Näyttelykurssilla, osa 2

Tänään oli näyttelykurssin toinen kerta. Matkustimme koirakoululle bussilla, sillä viime aikoina julkisen liikenteen käyttäminen on jäänyt Pulmun kanssa vähemmälle. Ja sen kyllä huomasi. Bussinpenkillä istuessani, Pulmu räpisteli ja vinkui sylissäni. Pulmu räpisteli ja vinkui myös lattialla. Matka tuntui ikuisuudelta ja tuskan hiki alkoi nousta iholle. (Paluumatka meni vähän paremmin, sillä jouduin seisomaan ja pitämään koiraa sylissäni. Heti kun saimme istumapaikan alkoi sama säätäminen ja räpistely.) Pitää ehdottomasti panostaa taas bussimatkailuun ja harjoitella sitä enemmän.

Näyttelykurssi ei ollut sen helpompaa. Hihnassa liikuttaessa Pulmu on niin "namiorientoitunut", että suoraan kävelemisestä ei tule mitään. Itse taas en pysty liikkumaan eteenpäin sivuttain niin, että saisin palkattua Pulmua täysin hänen edestään ja siksi Pulmu liikkuu nyt ihan kylki vinossa. Päädyimme sitten siihen, että yritän saada Pulmun liikkumaan suoraan eteenpäin kävelemällä/juoksemalla peruuttaen hänen edellään. Ei helppoa tämäkään. (Ja enhän mä nyt näyttelykehässä voi vetää peruutusvaihteella kehää ympäri. Huokaus.)

Teimme muutaman kerran pöytäharjoituksia. Koska Pulmu nykyään jännittää pöydällä oloa niin teimme harjoituksia niin, että nostin hänet pieneksi hetkeksi pöydälle ja palkkasin ilman sen suurempia asennon etsimisiä. Melkoista räpellystä ja kaukana siitä mikä on suotavaa näyttelyssä...

Ainoa asia mikä tänään tuntui sujuvan oli koiran käsittelyharjoitukset. Pulmu seisoi (namikädessä kiinni) nätisti, kun kurssin ohjaaja kävi "käsittelemässä" koiraa eli hienovaraisesti tunnustelemalla koiraa eri puolilta. Jes! Tämä käsittelyharjoitus tosin tehtiin maassa eli en tiedä minkälainen farssi siitä olisi tullut, jos käsittelyharkka olisi tehty pöydällä.

Tämän hetkinen fiilis näyttelykurssiin ja koko näyttelyskeneen on vähän masentunut. En tiedä tuleeko tästä yhtään mitään. Kurssissa ei ole mitään vikaa ja kurssin ohjaaja on aivan ihana. En vain tiedä saanko Pulmua ikinä ja millään esiintymään järkevällä tavalla. Tiedän, että Pulmu on vielä todella nuori ja pentumainen käytös on hänelle erittäin sallittua. Mutta välillä vain on näitä päiviä, kun alkaa epäilemään itseään. Miksi ylipäätään haluan vapaaehtoisesti lähteä näyttelykehään?? No, huomenna on uusi päivä ja kenties se on taas toivoa täynnä. :)