Ympäristöharjoittelua

Elämä Espoossa metsän vieressä ja järven läheisyydessä on kotoisaa ja rauhallista. Tyystin erilaista kuin Pulmun pentuajan maisemissa, lähiössä juna-aseman nurkalla. Senpä vuoksi lähdin viikonloppuna Vapun kanssa pyörimään kaupungin hulinaan, ettei koira aivan tuudittautuisi pelkkään hiljaisuuteen. Samalla päätin ottaa ilon irti myös julkisilla matkustamisesta. (Sosiaalistamista, sosiaalistamista!)

Mukavuudenhaluisena ja koiran energiaa säästääkseni lähdimme kotoa autolla ja ajoimme Vantaankosken junaparkkiin. Sieltä jatkoimme lähijunalla Helsinkiin ja päärautatieasemalle. Vappu oli kovin kiinnostunut ihmisistä ja aseman yleisestä hyörinästä. Heti, kun pentu alkoi osoittaa jännittämisen merkkejä pysähdyin odottelemaan, että Vappu hakee minuun oma-aloitteisesti katsekontaktin, saa namia ja rauhoittuu. Tämä diili oli molempien mieleen ja saimme tehokasta kontaktitreeniä haastavassa ympäristössä.

Päärautatieasemalta jatkoimme Kaisaniemen puistoon, jonka läpi tallustimme kohti Hakaniemen toria. Matka tuntui pitkältä - olihan puistossa monenmoista ihmeteltävää - kävelijöitä, pyöräilijöitä, lastenvaunuja, koiria... Hyvää hihnassakulkemis-treeniä toisin sanoen. :) Hakaniemen torilla riitti uudenlaista kummasteltavaa ja Vappu alkoi vaikuttaa väsyneemmältä. Jatkoimme samalla mentaliteetilla eli pysähdyin vilinään ja koiran hakiessa kontaktia (ja jättäessä ympärillä olevan vilskeen), kehuin ja palkkasin. Kohtasimme iloisia torillakävijöitä ja kukkien myyjiä, jonka jälkeen palasimme pikkuhiljaa samaa reittiä päärautatieasemalle. Sieltä jatkoimme junalla Vantaankoskelle. Junassa Vappu nukkui sylissäni suuren seikkailun väsyttämänä. Tämä oli hyvä päivämatka - ja mainiota ympäristöharjoittelua pienelle koiralle.

Pieni matkalainen junassa

Tänään jatkoimme ympäristöharjoittelun parissa ja kävimme tekemässä kontaktiharjoituksia Espoon keskuksessa. Tällä kertaa pyörimme parkkihallissa ja Entressen edustalla autotien vieressä. Tämä oli pientä verrattuna viime viikonloppuun, mutta ainakin betoninen ja kaikuva halliympäristö tuli tutuksi. Tulevan harrastuskoiran on totuttava monenmoisiin halleihin ja lattiamateriaaleihin. Ritilälattiaakin koitettiin tänään. Nou probs! -tuumasi Vappu. :)

Pentukoulussa, osa 2 ja 3

Viimeksi kirjoittaessani Vappu oli kipeänä. Tuo viikonloppu tuntuu olevan jo kaukana takana, sillä antibiootit osoittivat taas kerran voimansa jo lääkekuurin ensimmäisenä päivänä. Sen jälkeen Vappu on ollut taas käyttäytymisestä päätellen täysin entisensä. :)

Meillä on ollut huonoa tuuria Vapun pentukoulun kanssa. Vappu sairasteli, kouluttaja sairasteli ja kouluttajan koirakin joutui yllättävään operaatioon. Onneksi Koirakoulu Visio on osoittautunut paitsi koulutuksellisesti laadukkaaksi paikaksi, myös joustavaksi tuntien järjestämisten suhteen - ja olemme jo saaneet korvattua kaksi menetettyä tuntia.

Molemmilla näistä kerroista olemme panostaneet vahvasti kontaktiharjoituksiin ja aloittaneet luopumisen harjoittelemista. Äärimmäisen tärkeitä taitoja, joita ei voida työstää liikaa. Olemme päässeet harjoituksissa mukavasti eteenpäin. Minä olen se heikoin lenkki. Milloin oma motoriikkani ei toimi, milloin namikäsi elää omaa elämää, milloin lipsun kriteereistäni. Joskus vaadin liikaa, joskus liian vähän. Pentukoulu on siis äärimmäisen hyvää harjoitusta myös emännälle...

Vappu hakee hanakasti katsekontaktia vierellä kulkiessa. Sain tästä palautetta, että sikäli-mikäli haluan alkaa tokoilemaan (Kyllä, haaveilen edelleen siitä pilkunviilaus-tokosta) niin kannattaisi jo varhaisessa vaiheessa kiinnittää huomiota palkkaamiskohtaan. Vappu hakeutuu melko kauas säärestäni, joten nyt olisi syytä alkaa palkkaamaan toko-seuraamisen kannalta ihanteelliseen kohtaan, polven viereen. Kouluttajamme herätti myös ajatuksen, että kenties katsekontaktin hakeminen ei ole paras mahdollinen vaihtoehto toko-koiralle (Toko-koira - kuulostaapa mukavalta!), vaan kontakti voisi olla parempi "siirtää" esim. olkapäähän tai kylkeeni. Se helpottaisi tulevaa tokoilua ja seuraamista, kun koiran ei tarvitsisi katsoa niin ylös. Jäin sulattelemaan tuota asiaa. Pitäisikö siis vaihtaa kriteeriä ja jättää palkkaamatta katsekontaktista? Tuo tuntuu musertavalta - onhan kyseessä pentu, joka on äärimmäisen liikuttava hakiessaan ahkerasti katsettani. Juuri sitä mitä olemme eniten opettaneet Vapulle näiden yhteisten viikkojemme aikana. (Huokaus! Jään miettimään tätä asiaa.)

Luopumisen harjoitteleminen on alkanut mukavasti. Aluksi harjoittelimme luopumista siten, että nami on nyrkissä ja mitään ei tapahdu niin pitkään kuin koira on kiinnostunut nyrkin sisällöstä. Kun koira luopuu tästä, tulee naksu, nyrkki aukeaa ja koira saa namin. Pikkuhiljaa aloin vaatia, että Vappu luopuessaan hakee katsekontaktin ja sitten vasta saa namin. (Check!) Nyt työstämme seuraavaa vaihetta eli sitä, että nami on avoimella kädellä, käsi menee nyrkkiin jos koira havittelee namia, mutta kun koira luopuu avoimella kädellä olevasta namista niin tulee naksu ja nami. Tämäkin on alkanut jo sujumaan. Paljon tarvitaan silti vielä harjoitusta ja jotenkin pitäisi alkaa liittämään käskysanaa mukaan. (Se tuntuu aina alussa niin toivottomalta.)

Viime viikon pentukoulu pidettiin poikkeuksellisesti tekonurmipohjaisessa agilityhallissa. Tämä oli mainio juttu, koska saimme harjoitusta uudenlaiseen lattiamateriaaliin ja treenitilaan. (Ympäristöharjoittelua!). Tällä viikolla treenit pidettiin normaalisti Visiolla, mutta lisähäiriötä toi se, että yhden pennun treenatessa muut (kaksi pentua) odottivat samassa tilassa vuoroaan. (Häiriötreeniä!) Pieniä asioita, mutta pennun oppimistilanteen kannalta suuria asioita.

Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Koirakoululla ja kotona.

Kontaktitreeniä lenkkipolulla 

Koiranpentu sairastaa, häntä hellikäämme - osa 2

Olemme saaneet viettää ihanaa pentuaikaa Vapun kanssa jo neljä viikkoa. Sunnuntai-iltana tuli kuitenkin murheita, kun Vappu alkoi toistamiseen osoittaa virtsatieinfektion merkkejä. Oireet olivat vähäisempiä kuin viimeksi, mutta pissaamistarve oli selvästi tihentynyt. Välillä Vappu riehui Pulmun kanssa kuin mielipuoli. Ruokaakin pyysi vaativan näköisenä. Sitä paitsi pennut pissaavat usein. Sen vuoksi pähkäilimme tunnin pari, että voiko pentu todella olla taas sairas vai olemmeko ylihuolehtivaisia pöhköjä. Päätimme kuitenkin lähteä päivystykseen.

Saavuimme Univetiin puolen yön paikkeilla. Sisällä oli arviolta tunnin jono, jonka hännille asetuimme (soitettuamme myös Viikkiin, jossa oli usean tunnin jono). Odottaessamme hoitaja alkoi työstää Vapun pissanäytettä. Parin tunnin odottelun jälkeen saimme tiedon, että henkilökunta oli aloittamassa toisen potilaan hätäleikkausta, jossa tulisi menemään useampi tunti. Varasimme aamuksi ajan ja lähdimme kotiin nukkumaan. Yö jäi lyhyeksi ja siitäkin osa meni murehtiessa. Koira oli vaisumpi ja kipeän oloinen, vaikkei herättänytkään pissalle kuin kerran yön aikana.

Aamulla Ossi lähti Vapun kanssa lääkäriin. Yöllä viljelty näyte kasvoi jo selvästi ja virtsatieinfektion tunnusmerkit olivat selvät. Vappu sai taas kipupiikin, antibioottia sekä tuliaisina antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä. Harmillista, että pieni koira sai kurjan vaivan jo toisen kerran... Toivotaan, että pääsemme taudista eroon lopullisesti. Niin tai näin, tällä kerralla menemme antibioottikuurin loputtua kontrollikäynnille varmistumaan tilanteesta.

(Tänään Vappu on ollut jo täysin entisellään. Reipas, riehakas ja iloinen pieni pikkukoira.)

Sosiaalistamisesta

Vapun sosiaalistamiskausi jatkuu ja kuluneen 1,5 viikon aikana on taas koluttu uusia paikkoja ja tilanteita.

Otimme viime viikolla Vapun mukaan Pulmun agility-treeneihin. Kentän laidalla oli jännittävää haistella esteitä ja putkea. Kevythäkistä oli hyvä tiirailla isosiskon edesottamuksia kentällä. Viikonloppuna vierailimme Varsinais-Suomessa. Toinen päivä vierähti anoppilassa ja toinen äitini shelttilauman keskellä. Vapulle löytyi mieluinen sheltti-kaveri Maurasta, joka on sopivan lapsellinen ja leikkisä teinikoira. Kuvio on tutunoloinen Pulmun lapsuudesta. Silloin lauman nuorin oli Sara, joka jaksoi leikittää piskuista pihakoiraa.

Tällä viikolla Vappu piipahti apteekissa. Juna-asemallakin käyskenneltiin junia bongailemassa. Pentukoulumme valitettavasti peruttiin tällä viikolla, mutta kotiympyröissä ollaan tsempattu kontaktiharjoitusten ja ulkoillessa lähellä pysymisen harjoittelun kanssa. Tänne-käskyä olen yrittänyt vahvistaa entisestään. Näitä juttuja tullaan jankkaamaan voimakkaasti myös tulevina viikkoina. Kenties koko loppu elämän, sillä perustaidot ovat kaikkein tärkeimpiä. :)

Tässä muutamia kuvia Vapusta ja Maurasta.

Huomenna päästäänkin taas pentuleikkikouluun. :)

Pentukoulussa, osa 1

Lauantain pentuleikkikoulussa kouluttaja kysyi meiltä, että olemmeko jo ilmoittautuneet pentukurssille. Minä tokaisin, että emme ole, koska Vappu on vielä niin kovin pieni. Kouluttaja ei kuunnellut mutinoitani, vaan rohkaisi meitä lähteämään kurssille, sillä hänen mielestään olisi turha odottaa ongelmien alkamista ja pentua olisi heti syytä alkaa kouluttamaan oikeilla menetelmillä. Tuon kuultuani päätin heti lähteä kurssille, sillä jotenkin olen ollut vähän eksyksissä Vapun koulutuksen kanssa.

Tähän mennessä olemme tehneet kotona joitain luoksetuloharjoituksia (toinen kutsuu n. 5-10 metrin päästä). Olemme yrittäneet liikkua jonkun verran luonnossa vapaana, jolloin koiraa palkataan, kun se pysyy lähellä. Sen lisäksi olen kerran tehnyt katsekontaktiharjoituksia (istun lattialla ja palkkaan koiraa, kun se vilkaisee minua) ja pari kertaa käsikosketustreeniä - lähinnä sen vuoksi, että oppisin vähän ymmärtämään Vapun palkkautuvuutta ja hoksottimia.

Tänään sitten lyöttäydyimme mukaan Koirakoulu Vision pentukouluun, joka on ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Ostin meille kurssipaikan kolmelle viimeiselle kurssikerralle, koska olisi sekin parempi kuin ei mitään. Kurssin puitteet olivat pennulle upeat. Meitä oli tänään van kaksi koiraa ja koirat treenasivat yksitellen (toinen odotti autossa). Näin häiriö oli minimissään.

Aloitimme katsekontaktiharjoituksella. Aloitin kyykystä ja palkkasin, kun koira vilkaisi minua. Vappu hoksasi heti. Pian nousin jo seisomaan ja Vappu pysyi mukana. Sitten pääsinkin jo vähän liikuskelemaan ja palkkasin kun koira otti katsekontaktia. Pian pääsin jo liikkumaan niin, että koira hakeutuu vierelle katsekontaktiin. Ihan mieletön pieni 9,5-viikoinen pentu!

Toisessa treenisetissä harjoittelimme luoksetuloa. En aluksi meinannut ymmärtää mitä kouluttajamme hakee takaa, sillä tämä oli aivan uusi metodi meille. Luoksetulo-harjoitus aloitetaan ehdollistamalla koiraa luoksetulo-käskyyn. Aluksi siis koiralla annetaan luoksetulo-käskyä, kun koira on vieressä kontaktissa - ja palkataan heti perään. Kehusanat jätettiin pois ja palkattiin heti käskyn jälkeen. Tämä tuntui pöhelöltä! Ruokin koiraa ilman, että se teki mitään. Mutta ymmärsin lopulta pointin. Luoksetulo-käskystä alettiin tehdä yhtä ihanaa juttua, kuin naksusta. Naks ja nami, naks ja nami -periaatteella. Kun käskysanasta on tehty maailman paras juttu, niin pikkuhiljaa olisi tarkoitus alkaa tekemään minimaalisia luoksetuloja esim. remmilenkillä niin, että koira ottaa askeleen pari suuntaani. Siitä sitten eteenpäin harjoituksessa vähitellen etäisyyttä kasvattaen tai ympäristöjä vaihdellen. Tämä menetelmä kiinnostaa minua kovasti ja aiomme lähteä tälle tielle Vapun kanssa. (Voisikohan Pulmunkin kanssa vielä aloittaa alusta tällä menetelmällä?)

Pentukoulun aloitus oli mainio! Olin todella ylpeä Vapusta! Tyyppi otti lunkisti ja oli innoissaan tekemisen meiningistä. Nami upposi ja koira oli kuuliainen. Välillä pikkukoiralla meinasi palaa hermo, kun kuuntelin liian pitkään kouluttajan ohjeita. Tällöin Vappu purki turhautumistaan minuun hyppimällä vasten ja itkien - eikä juurikaan lähtenyt haahuilemaan. Ihmeellinen pentu! Tästä on hyvä jatkaa. Inspiraatio on syttynyt! Olen aivan liekeissä.

Ihmisiä, koiria, paikkoja

Vappu on parhaassa sosiaalistamisiässä ja yritämme tehdä voitavamme tällä saralla. Suunnitelmamme on epäinsinöörimäisen sekava, mutta se on alkanut itää.

Kuluneen viikon aikana olemme tarjonneet Vapulle tutustumismahdollisuuksia erilaisiin ihmisiin, koiriin ja paikkoihin liittyen. Olemme käyneet agilityn epävirallisissa kisoissa, jossa Vappu sai tottua hallin hälyihin ja kevythäkissä hengailuun uudessa ympäristössä. Visiitti kauppakeskus Selloon tarjosi useita ihmiskontakteja ja autojen vilskeen ihmettelyä Leppävaarassa. Pentuleikkikoulu Koirakoulu Visiossa oli mahtava oppitunti siitä miten uusiin koirakavereihin kannattaa tutustua. Helatorstain riennoista ehdin jo aiemmin kirjoittaakin. Siskonpoikani 1-vuotissynttärit antoivat mahdollisuuden nauttia lasten kanssa temmeltämisestä. 

Vapaapäiviäkin on ehditty pitämään kotoisissa maisemissa, joskin jokainen uusi päivä on pennulle elämys. Hihnassa käveleminen on jännittävää, vastaan tulijat ovat jännittäviä, tarpeiden tekeminen oman pihan ulkopuolelle on erityisen jännittävää! Monenmoista urhollisuutta mahtuu pienen koiran elämään...

Tässä muutamia kuvia viikon varrelta.

Helatorstain hulinat

Eilen vietimme iloista päivää Hopp Fallera -mielisten parissa Minnan ja Abben luona. Vappu pääsi sosiaalistumaan koirakavereihin, joista osa oli entuudestaan tuttuja: Abbeen, Pihkaan ja Sötikseen. Vappu ei vierastanut koiria, vaan rakasti kaikkia. Abbe oli pentuystävällinen ja hyvähermoinen velipuoli. Sötis yhtä ihana leikkitäti kuin ennenkin (Sötis asuu Hopp Fallera -kennelissä) ja Pihka mainio velipoika ja painikaveri.

Päivä oli mukavaakin mukavampi. Jaksoimme katsoa koirien temmellystä useamman tunnin. Monen moista säpinää siinä olikin. Vappu haki puutarhakatetta pensaiden juurelta ja nakerteli palasia tyytyväisenä. Kukkiakin oli kiva haistella ja maistella. Abbe liehitteli ihanaa Sötistä, mutta Sötis ylenkatsoi sisukasta sulhoaan. Naapurin puolellakin käytiin ja sisällä pissattiin Abben petiin. Monenmoista. :) Tämä oli todella hyvää harjoitusta (sosiaalistumista) Vapulle - koiria ja ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Vappu osoittautui tilanteessa reippaaksi tytöntylleröksi. :)

Minna, Vappu ja Abbe

Sötis ja Vappu

Pihka ja Vappu

Sötis ja Abbe

Pihka

Vappubööna <3

Herkuttelun, kuulumisten vaihdon ja koirapöhinöiden jälkeen jatkoimme vielä läheiselle peltoaukealle ulkoilemaan. Mukaan liittyivät vielä Hippu ja Eddie.Vaikka pienet pennut olivat jo selvästi väsyneitä, jaksoivat sintit kiitää heinikossa vielä hetken verran.

Pihka ja Vappu

Hippu, Eddie, Vappu ja Pihka

Vappu

Abbe, Pihka ja Vappu

Vapun kasvattaja totesi tapaamisemme loppumetreillä, että kahdessa viikossa palleroista on tullut meidän eli uusien perheidensä koiria. Niin se on - paljon on tässä ajassa tapahtunut ja Vappu on kotiutunut tiiviiksi osaksi pientä perhettämme. Tämä on kuitenkin vasta alku. Ja ihana sellainen.

Päivä oli onnistunut ja iloinen. Lämmin kiitos vieraanvaraiselle emännällemme, Minnalle! Kiitos seurasta myös kaikille muille naurusuille! Koiraharrastus on parhaimmillaan, kun sen saa jakaa muiden ihanien koiraihmisten kera.