maanantai 24. kesäkuuta 2013

Pentuagilityt pulkassa

Viime viikolla Pulmu ja Ossi veivät päätökseen Koirakoulu Kompassin agilitypainotteisen pentukurssin. Kurssi on ollut 8 kerran mittainen ja sisältänyt agilityssa tarvittavaa tottelevaisuuskoulutusta sekä tutustumista erilaisiin kontaktiesteisiin ja esteisiin. Itse en agilitykentille haikaile (ainakaan toistaiseksi), mutta katsomossa olen viihtynyt lähes jokaisella kerralla. 

Pulmun ja Ossin harjoituksia on ollut ilo seurata. Tokoharjoituksia olen seurannut ylpeänä, sillä Pulmu on käyttäytynyt siellä todella kuuliaisesti. Ehkä minun ja Pulmun tokopuurtamisesta on kuin onkin jotain hyötyä - jos ei arkeen niin Ossi ja Pulmun aksailuihin... Agilitykentän reunalla olen välillä jännittänyt kovasti, sillä Pulmun reaktiot eivät ole ennustettavissa. Lähes poikkeuksetta Pulmu on osoittanut reippautta ja tekemisen meininkiä ja koira on selvästi nauttinut uusista agilitykentän tuomista haasteista.

Viimeisellä kerralla kertailtiin puomia, pussia ja keppejä. Nämä sujuivat mukavasti. Tämän jälkeen kukin koirakko pääsi tekemään sarjaa, jossa oli kaksi estettä ja kaksi putkea. Aluksi radan suorittaminen meni hyvin ja Pulmu kirmasi innolla radan halki. Kun rataa hieman vaikeutettiin ja järjestystä muutettiin siten, että mukaan liitettiin valssiliike - alkoi Pulmun keskittyminen rakoilla. Pulmu teki kaikkea muuta paitsi kuunteli Ossia. Putken yli hypittiin ja puomille piti karata... Pulmun käyttäminen ulkona ei tuonut apua keskittymisvaikeuksiin, vaan helle (ja häiriöt) tuntuivat pahasti häiritsevän pienen koiran keskittymistä. Lopuksi Ossi ja Pulmu saivat onnistuneita pätkiä radasta.


Kurssi on ollut todella hyvä ja agilitykentältä on kantautunut iloisia fiiliksiä ja onnistumisen tunteita. Uskoisin, että Ossi ja Pulmu jatkavat tutustumista agilityn ihmeelliseen maailmaan syksymmällä, mutta itse yritän pysyä erossa tästä asiasta ja keskittyä suunnittelemaan vain omia koirakurssejani. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti