Tänään oli jännittävä päivä ja Pulmun ensimmäinen virallinen koiranäyttely. Pulmu täytti edellispäivänä 7 kuukautta ja pääsi rimaa hipoen pentuluokkaan Auran nuortentalolla järjestetyssä koiranäyttelyssä. Muita pihakoirapentuja ei näyttelyyn ollut ilmoittautunut eli olimme luokkamme ainoita. Tuomarina toimi Petra Junehall Ruotsista.
Sää ei ollut kovin kannustava, mutta onneksi viisas äitini oli pakannut mukaan myös näyttelyteltan. Pian teltan pystytettyämme alkoikin sataa toden teolla. Telttamme oli juuri passelin kokoinen tarjoamaan suojan kaikille pihakoirakarkeloihin osallistuville handlereille ja katsojille. Ennen kehiemme alkamista teltan läpi lorotti jo pieni puron poikanen ja taivaalla jyrähteli ukkonen. Melkoista luonnon dramatiikkaa!
Kehässä en enää sadetta huomannut, vaan keskityin vierellä killittävään koiraani. Teimme kierroksen kehän ympäri. Omasta mielestäni homma meni mukavasti, sillä Pulmu pysyi hyvin hanskassa eikä lähtenyt sooloilemaan minnekään viereltäni. Myöhemmin sain rakentavaa kritiikkiä äidiltäni, että namipalkkaamisesta tulisi pyrkiä pian eroon, sillä nyt Pulmu keskittyy niin intensiivisesti nameihin, että etuliikkeet menevät pilalle koiran juostessa pää minua tapittaen ja etujalat liian ylös heilahdellen. Pitäisi yrittää luottaa omaan koiraan ja siihen, että se pysyy siinä vieressä nätisti ilman palkkaamistakin, mutta kun se ei aiemmin ole oikein pysynyt... Eli treeniä, treeniä...
Pöydällä homma alkoi hajota kasaan. Pulmu oli jännittynyt ja aristeli pöytää. Pulmu meni istumaan ja muuttui taas ihan löysäksi ja heittäytyi minua vasten. Tuomari antoi ohjeen, että "Yritä saada se koira rentoutumaan." ("Ahaa, ihanko totta, mutta miten ihmeessä mä sen teen, kun en omista taikasauvaa???" oli päällimmäinen ajatus mielessäni.) Siirryin Pulmun eteen seisomaan, jolloin Pulmu ei saanut tukea minusta ja joutui ryhdistäytymään. Nyt sain koiran seisomaan, mutta edelleen Pulmu oli tosi jännittynyt ja jalat tärisivät ja tutisivat. Asento oli mitä sattuu. Kammottavasta säästä johtuen tuomari arvosteli koirat pöydällä. Tämä ei ollut ollenkaan meidän eduksemme, sillä maassa seisominen on ehkä parhain osa-alueemme ja pöydällä oleminen se katastrofaalisin. Mutta jos tästä nyt jotain positiivista on etsittävä, niin saimmepahan ajan kanssa treenata pöydällä seisomista. :)
Tuomarin arvio mene jotakuinkin näin (Huom. vapaa ja hivenen hatara suomennokseni):
"Feminiininen, erittäin kevyt ja ilmava, hyvän muotoinen pää, tummat silmät, saksipurenta, niukat kulmaukset, sopiva luusto, pitkä runko ja korkeat jalat. Pitäisi olla kompaktimpi, sivusuuntaiset liikkeet. Hyvä väri ja piirrokset (pään merkit?). Tarvitsee kehäharjoitusta."
Arviossa ei ole mitään kovin yllättävää ja toisaalta kulmauksista en ymmärrä tuon taivaallista. Harjoitusta me totisesti tarvitsemme, sillä tällaisenaan emme ole ihan valmiita pentuluokan ulkopuolelle. Kannustava kehäsihteerikin kehotti, että kannattaa käydä match showssa harjoittelemassa. Enpä viitsinyt tuohon tuhahtaa, että been there done that, vaan hymyilin ja kiitin neuvosta.
Päällimäisenä mieleeni jäi se fiilis, että Pulmun olisi ehkä parempi opetella kehäkäyttäytymistä kokeneemman handlerin ohjauksessa. Pelkään, että etenkin pöytäkäsittelyssä oma jännitykseni tarttuu Pulmuun ja homma menee osittain siksi ihan mönkään. Kotona (ja äitini luona) pöytäkäsittely menee tosi paljon mukavammin... Mutta mitä tässä vielä panikoimaan - tuskin olen saanut Pulmua kuitenkaan pilattua... Aloittelijoita tässä ollaan ja ehkä kokemuksen myötä me molemmat rauhoitumme vähän. :)
Näyttelystä ei siis jäänyt super-mega-jesjesjes-fiilistä enkä odota seuraavaa sessiota kovinkaan innolla. Sen tämä päivä kuitenkin osoitti, että pihisporukassa on kivaa, rentoa ja välitöntä - pienen teltan suojissa nauru raikaisi ja tunnelma oli iloinen ja kannustava. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti