Jäljestystä kotimetsässä

Tänään aloitimme jäljestyspuuhat kotimetsässä. Iltalenkin jälkeen pakkasin kassiin tarvittavat tamineet ja lähdin takapihan poikki lehtipuumetsikköä kohden. Oloni oli vähän epävarma - mistä tiedän millainen olisi sopivan muotoinen ja pituinen jälki Pulmulle? Jotain täytyisi vain koittaa, jotta pääsemme alkuun.

Merkkasin n. 15 metrin pituisen jäljen helppokulkuiseen metsään. Maasto oli pääosin kuivaa lehteä ja nuorien lehtipuiden versoja suurempien puiden keskellä. Tästä johtuen uskalsin luikerrella hieman ja merkitsin reitille pari loivaa kaarretta. Tämän jälkeen lähdin tekemään itse jälkeä. Tajusin heti alkaessani kaataa verta sienen päälle, että unohdin esikastella sienen. Sienen kastelu olisi hyvä tehdä, jotta sieni ei imisi verta niin paljoa sisuksiinsa kuin mitä kuiva sieni tekee. Olin hätäinen ja päätin olla palaamatta kotiin ja jatkoin kuivan sienen veretystä. Aloituspaikalle jäi lammikko verta, kun lähdin vetämään sientä perässäni. Epäilykset heräsivät jo jälkeä vetäessäni. Tuleeko jäljestä heikompi, kun sieni on imenyt veren paremmin sisäänsä? Haistaakohan Pulmu jäljen? En kuitenkaan ehtinyt murehtimaan kysymyksiä liikaa, sillä hyttysit pommittivat sääriäni ja kaulaani.Vedin jäljen ripeästi, mutta huolella. Jäljen päähän jätin porsaan suikaleita kaadoksi. Lähdin sisään empiväisin mielin ja jätin jäljen vanhenemaan puoleksi tunniksi.

Sisällä Pulmu haistoi heti, että nyt on jotain jännittävää tekeillä. Tottakai koira haistoi veren, kun toin sienen sisälle. Pulmu myös haisteli sääriäni kiinnostuneena, sillä olinhan läpsinyt hyttysiä jaloistani käsillä, joihin oli jäänyt hajujäämiä naudan verestä.

Lähdimme takapihan poikki lähestymään metsikköä, johon olin vetänyt jäljen. Pulmu haistoi jäljen jo viisi metriä ennen aloituspaikkaa. Remmin vaihtaminen jäljestysliinaan oli työlästä, sillä koiraa oli pidettävä aloillaan kaksin käsin, sillä etukeno ja veto jäljen suuntaan oli turbovaihteella. Pulmua ei tarvinnut ohjata lainkaan. Koira pyyhälsi suoraan aloituspaikalle, haisteli sitä hetken, mutta vain hetken. Pulmu selvästi muisti mikä jäljestyksessä on ideana eikä jumittunut vuolaisiin hajuihin aloituspaikalle, vaan lähti samantien jäljelle. Koira eteni varmasti. Alussa Pulmu pysähtyi kerran, nosti päänsä ylös ja tähyili sivulleen. Kouluttajamme mukaan tämä kuuluu normaalina elementtinä verijäljestykseen - koira tähyilee välillä näkyykö haavoittunutta eläintä maastossa. Puolen välin jälkeen Pulmu harhautui jäljeltä syrjään. Pysähdyin ja kun liina kiristyi Pulmu katsoi minua hämmentyneenä. Odotin sekunnin, pari - ja koira palasi takaisin pisteeseen, josta oli lähtenyt väärään suuntaan. Sitten mentiin taas nenä tiiviisti jäljen perässä. Kaato löytyi ja koira pisti vakavan näköisenä porsaan suikaleet poskeensa. Jes!

Ensimmäinen itsenäinen jälkemme meni todella mukavasti. Pulmu tietää täsmälleen mistä tässä hommassa on kyse ja nauttii nenätyöskentelystä. Jäljestyksen jälkeen pihakoira puhisi innoissaan takaisin kodin suuntaan. Omakin mieleni oli tyytyväinen. Seuraavalla kerralla valitsen hieman haastavamman maaston tai reilummin pituutta jäljelle. :)

Alkuvalmisteluja: upouusi sieni, jäljen merkkaamisvälineitä ja laimennettua naudan verta.

Toko C - osa 5

Tänään oli hassut treenit. Tunnetilat menivät laidasta laitaan - onnistumisen tunteita ja helppoihin mokiin sortumista. Näillä mentiin tänään:

Vauhdista maahanmeno) Todella hyvä. Menee vauhdilla maahan. Palkkailin välittömästi maahanmenosta ja siitä, kun olen jättänyt koiran maahan ja käynyt n. 4 metrin päässä "kävelyllä". Tein myös sellaista, että jätin koiran makaamaan ja kiersin koiraa ympäri. Pulmu pysyi tosi hyvin paikallaan. Tämä siis sitä ajatellen, että ylemmissä luokissa koira jätetään maahan, kävellään tietyn matkan päähän koiran eteen, kävellään koiran ohi koiran taakse ja palataan koiran viereen.

Käskyn alla pysyminen häiriö-käskyjen alla) Teimme sellaista, että pidin Pulmua perusasennossa samalla, kun vierustoveri rivissä antaa koiralleen "Istu" ja "Maahan" -käskyjä. Pulmu ei reagoinut häiriöihin. Vaihdoimme osia. Minä käskytin omaa koiraani (istu, maahan) ja vieruskaverin koiran piti pysyä oman käskynsä alla. Tämä meni todella kehnosti. Pulmu oli epäröivä ja jouduin antamaan kaksi käskyä liikettä kohden. Lopulta koira "muisti" käskyt ja alkoi toimia yhden käskyn jälkeen.
--> Hieman huolestuttavaa. Olemme tällä viikolla olohuonetreeneissä tehneet spontaaneja istu-maahan-seiso-liikkeitä samalla, kun käyskentelemme pitkin huonetta, mutta asia vaatii panostusta ja tehokuuria.
Teimme vielä sellaista, että kouluttaja tulee lähelle ja huutelee häiriökäskyjä. Pulmu meni useasti helposti halpaan erityisesti "Maahan" -häiriökäskyn kuultuaan. Meille tuottaa muutenkin vaikeuksia pysyä paikallaan käskyn alla.
-->Lähdemme hakemaan staattisuutta käskyn alla pysymiseen.

Paikkamakuu) Ei ollut meidän päivämme. Ahnehdin liikaa ja vaadin koiralta turhan paljon (liian pitkä etäisyys, liian pitkä kesto). Pulmu pomppasi pystyyn. Kahdesti. (Satu, älä ole ahne!) Teimme loppuun helpon harjoituksen ja onnistuimme.
--> Tätä on treenattava enemmän kotona. 

Luoksetulo) Suoriuduimme mainiosti. Jätin koiran istumaan, kävelin n. 10 metrin päähän ja kutsuin luokse. Koira pyyhälsi reippaasti sivulle perusasentoon. Hienosti! Perusasento ei ollut täydellinen, mutta en uskaltanut alkaa hinkkaamaan, sillä pelkäsin, että se pilaisi hienon luoksetulon intoa. Sain kouluttajaltamme vahvistusta siihen, että perusasennon on aina oltava priimaa oli kyseessä sitten luoksetulo tai mikä tahansa muu liike. Kriteerit on aina pidettävä samoina. --> Jatkossa uskallan hinkata ja vaatia Pulmulta parempaa. Mainiosti suoriutuminen on tosi jees, mutta me haluamme pyrkiä täydellisyyteen. ;)

Seisominen seuraamisen yhteydessä) Tämä menee kivasti käsiavulla. Tosin koira jää helposti seisomaan vähän vinoon. (Kauneusseikka!) Pulmu pysyy hyvin seisomassa ja kestää sitä, että kierrän koiraa ympäri ja vaadin kestoa. Taas ahneus iski ja vaadin liikaa - jätin käsiavun pois ja pyysin Pulmua pysähtymään seisaalleen. Koira istui. (Satu, älä ole ahne!) Käsiavusta on pyrittävä irti vähitellen, ei kerrasta. Tämäkin asia tuntuu kovin itsestään selvältä, mutta  treenihurmoksessa ajauduin kokeilemaan koiran rajoja liiikaa.

Noutokapula) Tällä viikolla olemme edistyneet huomattavasti ja meillä on nykyään kestoa. (Läpimurto!) Olen tästä todella iloinen, sillä tämä on tähän mennessä tuntunut luoksepäästävyyden ohella kaikkein vaikeimmalta haasteelta. Nyt lähdetään vaan vaatimaan vielä hieman enemmä kestoa ja seuraavaksi alamme tehdä harjoituksia, joissa Pulmu nostaa kapulan maasta ja tuo sitä minulle. (Jee!)

Pulmu oli lopputreenejä kohden todella uupunut. Tänään teimme päivällä 1,5 h lenkin, joten se yhdessä eilisten jäljestystreenien kanssa saattoi verottaa koiran kapasiteettia. Väsyneenäkin Pulmu jaksaa tehdä töitä. Mutta minkäs sille mahtaa jos väsyneenä käskyt alkavat unohtua ja esimerkiksi "Istu"-käsky kuulostaa täysin vieraalta.

Pulmu herättää hilpeyttä ja sympatiaa treenikavereissamme. Pulmusta puhutaan ihan eri sävyllä kuin muista treenikavereista. Meille nauretaan (hyväntahtoisesti) ja meitä kannustetaan kovasti. (Itsekin nauran meille, sillä puuhastelumme on useimmiten todella hauskaa.) Pulmu on sellainen iki-pentu, jonka touhuja on mukava seurata. Tänään kurssikaverimme hurrasivat ja iloitsivat, kun näkivät meidän noutokapulan pitoamme. Säheltävästä ja hermostuksissaan aivastelevasta ja röhkivästä pihakoirastani tuskin koskaan tulee paimenkoiran kaltaista toko-nörttiä, mutta on se vaan upeaa tajuta, että edistystä tapahtuu ja että adhd:kin saattaa oppia työmoodiin. Olen todella ylpeä Pulmusta. On se niin ihana.

Makkarajälki

Tänään oli jäljestyskurssimme viimeinen kerta. Aiheena oli makkarajälki, joka on keino tutustuttaa koiraa ihmisjäljen jäljestykseen. Jälki tehtiin pellolle ja se aloitettiin tamppaamalla aloitusmerkille kolmion muotoinen alue, johon ripoteltiin nameja. Kolmionkärjestä lähdettiin tallaamaan jälkeä tihein ja tömäyttelevin askelin siten, että joka askeleen (jäljen) päälle tiputettiin nami. Kuulostaa helpolta, mutta tämä tipukävely oli sangen raskasta ja vaati huolellista tasapainoilua namin asetteluvaiheessa. Hetken jo ajattelin, että tämä saa olla viimeinen makkarajälkeni. Selvisin kuitenkin loppuun asti ilman sen suurempia kompurointeja. Viimeisen jäljen päälle jätin suuren namikeon. 

Makkarajäljen aloituskolmio

Makkaroita makkarajäljelle

Pulmu oli tavallisen riemuissaan päästessään pelipaikalle. Lähestyin koiran kanssa kohtisuorasti jäljen aloituspaikaa. Jäin n. 1,5-2 metrin päähän aloituspaikasta. Pulmu oli ihmeissään ja katseli minua käskyä odottaen. Odotin, että koira tajuaisi itse lähellä lymyävän jäljen aloituskohdan. Sain odottaa tovin, mutta lopulta Pulmu tajusi, että mitään käskyä ei tule ja löysi aloituskohdan. Nuuhkittuaan ja naposteltuaan namit kolmiosta koira empi kotvan, mutta lähti sitten hitaasti oikeaan suuntaan. Tämä jälki oli selvästi vähän ihmeellisempi juttu kuin aikaisemmat. Välillä Pulmu pysähtyi syömään nameja. Vauhtiin päästyään Pulmu alkoi kuitenkin skippaamaan makkaroita ja pisteli poskeensa vai muutamia herkkuja sieltä täältä. Nenä kävi kuumana ja Pulmu nuuhki ahkerasti.  Loppupuolella koira yhtäkkiä nosti päänsä ylös ja lähti täysin syrjään jäljestä, sen jälkeen loikkasi minun taakseni, jossa ihmetteli hetken tilannetta. Odotin rauhallisesti. Sitten Pulmu lähti taas jäljelle ja eteni varmasti loppuun saakka.

Pohdimme kouluttajan kanssa, että oliko Pulmun harha-askel merkki väsymisestä. Saattaa olla. Pulmu ei kuitenkaan näyttänyt turhautuneelta, vaan työskentely oli selkeää ja määrätietoista. Kyseinen harha-askel ei myöskään näyttänyt olevan peräisin ympäristön häiriöistä, sillä Pulmu ei juuri ympäristöä ihmettele jäljellä ollessaan. Epäilen, että jälki oli meille hieman liian pitkä ja koiran ajatus eksyi hetkeksi. Kivaa on se, että vaikka tällaista tapahtuisi niin Pulmu löytää nopeasti takaisin työmoodiin. Jäljestys on selvästi Pulmun juttu.

Lähdin kurssille, jotta saisin ohjeistusta itsenäisen mejä-harrastuksen pariin. Tämä kurssi oli todella onnistunut avaus uudelle harrastukselle - ja ylitti odotukseni. Eri jäljistä mielekkäimmäksi koin verijäljen. Lieneekö kyseessä se, että Pulmun keskittyminen verijäljellä oli todella vakuuttavaa. Verijälki on myös se, jota alunperin pohdiskelin, kun etsin jäljestyskurssia. Tonnikalajäljestä ja makkarajäljestä on meille varmasti myös paljon iloa, sillä pelkkää verijälkeä ei voi kouluttajamme mielestä tehdä viikottain, sillä se on koiralle kaikkein raskain.

Kipinä on syttynyt. Taidanpa ensi viikolla lähteä koittamaan jäljen tekemistä ihan itsenäisesti. Naapureita on jo varoitettu omituisesta hiipparista, joka vetää tonnikala-sukkahousua pusikoissa... :D

Etevä jäljestäjä

Toko C - osa 4

Aina ei mene niinkuin elokuvissa.  Tämän päivän tokotreenit olivat keskittymisen osalta vaikeat ja tokosalissa kaikui Pulmun itkuvirsi hermostuneiden aivastelujen saattelemana. Lieneekö koiralla pientä peliväsymystä - onhan takana melko intensiivinen viikko...

Nouto) Aloitimme noutokapulalla, joka kuuluu nykyään sarjaan verenpaineeni nostattajat. Meillä ei vielä noudeta. Meillä yritetään pitää kapulaa suussa ja saada kestoa pitoon. Olen häseltänyt asian parissa jo jonkin aikaa ja kysynyt vinkkejä lähes jokaiselta tuntemaltani tokoharrastajalta ja -kouluttajalta. Tänään koitin saada kestoa siten, että a) koira nostaa kapulaa maasta, b) pidän kapulasta kiinni, c) yritän antaa odota-käsimerkkiä samalla, kun koira ottaa kapulan suuhun, d) yrittämällä kiinnittää koiran huomiota muualle, kun kapula on suussa, e) nousemalla ylös ja houkuttelemalla Pulmua luokse kapula suussa. Tuloksena täyssählinki ja uskon menetys. Olin jo heittämässä kirvestä kaivoon, mutta onneksi kouluttaja jaksoi valaa uskoa meihin. Hänen mielestään minun on oltava kovempi ja vaadittava koiralta enemmän. Palkkaa ei saa antaa väärällä hetkellä (kapula tippuu, lähtee lentoon, kapulaa aletaan jäytää) ja palkataan vain (!), kun saadaan kestoa. Vaikka sitten menisi reippaasti pieleen ja saataisiin vain yksi onnistuminen viiteentoista sählättyyn suoritukseen nähden. Pulmulta meni tietysti hermo ja koira aloitti itkemisen ja kahta pahemman sähellyksen. Pysyin kovana. Koira sähelsi. Pysyin kovana. Saimme pari hyvää pitoa. Yksi tuli ihan vahingossa. Kapula "unohtui" Pulmun suuhun, kun huomio kiinnittyi vieressä treenaavaan heiluhäntään. Edelleenkään Pulmulla ei ole mitään hajua, että mitä vaadin häneltä. Jatketaan silti tällä linjalla ja näiden "vahinkojen" metsästämistä. (Huh! Tämä on niin vaikeaa!)

Seuraaminen) Seuraaminen meni niin ja näin. Jos katson suoraan eteenpäin (kävelen normaalisti) niin Pulmu vetäytyy kauemmas, kun yrittää löytää katsekontaktia. Yleensä katson aina koiraa, sillä haluan tietää missä tuo puuhapete hölköttää. En siis voi vaihtaa pään suuntaa yht´äkkiä eteenpäin, sillä koira hämääntyy tästä totuttuaan siihen, että katsekontakti on helposti saatavilla. Säätöä oli myös muissa liikkeissäni (jäykkä vasen käsi), palkkauksen suunnassa, käden hakeutumisessa taskuun huomaamattani, koiran perusasentoihin hakeutumisessa (aivastuksia ja hermojen menetystä). Ei parasta seuruu-treeniä meiltä.

Kaukokäskyt) Jatkoimme liikeratajumpalla. Se meni sählingiksi, koska Pulmu tässä harjouituksessa  kuumenee lähes aina nameista. Otin koiran eteeni ja aloin tehdä istu-maahan-istu -liikkeitä ilman namiapuja, sillä tässä Pulmu ei pystyisi hipsimään luokseni tai toisaalta kiihtyisi nameista. Vauhti hidastui selvästi ja koira alkoi vätystellä. Pulmu myös unohti useaan otteeseen mitä "Istu" -käsky tarkoittaa. (What?) Hämäännyin tästä taas itse ja siitähän Pulmu meni sekaisin ja alkoi tarjoamaan kaikkea muuta paitsi istumista. (Huokaus.) Siirryimme leikkimään mustekalan kanssa.

Istuminen paikallaan) Jätimme koirat riviin istumaan ja kukin ohjaaja kävi haluamansa matkan päässä odottamassa. Vaihtelin kestoa ja matkaa. Tämä meni hyvin.

Luoksetulo) Jätin Pulmun istumaan ja kävelin n. 10 metrin päähän. Kutsuin sivulle, mutta en odottanut koiran tulemista perusasentoon, vaan lähdin leikittämään lelulla, kun Pulmu oli n. puolessa välissä. Haimme siis intoa ja vauhtia. Lelu ei ollut tarpeeksi kiinnostava, joten toistimme saman isojen namien kanssa. Tässä luoksetulossa oli enemmän potkua.

Paikallaan makaaminen) Koirat jätettiin riviin makaamaan. Poistuin n. 5 metrin päähän ja odotin 30 sekuntia ennen palaamista koiran luokse. Tämä meni hienosti. Tämän jälkeen tein lyhyempiä kestoja ja vaihtelin matkaa. Pulmu alkoi osoittaa lieviä hermostumisen merkkejä, mikä ei ole ihme, sillä vieressä istui/makasi/puuhasteli 8 kuukauden ikäinen liikkuvaa sorttia oleva pentu.

Nämä treenit uuvuttivat minut - ja koiran. On hyvä muistaa, että vaikka viime aikaiset treenimme ovat menneet todella mukavasti niin Pulmullakin on rajansa kuinka paljon treenejä hän jaksaa viikossa painaa. Jäljestys on meille uutta ja viikonlopun pihakoiraleiri  verotti paljon pienen koiran kapasiteettia. Vaikka itse koin tämän päivän treenit vaikeiksi, niin kouluttajamme mielestä Pulmu työskenteli hyvin. Hän myös moneen kertaan totesi miten kivaa on katsella Pulmun puuhia, sillä Pulmu on todella innokas oppilas. Näinhän tuo on. Pulmun kanssa on kiva tehdä, sillä vaikka keskittyminen on välillä vaikeaa niin ainakin koirassa on tekemisen meininkiä ja draivia. Ja sehän tekee tästä kaikesta kivaa ja vaivan arvoista. :)

Verijälki

Jäljestyskurssin toisen kerran aiheena oli verijälki. Sää oli suotuisa ja kokoonnuimme aurinkoisessa Luukissa. Tällä kertaa tasainen nurmikko jäi taakse ja lähdimme metsään. Kouluttaja oli miettinyt ja merkinnyt meille reitit valmiiksi varvikkoon ja meille jäi puhdetyöksi itse jäljen vetäminen.

Verijälki tehtiin kastelemalla kostutettu pesusieni verellä. Sieneen oli sidottu naru ja sientä lähdettiin vetämään perässä tonnikalajäljen tavoin muistaen merkitä erityisen hyvin alku- ja loppukohdat. Jäljen loppuun kumottiin saaliiksi kunnon köntti karjalanpaisti-lihaa. Jälki oli suora jälki (minun silmääni suorahko) metsässä varpujen ja muun aluskasvillisuuden seassa ja jälki kulki pienten nyppylöiden yli. Ossi tuumaili ääneen kuinka haastavuustasoa oli nostettu reippaasti viime kertaisesta. Samaa pohdiskelin itsekin.

Jäljen vetämistä

Jäljen annettiin laskeutua puolen tunnin ajan, jonka jälkeen hain Pulmun pelipaikalle. Pulmu oli riemuissaan päästessään metsään ja nähdessään tutun kouluttajan. Laitoin koiran liinaan ja lähdin lähestymään jäljen aloituskohtaa kohtisuorasti rauhallisin askelin koira parin metrin päässä edelläni.

Lähestyimme jälkeä maltillisesti. Tällä kertaa ei menty vauhdilla aloituspaikan ohi, sillä varvikko hieman hidasti koiraa ja pisti Pulmua miettimään kovemmin. Pulmu löysi alkupaikan helposti. Pulmu haisteli alkukohtaa tovin ja oli kovin kiinnostunut hajusta. Kehuin koiraa, koira katsoi minua, mutta jatkoi taas hajun tutkimista. Sitten koira lähti jäljen perään. Pulmu eteni määrätietoisesti nenä maassa nostaen välillä päätään ikään kuin tarkastaakseen tilannetta ja metsää. Kuono painui taas maahan ja taas mentiin. Jonkun kerran Pulmu lähti hieman sivuun jäljestä, mutta palasi taas takaisin jäljelle. Koiralla tuntui olevan hyvin itsevarmuutta ja loppu mentiin todella varmasti. Jäljen päässä karjalanpaisti maistui pihakoiralle. Olipas kivaa!!

Jäljen ajamisen jälkeen saimme kouluttajalta palautetta. Hän kertoi, että Pulmulla on todella hyvin homma hanskassa ja se lähtee rohkeasti ja innolla työskentelemään. Hän myös sanoi, että oli merkinnyt meille täysin tarkoituksellisesti normaalia haastavamman reitin, millaista ei ihan jokaiselle aloittelijalle uskaltaisi antaa. Kouluttaja oli viime viikolla pistänyt merkille, että Pulmu ei helpolla hämmenny tai arastele, vaan sai nopeasti jäljestyksen juonen päästä kiinni. Voi miten ylpeä olen Pulmusesta. Pieni vihikoira!! Vai pihikoira? :)

Jäljestyksen jälkeen Pulmu oli nauravainen ja säntäili metsäpolulla tiiviisti kouluttajan jalanjäljissä. Josko kouluttajan muovikasseista löytyisi jotain kivaa. Autoon pakattiin reipas ja energinen  pihakoira. Kotona autosta kömpi esiin uuvahtanut ja uninen koira. Hajutyöskentely teki tälläkin kerralla tehtävänsä. :)

Pihakoiraleiri 2014

Vietimme viikonlopun Kunkkulan Koirakeskuksessa pihakoirayhdistyksen järjestämällä leirillä. Perjantai-ilta meni kotiutuessa sekä tuttujen (ja uusien tuttujen) kanssa seurustellen. Pihakoiria osallistui leirille parisenkymmentä ja ihmisiä hieman enemmän. Ensimmäinen ilta venahti pitkäksi, sillä olihan paljon kuulumisia vaihdettavana. Höpöttelyjen lomassa, Pulmu teki mangusti-loikkia leirikeskusken viereisellä heinittyneellä pellolla kaverinaan vuoroin Jiro ja vuoroin Hippu ja Lilli.

Ensimmäinen yö oli rauhaton ja koirat vahtivat kartanoa kukin omasta huoneestaan käsin. Pulmu aloitti kitinän viiden jälkeen, sillä halu pihisleikkeihin oli kova. Helteinen lauantai lähtikin käyntiin epätoivoisen väsyneissä merkeissä. Uupumus haihtui kuitenkin pian, kun lähdin seuraamaan aamuvuorolaisten treenejä. Päivän ajan pyöri lähes non-stoppina useita ryhmiä niin hakutreenejä, rally-tokoa kuin agilityakin.

Pulmu treenasi Ossin kanssa agilitya Heidi Turusen johdolla. Minun silmääni Ossi ja Pulmu vetivät todella hienosti alun pienten keskittymisvaikeuksien jälkeen. Kokonaista rataa koirakko ei vielä tee, mutta hyppypätkät ja putket olivat iloista katsottavaa. Mielestäni Ossi ohjaa hienosti ja olen todella ylpeä katsoessani kaksikon iloista temmellystä. :)

Lauantai-iltapäivänä helle kääntyi ukkoseksi ja sateeksi. Saderintama tuli jäädäkseen ja oma fiiliksenikin alkoi kääntyä matalapaineiseksi. Mitähän meidän tokotreeneistämme tulisi? Pulmu inhoaa vettä ja sadetta. Ja märkää maata... Kun illan tokotreenejä aloiteltiin, sade oli hiljentynyt tihutukseksi, joka sekin lakkasi kuitenkin pian. Toko-kenttä oli edelleen vetinen ja oloni alakuloinen. (Olenkohan hivenen liian tosikko? No kyllä.) Mutta kuinkas sitten kävikään - Pulmu yllätti ohjaajansa taas kerran ja treenit Piia Nurmen johdolla menivät mukavasti. Koira oli innostunut ja työskenteli ahkerasti. Pyllyn kastuminen ei haitannut perusasennossa ja fiiliskin riitti vinojen asentojen hinkkaamiseen. Teimme perusasentoa (eri kulmista), seuraamista, luoksepäästävyyttä ja paikallaan makaamista. Teimme myös ruutua (hauskaa!) ja nopeita maahanmenoja. Viimeinen ei mennyt aivan yhtä hyvin kuin yleensä, sillä märkä nurmikko hidasti Pulmun intoa. Treenit olivat kaikin puolin mainiot ja bonuksena sain myös uusia vinkkejä noutokapulan pitoon. :)

"Ruutu!"

Lauantai-ilta meni leppoisasti grillaillen ja jutellen. Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli rauhallisempi. Vai oliko? Itse en ainakaan kuullut naapurihuoneiden koiria ja Pulmukin nukkui tiiviisti peiton alla aamu-puoli-kahdeksaan saakka. Tästä oli hyvä aloittaa uusi leiripäivä. :)

Sunnuntaina puunattiin majapaikkaa luovutuskuntoon, mutta ehdinpä seurailla sivusilmällä myös Ossin ja Pulmun aksa-treenejä. Päivä oli kuuma ja helteinen - ja koira nuutunut. Ossin mukaan Pulmun vauhti on hidastunut, mutta omaan silmääni tuo näytti lähinnä leiriväsymykseltä. Iltapäivän tokotreenimme olivat laiskat. Koira oli kuutamolla ja omakin pää vähän auringosta väsähtänyt. Teimme lyhyitä sarjoja. Yritin innostaa Pulmua leikkimään tauoilla, mutta koira oli liian väsynyt innostumaan leluistani. Vaikka monet asiat menivät sunnuntaina vähän hassusti niin nämä treenit jäivät kuitenkin vahvasti mieleeni tietystä syystä. Teimme yhden liikkeen liikkurin käskyjen alla ja tämä on asia, jota en ole koskaan tehnyt. Kyseessä oli luoksetulo. Se ei mennyt niinkuin Strömsössä, mutta vähänkö oli mahtavaa totella liikkurin käskyjä. :D :D (Me like!)

Sunnuntai-iltapäivällä Kunkkulan nurmikolla lojui onnellisia ihmisiä ja väsyneitä pihakoiria. Viikonloppu oli erittäin onnistunut ja ilmapiiriltään leppoisa. Ajatus seuraavasta leiristä alkoi jo kyteä osallistujien mielissä ja paluumatkalla ideoitiin jo seuraavan leirin koulutus- ja tapahtuma-aihioita. Odotan jo innolla elokuun open showta, jolloin tapaan uudestaan näitä iloisia ihmisiä - ja koiria.

Jiro ja Pulmu

Kiitos kaikille leiriläisille! Erityiskiitos kouluttajillemme Heidille, Piialle ja Elisalle, jotka tekivät todella pitkät päivät insproiden leiriläisiä lukuisilla koulutusvinkeillään. Kiitos myös leirin järjestäjille. Tiedän, että tällainen tapahtuma onnistuu vain vapaaehtoisvoimin. Olette mahtavia!

Leiriläiset

Tonnikalan jäljillä

Aloitimme tänään Pulmun kanssa jäljestyksen alkeiskurssin Kepeä Käpälän oppilaina. Kurssilla on kolme kertaa, joiden aikana opettelemme tekemään ja ajamaan niin tonnikalajälkeä, verijälkeä kuin makkarajälkeäkin. Ajatuksenani oli käydä hakemassa kyseisen lajin alkeisoppimäärä, jotta voisin hyödyntää takapihaltamme alkavia metsiä ja niittyjä koiran luontaisten taipumusten toteuttamiseen. Olen myös sitä mieltä, että väsyttävä nenätyöskentely voisi olla hyvää puuhastelua ajoittaisiin tihutöihin taipuvaiselle Pulmulle.

Mitä tarvitaan tonnikalajäljen tekemiseen? Säilyketonnikalaa, sukkahousut ja muovipussi. Jäljen aloitus- ja lopetusmerkit helpottavat ihmisen toimintaa (jäljen tekemistä ja ajamista). Tampattiin nurmikolle aloituskohta, jonka päällä säilyketonnikala sujautettiin tölkistä sukkahousun lahkeeseen ja tyhjä tölkki suljettiin pussiin varovaisesti, siten että tölkistä ei lentänyt roiskeita aloitusalueen ulkopuolelle. Kun tonnikala oli lahkeessa niin lähdettiin etenemään suoraan kohti lopetusmerkkiä vetäen sukkahousun lahjetta perässä tonnikalan laahatessa maata (= jälki). Tampattiin lopetusmerkille lopetuskohta, johon sukkahousun tonnikalasaalis tyhjennettiin. Sukkahousut suljettiin muovipussiin ja vietiin pois jälkialueelta. Poistuminen tapahtui kiertäen jäljen takapuolelta siten, että varottiin astumasta jäljen yli, jotta jälki ei sotkeentuisi kengänpohjiin. Jäljen annettiin laskeutua hetken.

Jäljen tekemistä

Toin Pulmun nurmialueelle ja kohtisuorasti jäljen aloituskohdan eteen. Vaihdoin remmin jäljestysliinaan ja lähdin varovasti lähestymään aloituskohtaa Pulmu etunenässä. Ensin Pulmu harppasi pari metriä sivuun ja ihmetteli mistä on kyse. Odotin että koira palaa eteeni ja lähdimme taas lähestymään aloituskohtaa Pulmu edelläni. Pulmu sai vainun ja säntäsi eteenpäin sellaisella vauhdilla, että missasi aloituskohdan ja sai jäljestä kiinni n. 1,5 metrin päässä aloitusmerkistä. Jatkoimme etenemistä jälkeä pitkin ja koiralla oli todella kova vauhti päällä. Välillä Pulmu kävi n. 1,5 metrin päässä jäljestä ja luulin jo koiran menettäneen mielenkiintonsa. Tämä oli harhakuvitelma, sillä todellisuudessa Pulmu meni hajun perässä tuulen liikutellessa aromeja... Kouluttaja seurasi tekemistämme sivulta ja sanoi Pulmun menneen vahvasti hajun perässä nenä maassa matalana liikkuen. Loppumerkiltä löytyi tonnikalasaalis, jonka Pulmu pisti innolla poskeensa kehujen saattelemana.

Vainukoira jäljen perässä

Saalis!

Tonnikalalla herkuttelun jälkeen vein Pulmun pois jälkialueelta ja vaihdoin jälkiliinan remmiin. Pulmu oli edelleen täysin haistelumoodissa ja riuhtoi remmin päässä matalana jalat harottaen ja kuono kiivaana nuuskien.  Koira osasi kävellä remmissä melko kauniisti vielä ennen kuin tulimme ajamaan jälkeä, mutta tonnikalajälkeä haistellessa tokon alkeisoppimäärä haihtui taivaan tuuliin... :)

Jäljen ajamisen jälkimainingeissa. Pulmu haluaisi uudestaan jäljelle, Satu on toista mieltä...

Tonnikalajäljen kokeileminen oli äärimmäisen hauskaa tekemistä. Oli mahtavaa seurata koiran intomielistä puuhastelua ja sitä miten Pulmu reagoi jälkeen ja saaliiseen. Vaikka meillä on ollut todella mukavaa viime viikkojen toko-treeneissä niin jäljestyskurssille lähteminen tuntuu parhaalta idealta vähään aikaan. Eiköhän tästä saada mukavan leppoisaa tekemistä kesäiltojen iloksi. :)