Nooa tuli kylään

Tänään oli tähänastisen viikon ehdoton kohokohta, sillä pihakoira Nooa tuli meille Marin kanssa kylään! Tuskin Mari ja Nooa olivat päässet ovesta sisään, kun Pulmu jo ryntäsi kovaäänisesti heitä eteiseen vastaan.  Pulmu vinkui ja haukkui ja räpisteli kuin hirmupeto, koska pidimme hänestä kiinni sen aikaa, että Nooa pääsisi remmistään vapaaksi. Pulmu ei arvosta kiinnipitämistä ja tilanteen rauhoittamista, koska hänen luonteensa on heti-mulle-kaikki-nyt-tyyppistä. Ja hän olisi halunnut heti päästä uuteen "poikaystäväänsä" käsiksi.

Pian Nooa ja Pulmu juoksivat olohuoneessa perätysten; Pulmu etunenässä ja Nooa häntä jahdaten. Pulmu vaikutti olevan vähän hämillään. Peloissaan olisi väärä termi, mutta oli hän vähän ihmeissään. Pulmu juoksi monasti Marin, Ossin tai minun syliin ja teki sieltä sitten yllätyshyökkäyksiä Nooan kimppuun. Myös sohvan alta oli hyvä tehdä täsmäiskuja. Pikku hiljaa Pulmu alkoi päästä niskan päälle, vai alkoiko Nooa kenties kyllästyä leikkikaveriinsa, jonka kanssa leikkiminen oli vaikeaa, kun tuo juoksi koko ajan karkuun ja piiloon sohvan alle... Pulmu myös alkoi muutoinkin riehaantua ja Mari sai varmasti useamman reiän käsiinsä, kun Pulmu yltyi häntä puremaan. (Paljon on vielä tehtävää tässä puremisen kitkemisessä! Huokaus.) Pulmu myös läähätti kieli pitkänä ja näytti nauttivan tilanteesta täysin rinnoin.

Kun reilu puolisen tuntia oli juostu pitkin olohuonetta ja koirahuonetta, Pulmu alkoi väsähtää. Hän kävi välillä kääntymässä koirapedissään, mutta nukkumaan hän ei kuitenkaan suostunut menemään, vaan sinnitteli hereillä loppuun saakka. Loppuvierailu sujui kuitenkin rauhallisemmissa merkeissä ja koirat hengailivat pöydän alla ja käyskentelivät laiskemmin. 

Nooa yllätti minut kahvipöydässä ja hyppäsi syliini! :) Voi ihanaa Nooaa! Nooa on kyllä niin mukavan oloinen pihakoira. Säyseä, mutta aktiivinen, charmantti ja ilmeikäs, hyväkäytöksinen herra! :) Oli todella mukava, kun Pulmu sai koirakaverin kylään! Pennulle on tärkeää, että hän saa paljon hyviä koirakokemuksia ja oppii kommunikoimaan muiden koirien kanssa. Ja täytyy myöntää, että koirien leikkimisen seuraaminen antaa itsellekin todella paljon - onhan ihanaa seurata miten koirat nauttivat keskenään telmimisestä. Ainakin Pulmu nautti - toivottavasti myös Nooa sai visiitistä jotain mukavaa eikä pelkkiä hampaanreikiä nahkaansa. Oli myös kivaa nähdä "pitkästä aikaa" aikuinen pihakoira. Sellainen Pulmustakin sitten joskus tulee. :)

Nooan ja Marin lähdettyä kotikonnuilleen, Pulmu tuijotteli aikansa tyhjää eteistä ja ulko-ovea. Sieltä se Nooa tuli ja sinne se meni. Huomattuaan, että Nooa tosiaan lähti pois, kömpi Pulmu petiinsä ja sammui kuin saunalyhty. Johan oli mahtava ilta! Kiitos Mari ja Nooa! Ja kiitos Marille kaikista neuvoista ja tiedonjyvistä, joita saimme illan aikana. :)

Hauvavauva ja tytöntyllerö

Kummityttöni Silva tuli meillle yökylään ja olipas täällä vipinää! Pulmu ei ollutkaan vielä tavannut pieniä lapsia, joten meillä ei ollut mitään tietoa, että miten hän reagoisi vajaa puolitoistavuotiaaseen tytöntylleröön. Strategia oli kuitenkin selvä; kaksikko olisi pidetään visusti erossa toisistaan! Toisin sanoen Pulmun naskalihampaat olisi pidettävä Silvasta loitolla.

Silvan taaperrettua taloon Pulmu oli toppapukuisesta ilmestyksestä kovin hämmästyksissään. Silvakin oli vähintään yhtä kiinnostunut pienestä, lyhytkarvaisesta koirasta, jonkalaista hän tuskin on aikaisemmin nähnyt. Pulmun ja Silvan tutustumista harrastettiin illan mittaan toistuvalla ja turvallisella kaavalla. Kun Pulmu osoitti villin riiviön merkkejä hän joutui tarkkailemaan olohuonetta ja Silvaa koiraportin toiselta puolelta. Silvan istuessa sohvalla pääsi Pulmu temmeltämään olohuoneeseen mielin määrin. Silvan kanssa oleskelu samassa tilassa onnistui myös jos Pulmu oli väsynyt ja nukkui joukossamme tai tarkkaili tilannetta sylistäni. Pulmun syödessä vetäydyimme koirahuoneen rauhaan pois häiriötekijöiden (Silvan) luota. Valitettavan usein Pulmu joutui viettämään aikaa koiraportin takana, mutta hän hillitsi hermonsa siellä yllättävän hyvin. Välillä Silva tuli aivan koiraportin eteen esittelemään lelujaan Pulmulle ja välillä hän viskoi Pulmun leluja Pulmulle portin taakse. Liikuttavaa huolenpitoa pieneltä tytöltä, vaikkakin Pulmu varmasti mieluiten olisi leikkinyt Silvan kanssa.

Katastrofitilanteita ei päässyt onneksi syntymään, vaikka etukäteen olin vähän huolissani tästä tapaamisesta. Jonkun kerran Pulmun naskalihampaat tarttuivat vaipan reunasta kiinni tai sukkahousuista, kun niitä puettiin Silvan päälle. Silvan kannalta traagisin tilanne oli varmasti se, kun Pulmu puri haukipehmolelun silmää raivoisasti ja sai siksi Silvan parahtamaan itkuun. Ensi kerralla toverit kenties pääsevät tutustumaan toisiinsa vähän paremmin, mikäli puremistaipumukset on siihen mennessä saatu kitkettyä "pulmusestamme".

Retkellä

Olemme koko alkuviikon laiskotelleet ja nauttineet kotielämästä. Tänään oli töiden jälkeen sellainen olo, että Pulmulle on tarjottava uusia virikkeitä ja sosiaalistettava häntä taas maailman ihmeisiin. Siispä lähdimme tyttöjen kesken (Pulmu ja minä) retkelle Espoon Leppävaaraan.

Matkustimme Leppävaaraan bussilla. Pulmu ei ole aiemmin ollut bussissa, joten kokemus oli hänelle erittäin jännittävä. Onnistuin hyppäämään sellaisen bussin kyytiin, jonka köröttely Leppävaaraan kesti peräti 40 minuuttia. Toisaalta tämä oli hyvä sattuma, sillä pitkän matkan aikana Pulmu ehti kuin ehtikin vähän rentoutua bussissa. Ensimmäisten 10 minuutin ajan Pulmu istui sylissäni ja tärisi. Tämän jälkeen alkoi kiipimisvaihe ja Pulmu alkoi kiivetä sylissäni ylemmäs maisemia katsellakseen (tai muuten vaan). Viimeiset kymmenen minuuttia Pulmu lopulti makasi sylissäni eikä tärissyt enää.

Leppävaarassa Pulmu pääsi haistelemaan uusia hajuja ja lumikinoksia. Pistäydyimme myös Sellon kukkakauppaan ostamaan Ossille tuliaisruusuja. Kukkakaupassa Pulmulla meinasi mennä herne nenään, sillä hän ei olisi halunnut olla sylissäni ja myyjätätikin oli tavattoman hidas. 

Kotiin palasimme lähijunalla. Junassa Pulmu oli vähän enemmän kotonaan, sillä junalla olemme jo muutaman kerran matkustaneetkin aiemmin. Junassa Pulmu haukotteli naukuen kuin kissa ja herätti kanssamatkustajissa hymyn pilkahduksia. Retken kohokohta oli tuttuihin kotinurkkiin saapuminen. Ja vähän nakerrellun tuliaiskukkapuketin antaminen Ossille.

Pulmusen päivä

Seurailemme mahdollisuuksien mukaan Pulmun edesottamuksia ja yksinoloa valvontakameran välityksellä työpäivien aikana. Pulmun päivä näyttää toistavan tuttua ja turvallista kaavaa, joka etenee jotakuinkin seuraavasti.

Lähdettyämme töihin Pulmu nukkuu, nukkuu ja nukkuu.

Välillä hän saattaa havahtua kesken uniensa katselemaan huoneeseen ja varmistumaan tilanteen tylsyydestä.

Havaittuaan, että mitään ei ole tapahtunut kauneusunien aikana Pulmu oikaisee itsensä taas pitkäkseen ja nukkuu vähän lisää. Ja nukkuu, nukkuu ja nukkuu...

Välillä Pulmu herää vähän jaloittelmaan ja asettuu toiselle makuupaikalleen järsimään erinäisiä lelujaan, kuten vessapaperin hylsyä tai puruluutossua.

Pienen puuhastelutuokion jälkeen Pulmu palaa pesäkoppaansa nukkumaan ja jatkaa tähän malliin koko iltapäivän. (Huomaa pesäkoppaan ilmestynyt sininen lelu.)

(Tässä välissä sininen lelu on saanut kyytiä, röhköporsas on haettu pesäkoppaan ja rottalelu hivutettu aivan pesäkopan viereen.) Mutta sitten jotain alkaa vihdoin tapahtumaan! Pulmu havahtuu siihen, kun joku kiertää avainta ulko-oven lukossa. Pulmu nostaa päänsä ja tarkkailee tilannetta. Voiko tämä todellakin olla totta ja joku tulee kotiin?

Joku todella on saapunut kotiin ja askeleet kuuluvat eteisestä... Pulmu ei enää malta makoilla kopassaan, vaan ottaa muutaman askeleen kohti koirahuoneen ovea. Pulmu on hiljaa.

Mutta jokin siellä kestää. Laittaako emäntä tai isäntä ulkovaatteitaan naulakkoon. Pulmu ei tiedä tätä, mutta istahtaa kiltisti odottamaan ja on hiljaa.

Nyt askeleet kuuluvat jo aivan koirahuoneen oven toiselta puolelta ja Pulmu siirtyy aivan oven välittömään läheisyyteen. Hän on edelleen hiljaa. Pian Ossi tai Satu saapuu kotiin ja vapauttaa Pulmun yksinolon kurimuksesta. Kumpi hän on, sitä Pulmu ei vielä tiedä - eikä välitäkään. Pääasia, että jotain alkaa vihdoin tapahtumaan!

Koirahuoneen ovi avautuu ja Ossi saapuu kotiin! Pulmu on ilosta riemuissaan ja jakelee rakkauttaan suukkojen ja syleilyn muodossa. Ossikin on iloinen nähtyään pienen Pulmun pitkän päivän päätteeksi. (Ja Satu, joka todisti tätäkin jälleennäkemistä valvontakameran välityksellä toimistohuoneessaan Otaniemessä.)

Sellainen oli Pulmusen päivä tänään ja luultavasti huomennakin. Rutiinit ovat mukavia. En tiedä onko Pulmu samaa mieltä, mutta rutiinien seuraaminen luo ainakin minulle ja Ossille turvallisuuden tunnetta, kun valvontakamera välittää samoja rauhallisia kuvia päivästä toiseen.  Tai ainakin useimmiten.

P.S. Kiitos bloggaus-ideasta Annalle!

Pieni Nakertelija

Ennen kuin haimme pennun kotiin, tutkimme lukuisia vaihtoehtoja toinen toistaan ihanammista koiran pedeistä. Oli sohvamallia, tyynymallia, ilmastoituja petejä ja varmaan lämmitettyjäkin malleja. Valitsimme donitsin muotoisen, superpehmeän, ruskean pedin. 

Pulmun kasvattaja, Mia Satamo ohjeisti meitä, että pennulle on turha antaa mitään pahvilaatikkoa kummallisempaa, sillä pentu tulee tuhoamaan sen kuitenkin. Hmmm, näinköhän? Meidän pieni pulmusemmeko tuhoaisi petinsä?

Otimme kuitenkin neuvosta vaarin ja annoimme Pulmulle pesäksi pahvilaatikon. Nyt kun Pulmu on ollut meillä pian 3 viikkoa, on laatikon sivut revitty ja raadeltu, etupuoli on madaltunut ja vain takaosa seisoo jylhästi paikoillaan. Työkaverini katseli tänään valvontakamerakuvaa töissä ja totesi, että "voi kun Pulmu on niin kasvanut, kun tuo koppakin näyttää niin pieneltä jo". Niinhän tuo näyttää, kun Pulmu on syönyt sen... Varsinaiseksi pahvinsyöjäksi Pulmua ei voi syyttää, mutta yöllä tai työpäivien aikana kun tilanne äityy liian tylsäksi - hän tarttuu tuumasta toimeen ja aloittaa nakertelupuuhansa. En tiedä kuinka pitkään donitsin muotoinen, superpehmeä koiranpeti antaa odottaa itseään kaapin päällä, mutta uskallan arvata, että tulemme harrastamaan pahvimalleja vielä pitkään.

 

5+1 shelttiä

Lauantaipäivällä pakkasimme Pulmun autoon ja otimme nokan kohti Varsinais-Suomea ja lapsuudenkotimaisemia. Koska edelliset koiratreffit Novascotiannoutaja Nukan kanssa olivat sujuneet vähintäänkin riehakkaissa merkeissä ja ylikierroksilla sauhuten, olimme hieman jännittyneitä mitä tästä reissusta tulisi, sillä tällä kertaa Pulmun kohtaamista odotti 5 shetlanninlammaskoiraa. Jännittäminen oli kuitenkin täysin turhaa, sillä viikonloppu meni mahtavasti ja Pulmu yllätti meidät kaikki sopusointuisella käytöksellään.

Kun saavuimme perille, talon vastaanottokomiteaan kuului "vain" kaksi koiraa, Rambo ja Carmen. Talon muut kaunokaiset olivat edustamassa Turun Top Dog Showssa äitini kanssa. Rambo ei yleensä paljoa uusista tulokkaista perusta, mutta yllättäen tämä harmaantuva herra osoitti pientä leikkimielisyyttä Pulmua kohtaan lähes parin minuutin ajan ja halusi jopa ulos koiratarhaan pulmusen kanssa. Tämän jälkeen Rambo kyllästyi pentuun ja aloitti Pulmun välttelemisen. Carmenkaan ei juuri pihakoirasta innostunut, vaan piti välimatkaa Pulmuun antaen pari pientä murahdusta pennulle. Koska koirista ei ollut kavereiksi, Pulmu alkoi iloisena tutustumaan suureen taloon ja sen sisällä pitämiin aarteisiin eli koirien leluihin ja peteihin. 

Kotvan kuluttua shetlanninlammaskoirat Siiri ja Sara saapuivat kotiin Nekun jäätyä yhä kisaamaan messukeskukseen voitettuaan veteraaniluokan. Sara on talon nuorikko (9 kk) ja hän löysikin pian yhteisen sävelen Pulmun kanssa. Koirien kokoerosta ei ollut haittaa, sillä Sara osasi leikkiä kauniisti piskuisen pihakoiran kanssa. Sara olisi jaksanut leikkiä Pulmun kanssa ulkona vaikka kuinka kauan, mutta Pulmu taas ei kylmyyttä pitkään kestänyt villapaidasta ja talvimanttelista huolimatta. 

Sara ja Pulmu jatkoivat leikkimistä ja kähinöintiä sisällä koko illan. Välillä toverukset ottivat pienet nokkaunet ja sen jälkeen jatkettiin taas telmimistä. Nekkukin saapui illalla kotiin, mutta osoitti heti talon kuningattaren elkeillään, että Pulmulla ei olisi mitään asiaa hänen lähelleen.

Ilta oli Pulmulle erittäin tehokas pikakurssi koirien välisestä kommunikaatiosta. Vanhemmat sheltit opettivat Pulmua, että kaikkia koiria ei aina kannata lähestyä, sillä kaikki eivät aina ole kiinnostuneita hänestä. Pulmu oppikin tehokkaasti lukemaan shelttien ärinöistä ja ylähuulien nosteluista, että on parempi olla heti hyökkäämmättä karvoihin kiinni ja antaa toisten olla omassa ylhäisyydessään. Saran kanssa yhteinen sävel onneksi jatkui koko viikonlopun ja tytöillä oli kivaa keskenään.

Illalla talo oli täynnä toinen toistaan väsyneempiä koiria.

Sunnuntaina teimme täsmäiskun Kennel Anywayn päämajaan ja Pulmu sai tutustua 12-viikkoiseen Mona-shelttiin. Voi riemua! Ihan kuin viikonloppu ei jo olisi ollut täydellinen... Pennut olivat kovasti samanoloisia, kolmivärisiä, iloisia ja pirskahtelevia. Pulmu ja Mona eivät puhuneet aivan samaa kieltä, mutta heillä oli silti todella hauskaa leikkiessään. Tytöt jahtasivat toinen toisiaan pitkin taloa. Pulmu etunenässä, Mona etunenässä... Välillä toisella oli puruluu, joka toi lisävauhtia pieniin tassuihin ja jahtileikkiin. Pulmu ja Mona olivat yllättävän tasapainoinen leikkipari eikä kumpikaan päässyt niskan päälle dominoimaan toista. Näiden lapsosten kujeilua oli ilo seurata. Pieni pörheä ihana ja pieni silokarvainen suloisuus! Vaikka Pulmu lirautti pissat karvamatolle niin saimme silti kehotuksen tulla leikkimään Monan kanssa heti, kun olemme taas maisemissa. Jes!

Viikonloppumatka Varsinais-Suomeen oli kaiken kaikkiaan varsinainen menestys ja taisi osua juuri oikeaan aikaan Pulmun kehityskaaressa. Pulmu oppi käyttäytymään toisten koirien kanssa ja sai kaksi uutta leikkikaveria. Lisäksi Pulmu osasi myös hyvin rentoutua vieraassa paikassa ja ottaa nokkaunet kesken leikkien. Aikaisemmasta ylikierroksilla riehuvasta, purevasta ja murisevasta pennusta ei ollut havaintoakaan... Lisäksi Pulmu "pääsi" pari kertaa trimmauspöydälle hammastarkastukseen. Melkoista räpistelyä se oli, mutta alku kuitenkin. 

Nyt pieni pihakoira on aivan naatti ja on nukkunut koko illan. Viikonlopun kokemuksia onkin hyvä kypsytellä parin päivän ajan ja viettää lokoisaa elämää rauhallisesti kotosalla. Mutta ei liian pitkään...

Pieni Lohduttaja

Välillä elämä on ihanaa, välillä vähän ankeampaa. Olin eilen koko päivän sairaalassa hammasleikkauksen vuoksi ja kotiin päästyäni olin edelleen pienessä nukutuspöhnässä, voimaton ja väsynyt. Pulmu oli aluksi hyvin ihmeissään, että mitäs tuo emäntä tuossa vätystelee. On ollut koko päivän poissa ja kotiin tullessaan pötkähtää vain sohvalle makaamaan. Vähän aikaa Pulmu yritti saada minua leikkimään kanssaan, mutta pian hän ymmärsi, että tänään on parempi vain olla rauhassa ja pötkötellä vieretysten sohvalla. Pulmu haisteli kasvojani ja huomasi, että tuoksut eivät ole tuttuja. Kummasti pienikin pentu voi aistia, että emännällä ei ole kaikki kunnossa. Mutta voi tuota pientä lohduttajaa. Siihen hän käpertyi kasvojeni viereen nukkumaan ja tiesin, että nyt olen taas kotona ja huomenna on uusi ja parempi päivä.