torstai 17. tammikuuta 2013

Talvimantteli

Alkuviikosta lueskelimme huolestuneina sääennustuksia, joiden mukaan perjantaina sää tulisi viilenemään toden teolla - jopa -20 pakkasasteeseen. Ulkoilu ei ole pikku pakkasillakaan ollut herkkua, sillä villapaidastaan huolimatta Pulmu on valitellut kylmää, vinkunut ja nostellut tassujaan. 

Sääennustus vauhditti meitä tarttumaan tuumasta toimeen ja tilasimme Peten koiratarvikkeen alennusmyynnistä Hurtan talvimanttelin. Mantteli tuli onneksi parissa päivässä ja saimme sen koeajettua jo tänään. Voiko mikään olla suloisempaa kuin pieni pihakoiranpentu 24 cm kokoisessa talvitakissaan? Mantteli ei suinkaan ollut mikään järkiostos, sillä se jäänee jo pian Pulmulle pieneksi. Toistaiseksi se on ylimitoitettu pienelle sintillemme, mutta pärjäämme sen kanssa muutaman viikon. Järkeä tai ei, niin talvipuku ainakin lohduttaa meitä, kun voimme villapaidan päälle pakata vielä lisäkerrosta Pulmun päälle.

Pulmun ensimmäinen villapaita jäi pieneksi ja siirryimme seuraavaan kokoon. Villapaitojahan ehdin neuloa pennulle kolme eri kokoista ennen kuin haimme hänet kotiin. Neuloin keskikokoisen villapaidan kauluksen uudestaan ja tein siitä poolomallisen mikä peittää edellistä paitaa paremmin kaula-alueen. Nyt olemme toivon mukaan kyllin valmistautuneita sydäntalven tuloon.

3 kommenttia:

  1. Ei se mikään turha ostos varmasti ollut...ehkä sille manttelille on käyttöä myöhemmin mini-Pulmulle ;)

    VastaaPoista
  2. Uudelle blogille vielä vähän lisäpotkua tästä!
    http://mikene.tuulet.com/?p=852

    VastaaPoista