaan, laitetaan kapula puolen metrin päähän koirasta ja itse asetun n. 1,5 metrin päähän koirasta. Vapautan koiran, ja kun koira ottaa kapulan suuhunsa, lähden peruuttamaan ja houkuttelen sitä jatkamaan minun suuntaani kapula suussa. Ensin Pulmu ihmetteli mistä on kyse. Sitten se alkoi tarjota kapulan nostamista ja lähti liikkeelle suuntaani, mutta houkuttelun sijaan kehuin, jolloin se tiputti kapulan namin toivossa. Jonkun aikaa sähellettiin (minä sähelsin), kunnes sain ajatukseni ja liikeratani kasattua ja päästiin toivottuun tilanteeseen - Pulmu nosti kapulan, lähti suuntaani kapula suussa ja jatkoi edelleen, kun houkuttelin sitä. Vapautus tapahtui vasta, kun aloin kehua (kouluttaja hoiti naksutinta, sillä en itse kyennyt näin monimutkaiseen toimintaan samanaikaisesti). Näin saimme kestoa pitämiseen - kenties 1,5 sekuntiin. Megaa! :)

Vauhdista maahanmeno. Tämä meni kuin unelma. Koira menee maahan ja jää sinne, kun jatkan matkaa. Kouluttajan mielestä on tärkeää välillä myös palkata koiraa välittömästi maahanmenon. jälkeen (eikä aina jatkaa kävelemistä koirasta poispäin). Niinpä teimme erilaisia harjoituksia, joissa palkkasin Pulmua välillä heti maahanmenon jälkeen, välillä käveltyäni viisi askelta koirasta pois ja palattuani takaisin. Pulmu tahtoo myös herkästi hieman hivuttautua maasta irti, kun palkka on tulossa. Tämän vuoksi harjoittelimme myös sitä, että koira pysyy tiiviisti maassa, kun käväisen koiran edessä, koiran sivulla, viistossa makaavaan koiraan nähden. Kävin välillä palkkaamassa koiraa ja jatkoin taas matkaani vapauttamatta koiraa. Tämä meni hyvin ja Pulmu pysyi rauhallisena.

Sivulle tulo eri etäisyyksiltä. Jätin Pulmun eteeni askeleen, puolentoista tai kahden päähän - ja kutsuin perusasentoon. Pulmu tulee välillä erittäin hyvin sivulle, mutta välillä asento on ihan vinksalleen. Palkkasin vain hyvistä asennoista. Pulmu nykyään korjaa melko hyvin asentoa jos ei heti osu oikeaan. Aikaisemmin tämä on aiheuttanut aivastelukohtauksia ja hermojenmenetystä, mutta nyt koiralla on jo vähän enemmän malttia. Kouluttajan mukaan minulla on vasemmassa kädessäni houkuttelumaneeri, jota teen huomaamattani ja vaikka minulla ei olisi nameja kädessä. Siispä harjoittelimme sivulletuloa niin, että mietin vain käsiäni ja pidän ne täysin liikkumattomina sivuilla. Tämä vaatii harjoitusta ja erityistä keskittymistä.

Luoksetulo. Tätä tehtiin kehujen saattelemana ja lelupalkalla ilman, että koiraa vaadittiin sivulle. Tarkoituksena oli saada vauhtia suoritukseen. Sitä meiltä ei ole ikinä puuttunut...

Kauko-käskyt. Kerroin, että emme ole tehneet kaukoja puoleen vuoteen ja viimeksi, kun olemme näitä harjoitelleet niin tilanne on ollut aina se, että koira yrittää joka liikkeellä hiipiä lähemmäs minua. Olen siis yrittänyt edetä liian nopeasti... Siispä aloitimme kaukojen työstämisen alusta ja teimme liikeratajumppaa. Istu-maahan-istu -jumppa sujuu mainiosti, mutta istu-seiso-istu meni kehnosti. Etenkin istumasta seisomaan nouseminen on vaikeaa ja takajalat eivät millään tahdo pysyä paikoillaan... Omat käsiapuni taitavat olla myös melko hataria ja tämä osaltaan vaikuttanee kehnoon suoritukseen. Jatkamme jumppaamista tehotreeneinä kotona. :)

Tokoeste. Este sai taas kerran Pulmun kierroksille, mutta varaslähdöiltä vältyttiin. Aluksi teimme kolme toistoa namialustalla ja sen jälkeen alusta poistettin ja käytimme lentäviä nameja juuri, kun koira oli ponnistamassa esteelle. Ensimmäinen meni hyvin. Toisen mokasin heittämällä namin, vaikka koira skippasi esteen oltuaan namialustan puuttumisesta hämillään. Kolmas meni oikein, mutta selvästi namialustan puuttuminen hidasti Pulmun vauhtia ja hämmensi tilannetta. Täytynee kaivaa tokoeste varaston kätköistä ja käytävä tämän haasteen kimppuun. Lopuksi treenasimme palaa, jossa koira jää seisomaan esteen taakse ja minä kävelen koiran viereen. Tämä meni upeasti. Tein kaksi onnistunutta toistoa ja lopetimme treenit tähän.

Treenikertamme sujui todella hyvin. Yksityisopetuskerta tuli hyvään saumaan ja osoitti taas sen, että tauko on tehnyt meille vain hyvää. Meillä oli tosi kivaa ja opin useita uusia tekniikoita mitä käyttää treeneissämme. Tämä kerta myös opetti sen, että oikeasti minä olen se heikoin lenkki, jolla on vaikeuksia keskittyä useaan asiaan samaan aikaan (naksutin, oikea ajoitus, oikeat sanat oikeaan aikaan, nami/lelu käden ulottuvilla, oikea liike oikeaan suuntaan, maneerit pois). Kun itse ymmärrän mitä olen tekemässä ja osaan vielä tehdä sen niin koira kyllä tulee perässä. Ainakin välillä. :)

Afterwork ja possun kylkiluu.

P.S. Yksityistunti kelpaisi mulle useamminkin!



2 kommenttia: